Kestävän tulevaisuuden kaupunginosat -kokeiluohjelma

Kestävän tulevaisuuden kaupunginosat -kokeiluohjelmassa kehitettiin ja testattiin uusia ratkaisuja kaupungin kestävyyshaasteisiin. Ohjelman kokeilut toteutettiin Espoon kaupunginosissa vuoden 2025 aikana.

Kestävän tulevaisuuden kaupunginosat -kokeiluohjelma oli vuosina 2024–2026 Espoon kaupungin toteuttama innovaatiohaaste ja sitä seurannut kokeilujen sarja, jonka tavoitteena oli kehittää ja testata uusia kestävän kaupunkiympäristön ratkaisuja. Kokeiluja toteutettiin kaikkiaan kuusi, ja ne keskittyivät kahteen teemaan: kestävään liikkumiseen ja monimuotoiseen kaupunkiluontoon.

Kokeilut ovat yksi kaupungin keinoista kehittää käytännössä toimivia ratkaisuja ja toimintatapoja, jotka edistävät ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävää kaupunkia, sekä kehittää niitä yhdessä alan toimijoiden kanssa. Kokeiluohjelman tavoitteena oli vauhdittaa kaupunginosien vihreää siirtymää sekä vahvistaa uusien, vastuullisten palveluiden ja tuotteiden näkyvyyttä. Kokeiluohjelma toteutettiin osana samannimistä Kestävän tulevaisuuden kaupunginosat -hanketta.

Mitä opittiin monimuotoisen kaupunkiluonnon kokeiluista?

Kaupunkiluonnon kokeiluissa etsittiin keinoja parantaa paikallisen luonnon ja eri lajien edellytyksiä kukoistaa rakennetussa ympäristössä. Lisäksi tutkittiin mahdollisuuksia lisätä asukkaiden luontokosketusta, luonnonlukutaitoa sekä alueiden viihtyisyyttä monimuotoisen kaupunkivihreän keinoin. Kokeiluissa harjoiteltiin luonnon näkökulman omaksumista ja opittiin kehittämään elinympäristöjä niin meidän ihmisten, kasvien kuin mehiläistenkin näkökulmasta. Kokeilut innostivat vauvasta vaariin – luonto on espoolaisille tärkeää.

Tutustu kokeilujen tuloksiin alla.

Mitä opittiin kestävän liikkumisen kokeiluista?

Kestävä liikkumisen kokeiluissa tutkittiin keinoja miellyttävän ja turvallisen liikkumisympäristön kehittämiseksi. Lisäksi haettiin ratkaisuja kestävän työmatkaliikkumisen lisäämiseksi sekä erityisesti kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantamiseksi.

Valituilla kokeiluilla haluttiin erityisesti valaa varmuutta pyöräilijöihin ja tehdä pyöräilystä luonteva osa arkea. Kokeilut osoittavat, että pyöräilijöihin panostaminen kannattaa: pyöräilystä kiinnostuneita riittää, ja heitä löytyy kaikista väestöryhmistä ja kaikkialta kaupungista. Toisaalta pyöräilijöiden tukeminen hyödyttää koko kaupunkia muun muassa viihtyisämmän ja helppokulkuisemman kaupunkiympäristön sekä parantuneen yhdenvertaisuuden kautta.

Tutustu kokeilujen tarkempiin tuloksiin alla.

Miten ohjelma toteutettiin?

Kokeiluohjelma toteutettiin osana Kestävän tulevaisuuden kaupunginosat -hanketta. Avoin haku järjestettiin syksyllä 2024 ja kokeilut käynnistyivät keväällä 2025. Lue lisää kustakin kokeiluohjelman vaiheesta klikkaamalla alta.

Jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä:

Kokeiluohjelma on osa Kestävän tulevaisuuden kaupunginosat -hanketta.