Sunan koulu
Sunan koulu on Keski-Espoossa keskuspuiston läheisyydessä sijaitseva alakoulu. Koulussa toimivat vuosiluokat 1-6, oppilasmäärä on noin 250.

Sunan koulu on Keski-Espoossa keskuspuiston laidalla sijaitseva alakoulu. Koulussa tarjotaan laadukasta ja monipuolista perusopetusta oppilaita kannustavassa ilmapiirissä. Koulussa on n. 250 oppilasta luokilla 1-6.
Koulun opetus- ja kasvatustyössä pidämme tärkeänä ihmisenä kasvua ja elämässä tärkeiden perustietojen ja -taitojen oppimista. Meidän koulu on meille kaikille paras koulu. Meillä jokainen voi tuntea itsensä arvokkaaksi ja hyväksytyksi. Pidämme toisistamme huolta niin, että jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon. Kannustamme ja rohkaisemme toisiamme oppimaan uutta yksin ja yhdessä toisten kanssa. Yhdessä luomme turvallista oppimisympäristöä, jossa kaikilla on hyvä olla, kasvaa ja oppia uusia asioita.
Meille yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys on tärkeää ja teemme vanhempainyhdistyksen ja yhteistyökumppaniemme kanssa monipuolista yhteistyötä.
Lukuvuonna 2026-2027 Sunan koulu palaa omiin uusittuihin ja laajennettuihin tiloihin.
Uusi lukuvuosi alkaa to 13.8.2026 klo 9.00.
Kokoontuminen on välituntipihalla.
Tervetuloa !
Työ- ja loma-ajat
Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Syyslukukausi 2026–2027 alkaa torstaina 13.8.2026 ja päättyy tiistaina 22.12.2026.
- Syysloma maanantai 12.10.2026 – perjantai 16.10.2026
- Joululoma keskiviikko 23.12.2026 – keskiviikko 6.1.2027
Kevätlukukausi alkaa torstaina 7.1.2027 ja päättyy lauantaina 5.6.2027.
- Talviloma maanantai 22.2.2027 – perjantai 26.2.2027
Lue lisää kouluun hakemisesta suomenkielisen perusopetuksen sivuilta.
Sunan koulun opetus- ja kasvatustyössä pidämme tärkeänä ihmisenä kasvua ja elämässä tärkeiden perustietojen ja -taitojen oppimista. Meidän koulumme on meille kaikille paras koulu. Tavoitteenamme on, että meidän koulussamme jokainen voi tuntea itsensä arvokkaaksi ja hyväksytyksi. Pidämme toisistamme huolta niin, että jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon.
Kannustamme ja rohkaisemme toisiamme oppimaan uutta yksin ja yhdessä toisten kanssa. Yhdessä luomme turvallista oppimisympäristöä, jossa kaikilla on hyvä olla, kasvaa ja oppia uusia asioita. Meille yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä asioita. Yhteistyömme vanhempainyhdistyksen ja yhteistyökumppaniemme kanssa on monipuolista.
Suomenkielisen perusopetuksen yhteisien kehittämistavoitteiden mukaisesti vahvistamme Sunan koulussa tänä lukuvuonna opetussuunnitelmaosaamista, kieli- ja kulttuuritietoista opetusta, digitaitoja sekä tuemme moninaisten oppijoiden oppimista erilaisin pedagogisin ratkaisuin. Teemojen mukaisesti vahvistamme myös koko kouluyhteisön hyvinvointia jatkuvalla ryhmäyttämisellä, systemaattisella kiusaamisen ehkäisemisellä sekä vahvistamalla yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Tavoitteena on turvata arjen työrauha kaikille, niin opettajille kuin oppilaillekin.
Sunan koulussa toteutamme koulumme omaa Soliseva-hyvinvointimallia. Kouluarkeen on tuotu neljä joka lukuvuosi toteutuvaa teemaa. Hyvinvointiin, itsetuntemukseen, kohtaamiseen ja kaveruuteen liittyviä teemoja käsitellään läpi koko lukuvuoden yhdessä oman luokan ja koulun kanssa ikätasoisesti.
Soliseva-mallin mukaisesti lukuvuosi alkaa koko koulun yhteisellä orientaatioviikolla. Orientaatioviikko tuo jokaiseen luokkaan samat aiheet. Viikon aikana mm. tutustutaan yhdessä koko koulun kanssa sekä oman luokan kesken, aloitetaan kummitoiminta, sitoudutaan yhteisiin sääntöihin ja muodostetaan oman luokan säännöt, pohditaan omia sekä luokan vahvuuksia ja sovitaan yhteisistä vastuutehtävistä. Me Sunan koulussa uskomme että, panostamalla yhdessä säännöllisesti oppilaiden ryhmäytymiseen, kohtaamiseen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoihin voimme parantaa oppilaiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta sekä kouluviihtyvyyttä.
Lisää Soliseva-mallista löytyy täältä.(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Opetussuunnitelma löytyy täältä.(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Opetettavat kielet
Sunan koulussa opiskellaan A1- kielenä englantia ensimmäiseltä luokalta alkaen ja A2-kielenä ranskaa neljänneltä luokalta eteenpäin. B1-kielenä koulussa opiskellaan ruotsia kuudennelta luokalta eteenpäin.
Arviointi
Koulu noudattaa Espoon opetussuunnitelman arviointiohjeistusta.
Lue arviointiohjeistuksesta tästä linkistä.
Poissaolot
Poissaoloa varten täytyy pyytää lupa. Jos poissaolo on 1-5 koulupäivää, pyydä lupa opettajalta. Jos poissaolo on yli 5 päivää, pyydä lupa rehtorilta. Jos oppilas sairastuu, ilmoita poissaolosta mahdollisimman pian luokanopettajalla.
Järjestyssäännöt
Koulun järjestyssäännöt ohjaavat jokaista hyviin käytöstapoihin ja toisten huomioimiseen.
Ladattavat tiedostot
Ladattavat tiedostot
Oppimisen ja hyvinvoinnin tuen yhteyshenkilöt koulussamme löytyvät yhteystiedot -osiosta.
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada opetusryhmässä tai oppilaskohtaisesti.
Lue lisää erilaisista tukimuodoista perusopetuksen sivuilta.
Lisätietoa opiskeluhuollon palveluista löydät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Kodin ja koulun välinen yhteistyö on oppilaan kasvun, oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta ensisijaisen arvokasta ja tärkeää.
Kiusaamisen ehkäiseminen
Koulussa tuemme hyvää yhteishenkeä esimerkiksi ryhmäyttämisellä ja harjoittelemalla tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Koulussamme on nollatoleranssi kiusaamiseen ja koulun aikuisten velvollisuus on puuttua havaittuihin kiusaamistilanteisiin. Oppilaita rohkaistaan kertomaan, jos heitä kiusataan tai he näkevät toisia kiusattavan. Jos epäilet, että lastasi kiusataan tai hän kiusaa muita, ota yhteys lapsesi opettajaan. Kodin tuki ja yhteistyö on erittäin tärkeää, jotta kiusaamistilanteet saadaan selvitettyä. Tarvittaessa tukena ovat myös opiskeluhuolto ja muut viranomaiset.
Espoon kaupungilla on käytössä monia työkaluja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, puuttumiseen ja jälkihoitoon. Teemme aina tiivistä yhteistyötä lasten, nuorten ja heidän huoltajiensa kanssa. Meillä on myös useita kumppaneita kiusaamisen vastaisen työn tukena, kuten Someturva ja Aseman Lapset ry:n kanssa tehtävät K-0-työ.
Lue lisää Yhdessä kiusaamista vastaan -sivultamme.
Soliseva-hyvinvointimalli on Sunan koulun oppilaiden kasvua ja hyvinvointia tukeva ohjelma. Se otettiin koulussamme käyttöön vuonna 2021. Kouluarkeen on mallin kautta tuotu neljä joka lukuvuosi toteutuvaa teemaa. Malli ohjaa jokaista luokka-astetta käsittelemään luokissaan samoja aiheita yhdessä koko koulun kanssa.
Lisätietoa Soliseva-mallista löytyy täältä.(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Me Sunan koulussa uskomme että, panostamalla yhdessä säännöllisesti oppilaiden ryhmäytymiseen, kohtaamiseen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoihin voimme parantaa oppilaiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta sekä kouluviihtyvyyttä.
Sunan koulussa on kiusaamisen 0-toleranssi. Kiusaaminen on aina vakava asia, johon puututaan tiukasti. Sunan koulussa on käytössä "Yhdessä vahvaksi yhteisöksi - Ei kiusaamiselle" kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma.
Sunan koulussa toimii myös SoPu-tiimi (Sovittelu Puhumalla). Opettaja voi pyytää SoPu-tiimiä selvittämään oppilaiden välisiä toistuvia kiusaamistilanteita tai pitkittyneitä riitatilanteita.
SoPu-tiimi kuulee osapuolia. Kuulemisessa oppilaat saavat kertoa näkemyksensä ja tämän jälkeen mietitään ratkaisuja. Muutaman viikon kuluttua on Sopu-seuranta, jossa arvioidaan tilanne ja sovitaan jatkosta.
Sopu-tapaamisesta lähetetään asianomaisille Wilma-viesti.
Ladattavat tiedostot
Perusopetuksen iltapäivätoiminta
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua ryhmämuotoista toimintaa, jossa 15 lapsen ryhmää ohjaa yksi aikuinen. Lue lisää iltapäivätoimintaan hakemisesta kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Sunan koulun iltapäivätoiminta
Sunan koulun iltapäivätoimintaa järjestää Pilke Päiväkodit Oy.
Iltapäiväkerho toimii Kivimiehen koulun tiloissa osoitteessa Lämpömiehenkuja 3, 02150 Espoo
Sunan iltapäiväkerho
Kerhopuhelin: +358 44 4910495
Sähköposti: suna(at)pilkepaivakodit.fi
Esihenkilö: Espoon aluekoordinaattori Heidi Ruponen, p. +358 40 5139315, heidi.ruponen(at)pilkepaivakodit.fi
Koulun kerhotoiminta
Koulun kerhotoiminta on koulun toimintaa, josta vastaa koulun rehtori. Koulun oman kerhotoiminnan kerhot ovat oppilaille maksuttomia ja vapaaehtoisia.
Oppilailla on koulupäivän, perusopetuksen iltapäivätoiminnan ja koulun kerhojen ajan voimassa sama vakuutus.
Sunan koulun kerhotoiminta
Sunan koulun kuoro
Koulumme 1.-6. luokan oppilaille. Kuoroharrastukseen kuuluu viikoittaiset harjoitukset sekä sovitut esiintymiset.
Kuoro harjoittelee osittain isojen ja pienten kuorona sekä osittain suurena kuorona.
Kuoronjohtaja on Tiina Raula.
Muusta mahdollisesta kerhotoiminnasta tiedotetaan erikseen.
Muut koululla toimivat kerhot
Erilaisilla yhteistyötahoilla on mahdollisuus järjestää kerhoja ja muuta harrastustoimintaa koulun tiloissa. Toiminta on järjestäjästä riippuen maksutonta tai maksullista. Vastuu koulun tiloissa tapahtuvasta muusta harrastustoiminnasta on toiminnan järjestäjällä.
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Verkkopalvelu Wilma (ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)on keskeinen kodin ja koulun viestinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa.
Lue lisää:
Kodin ja koulun yhteistyö
Kouluruokailu
Koulukuljetukset
Vakuutukset
Vanhempainyhdistys – yhdessä rakennamme lasten koulupolun
Koulun tärkein kumppani on koti. Kun vanhemmat ja koulu tekevät yhteistyötä avoimesti ja innostuneesti, lapsen koulunkäynti vahvistuu monella tasolla. Yhteinen vuoropuhelu, aktiivinen osallisuus ja matala kynnys olla mukana luovat perustan turvalliselle ja myönteiselle oppimisympäristölle.
Vanhemmat muodostavat tärkeän tukiverkoston sekä toisilleen että kouluyhteisölle. Yksi toimivimmista tavoista osallistua on vanhempainyhdistys- ja luokkatoimikuntatyö, jonka kautta järjestetään retkiä, juhlia, myyjäisiä ja muita yhteisöllisiä tapahtumia – hetkiä, jotka jäävät lapsille ja perheille pitkäksi aikaa mieleen.
Sunan koulun vanhempainyhdistys ry
Tule mukaan – jokainen panos on tärkeä!
Kaikki Sunan koulun oppilaiden vanhemmat ja huoltajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan. Mukaan voi tulla matalalla kynnyksellä, ja jokainen voi osallistua sen verran kuin oma elämäntilanne sallii – pienikin panos on arvokas.
Yhdistys on toiminut rekisteröityneenä yhdistyksenä vuodesta 1997 ja on jäsenenä Suomen Vanhempainliitossa. Toimintaa ohjaa vuosikokouksessa valittu johtokunta, mutta mukaan voi osallistua myös ilman jäsenyyttä tai johtokuntaroolia.
Tavoite: paras mahdollinen arki lapsille
Vanhempainyhdistyksen ydintehtävä on tukea koulun ja kodin välistä yhteistyötä sekä edistää lasten hyvinvointia, turvallisuutta ja koulun viihtyisyyttä.
Yhdistys toimii myös vanhempien avoimena keskustelufoorumina – paikkana, jossa voi jakaa näkemyksiä kasvatuksesta, kouluarjesta ja yhteisöllisyydestä. Samalla se rakentaa siltoja perheiden välille ja vahvistaa koko kouluyhteisön ilmapiiriä.
Toiminta ja varainhankinta – konkreettista tukea koululle
Vanhempainyhdistys kerää varoja Sunan koulun toiminnan tukemiseksi, yhteisöllisten tapahtumien järjestämiseksi ja oppilaiden koulupäivien rikastuttamiseksi mm. jäsenmaksuilla, järjestämällä myyjäisiä, buffet-kahviloita ja myyntikampanjoita. Yhdistys voi vastaanottaa myös lahjoituksia. Varoilla on vuosien varrella mahdollistettu monia tärkeitä hankintoja ja elämyksiä.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksun 15 euroa yhdistyksen tilille: Nordea FI20 1432 3000 2058 31, viitenumero 2024
Varoilla on hankittu esimerkiksi:
- kolmasluokkalaisten nokkahuilut
- hymypatsaat ja stipendit kevätjuhliin
- tukea koulun kuorolle
- kirjoja koulun kirjastoon
Yhteystiedot
Päivitetty 11.11.2025.
sunankoulunvanhempainyhdistys(at)gmail.com
Salla Rimpinen, puheenjohtaja
Annika Nummela, varapuheenjohtaja
Piia Johansson, sihteeri
Susanna Häkkinen, rahastonhoitaja
Lauri Kumpulainen, jäsen
Laura Lenkkeri, jäsen
Merja Paalanen, jäsen
Tiina Raula, opettajien edustaja
Sunan koulun vanhempainyhdistyksen säännöt löytyvät liitteenä.
Johtokunta
Espoon kouluissa on joko koulukohtaiset tai useamman koulun yhteiset johtokunnat. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkouluissa ja yhtenäisissä peruskouluissa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Sunan koulun johtokunta 2025-2027
Ahotupa Maija, puheenjohtaja, maija.ahotupa@iki.fi
Kerbs Heidi, varapuheenjohtaja
Varsinaiset jäsenet
Kononen Atte
Lappalainen Tero
Varajäsenet
Halmesaari Markku
Johansson Piia
Ayena Kaija
Kiviluoto Vesa
Henkilökunnan edustajat
Varsinaiset jäsenet
Raula Tiina
Villavicencio Lilian
Varajäsenet
Haltsonen Tytti
Kuikka Juho
Esittelijä ja sihteeri
Kalmi Laura
Hallintosääntö ja johtokuntatyön opas
Ladattavat tiedostot
Osoite
Solisevantie 10, 02760 Espoo
Postitusosoite
PL 3509, 02070 Espoon Kaupunki
Hallinnon sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@espoo.fi.
Opettajien sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi.
Rehtori
Kalmi Laura, +358 40 6343502
Apulaisrehtori
Laakso Anni, +358 40 6343750
Koulupuhelin 1.-3.lk, +358 40 5523485
Koulupuhelin 4.-6.lk, +358 40 6344444
Opettajat
1 Niina Aallonpää-Ekrias ja Sami Anttila
2 Anu Bragge ja Jenni Wahlberg
3 Juho Kuikka ja Maritta Oksanen
4 Anni Laakso ja Elina Sulkava
5-6A Tytti Haltsonen
5-6B Milla-Riikka Varis
5-6C Vilma Viinikainen
2-4K Hanna-Leena Dahlberg, +358 40 6344107
4-6K Juha-Matti Lundell, +358 400 6344257
EN Marjo Pajunen
KS Pirkko Vartio
MU Tiina Raula, +358 43 8269655
ELA (laaja-alainen erityisopettaja)
Hanna Päivärinta, +358 40 6368901
Erityisopettajat
Anna Väänänen 1.-3.lk
Anu Rinne 4.-6.lk
Viivi Länsmans
Koulunkäyntiohjaajat
Anna Rubanova
Deepa Sathyan
Lilian Villavicencio
Aivar Vadi
Iuliia Tymko
Nora Luoto
Petri Saunio
Taru Siponmaa
Muu henkilökunta
Koulusihteeri
Nuottimäki Sanna, +358 40 6365436, sanna.nuottimaki(at)espoo.fi
Oppilashuolto
Terveydenhoitaja Mikkonen Heta, +358 40 6466606, heta.mikkonen(at)luvn.fi
Kuraattori Patricia Envall, +358 40 5287638, patricia.envall(at)luvn.fi
Psykologi Thibault Maisa, +358 50 3826860, maisa.thibault(at)luvn.fi
Ruokapalvelu
Espoo Catering, palveluvastaava Riikka Hietanen, +358 40 4875638
koulukeittio.suna(at)espoocatering.fi
Siivous
Chagua Oy
Reitti pääsisäänkäynnille
- Ulkona on 2 esteetöntä autopaikkaa. Matka autopaikoilta sisäänkäynnille on yli 10 metriä. Pysäköintiruutu on alle 3,6 metriä leveä.
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä sisäänkäynnistä. Sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on opastettu, tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti on syvennyksessä ja on valaistu.
- Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi aukeaa avauspainikkeen avulla automaattisesti.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
Sisätilat
- Toimipisteessä on 2 kerrosta.
- Tilassa on hissi. Hissin ovi avautuu käsin helposti. Pyörätuoli mahtuu hissiin. Hissin kerrosnumeroita ei voi tunnustella sormilla. Uloskäyntikerroksen painike erottuu muista painikkeista. (Esteettömän hissin vähimmäismitat ovat leveys 1,1 m ja syvyys 1,4 m.)
- Tilassa on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
- Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
- Toimipisteessä on esteettömäksi merkitty wc kerroksessa 1. Wc:n ovea ei ole helppo avata ja sulkea.
Yhteystiedot
Sunan koulu
Solisevantie 10,
02760 Espoo
+358 40 634 3502
Postiosoite:
PL 3509, 02070 ESPOON KAUPUNKI
Yhteyshenkilöt
Rehtori Laura Kalmi
+358 40 634 3502
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Apulaisrehtori Anni Laakso
+358 40 634 3750
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Koulusihteeri Sanna Nuottimäki
+358 40 636 5436
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Opettajanhuone +358 40 552 3485