Pyöräily tuo vapauden päättää omasta aikataulusta

5.1.2023 12.03
Mies tiellä pyöränsä kanssa. 
Palash Sarkarille pyöräily on kulkutavan lisäksi kuntoilumuoto, ja hän osallistuu myös pyöräilytapahtumiin.

Artikkelissa kaksi intialaistaustaista, nykyisin Espoossa asuvaa pyöräilijää kertoo pyöräilykokemuksistaan. Espoossa on iso yli 2700 intialaistaustaisen asukkaan yhteisö. Taloudelliset ja terveydelliset syyt sekä aikatauluista riippumattomuus motivoivat näitä pyöräilijöitä valitsemaan polkemisen ensisijaiseksi kulkumuodokseen.

Pyöräily on kestävä kulkumuoto ja monille espoolaisille mielekäs tapa liikkua paikasta toiseen. Juttusarjamme kertoo pyöräilystä Espoossa. Sarjan viides osa esittelee pyöräilyä kahden vieraskielisen espoolaisasukkaan näkökulmasta. Katso myös aiemmin ilmestyneet pyöräilyjutut: Arjen aktiiviset pyöräilijät, Sähköpyöräily teki polkemisesta ensisijaisen kulkumuodon, Pyöräilyä koko perheen voimin ja Uusia reittejä ja mahdollisuuksia pyöräillen.

Löytöretket uusiin paikkoihin innostavat pyöräilemään 

 

Matinkyläläiselle Palash Sarkarille pyöräily on tärkeä liikkumismuoto. Intian Kalkutassa syntynyt Sarkar vertailee pyöräilyä Suomessa ja Espoossa kotimaahansa: ”Täällä on erilliset kaistat pyöräilijöille, mikä tekee pyöräilystä turvallisempaa. Lisäksi pyöräily on täällä myös urheilua. Intiassa se on kulkutapa”, hän kertoo. 

Sarkar pyöräilee 7–8 kilometrin pituisen työmatkansa Otaniemeen, ja arvostaa työpaikkansa pyöräilijöille tarjoamia hyviä olosuhteita. Työpaikalla on huomioitu pyöräilijöiden tarpeet suihkutiloin ja hyvin pyöräpysäköintimahdollisuuksin. 

Maisemanvaihdokset motivoivat Sarkaria pyöräilemään. ”Nautin uusien paikkojen - ravintoloiden ja kahviloiden löytämisestä sekä luontokohteiden, kuten Espoon keskuspuiston tutkimisesta”. Hän arvostaa pyöräilyä myös sen tuomien terveyshyötyjen ja rahansäästön vuoksi.  

Sarkar osallistuu vuosittain muutamaan pyöräilytapahtumaan. Vuonna 2022 hän osallistui Luukin maastopyöräilytapahtumaan, jossa pyöräillään 24 kilometriä Espoon maisemissa. 

Sarkar etsii pyöräilyyn liittyvää tietoa uusista reiteistä ja tapahtumista nettisivuilta ja sovelluksista. Sarkarille pyöräily on myös sosiaalista toimintaa, sillä hän pitää maastopyörällä porukkapyöräilyihin osallistumisesta. Hän pyöräilee myös ystäviensä kanssa.  

Mitkä tekijät sitten eivät kannustaisi Sarkaria pyöräilemään? ”Sääolosuhteet, kuten rankkasade”, hän kertoo. Hän ei pidä myöskään muiden ajoneuvojen seassa ajamisesta, ja on huolissaan, että pyörä varastettaisiin hänen kauppa-asiointinsa aikana. Pyöräilyolosuhteiden parantamisen suhteen hän toivookin parempia pyörän pysäköintimahdollisuuksia. ”Usein pyöräpysäköinti on liian kapea maastopyörälle,” hän toteaa. 

Yleisesti ottaen hän kuvailee Espoon pyöräilyolosuhteita hyviksi. Erityisesti hän arvostaa moottoritien varrella olevien pyöräilyreittien ja sorateiden hyvää kuntoa. 

Pyörä on paras valinta alle viiden kilometrin matkoille 

Somnath Paulille pyöräily on päivittäinen tapa.

Niittykummussa asuva Somnath Paul on myös kotoisin Kalkutasta. Hänelle pyöräilystä on tullut päivittäinen rutiini. ”Menen mieluiten pyörällä kaikki alle viiden kilometrin siirtymät. Kesällä myös tätä pidemmät”, Paul kertoo. Hänen keskimääräinen päivittäinen pyöräilymääränsä on viidestä kuuteen kilometriä, viikoittain 30 kilometriä ja vuosittain 2000 kilometriä. 

Monet tekijät vaikuttavat kulkutapavalintoihimme, kuten Paulin tapauksessakin. ”Menen useimmiten pyörällä, mutta kuljen välillä myös metrolla ja noin kerran viikossa autolla”, hän kuvailee liikkumistottumuksiaan. Aiemmin, Joensuussa asuessaan hän pyöräili enemmän, ja nyt vähemmän - kiitos parempien joukkoliikenneyhteyksien.  

Paulia kannustaa pyöräilemään myös taloudelliset seikat. ”Pyöräily on halpaa”, hän sanoo. ”En myöskään joudu odottamaan bussia. Aikataulut ovat omissa käsissäni”. 

Kaupungin puolelta Paul toivoo lisää julkisia pyörän huoltopisteitä esimerkiksi omaan lähiympäristöönsä Niittykumpuun. Hän on käyttänyt pyörän huoltopisteitä pyöränsä korjaamiseen ja huoltotoimenpiteisiin muissa kaupunginosissa, kuten työpaikan lähellä Otaniemessä.  

Kysyttäessä millaisia asioita Paul arvostaa Espoon pyöräilyolosuhteissa, mies vastaa, että hänen kokemuksensa mukaan Espoon pyörätiet ovat hyvässä kunnossa. Hänen asuinpaikkansa lähellä on myös hyvä tarjonta kaupunkipyöriä. 

  • Kestävä kehitys
  • Ilmasto
Koko Espoo