Espoon harrastuspolku
Espoon harrastuspolku tarjoaa maksuttomia harrastuksia lapsille ja nuorille koulupäivien yhteyteen omalla koululla tai sen läheisyydessä. Harrastuspolulla pääsee innostumaan ja oppimaan uuden harrastuksen äärellä ja saattaa jopa löytää polun tavoitteellisemman harrastuksen pariin.
Harrastusta voi tulla kokeilemaan kavereiden kanssa tai yksin – harrastamisen yhteydestä saattaa löytää myös uusia kavereita. Harrastuksiin voi osallistua osaamistasosta riippumatta.
Espoon harrastuspolun tarjonta kootaan lasten ja nuorten toiveiden mukaisesti. Tarjolla on muun muassa kulttuuria ja taidetta, käsillä tekemistä sekä pelaamista ja koodausta. Harrastuspolku täydentää hyvin jo tarjolla olevia maksuttomia liikuntaharrastuksia.
Espoon harrastuspolku luo innostavia mahdollisuuksia lapselle ja nuorelle:
Mahdollisuus tutustua uuteen harrastukseen
Mahdollisuus kokeilla erilaisia harrastuksia ja tapoja harrastaa
Mahdollisuudesta & kokeilusta voi syntyä polku uuden harrastuksen pariin
Harrastusryhmät Espoon harrastuspolulla
Espoon harrastuspolulle pääsee osallistumaan omalla lähikoululla, nuoristotiloissa ja kirjastoissa.
Palveluntarjoajaksi Espoon harrastuspolulle
Haluatko päästä toteuttamaan mielekkäitä harrastuksia lapsille ja nuorille koulupäivien yhteyteen?
Harrastamisen Suomen malli
Espoon harrastuspolku toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön harrastamisen Suomen mallia Espoossa. Voit lukea lisää harrastamisen Suomen mallin sivustolta.(ulkoinen linkki)