Kaitaan koulu
Kaitaan koulu on Espoonlahden alueella toimiva noin 300 oppilaan yläkoulu vuosiluokille 7-9.
Meidän koulu
Kaitaan koulu on Espoonlahden alueella toimiva noin 300 oppilaan yläkoulu vuosiluokille 7-9. Samassa rakennuksessa toimii myös Kaitaan lukio. Kaitaan koulu tarjoaa painotettua opetusta kuvataiteessa. Lukuvuosittain päätettävä opetusryhmä on perusopetukseen valmistava opetus. Koulun A-kielet ovat englanti ja saksa ja B-kielenä on ruotsi.
Kaitaan koulu liittyi 1984 Unesco:n vuonna 1953 käynnistämään ASP-kouluverkkohankkeen (Unesco’s Associated Schools Project Network). Tämä näkyy koulussa mm. maailmankansalaisuuteen ja kestävään tulevaisuuteen kasvamisena.
Koulun erikoisuuksia on myös eläinavusteinen oppiminen.
Kaitaan koulun perinteisiin kuuluu syyslukukauden alussa vietettävä lauantaikoulupäivä, Kodin ja koulun päivä, johon huoltajat ovat tervetulleita.
Kuvataiteen painotettuun opetukseen hakeminen 2023-2024 (7.lk)
Painotetun kuvataideopetuksen tiedotustilaisuus pidetään etäyhteyksin Teamsin välityksellä to 12.1.2023 klo 18.00.
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä(ulkoinen linkki)
Painotetun kuvataiteen valintatyöpaja toteutetaan perjantaina 27.1.2023 klo 12 – 15 Kaitaan koululla.
Paikalla oltava viimeistään klo 11.45. Omat, pienet eväät kannattaa ottaa mukaan.
Lisätietoa:
kuvataideopettaja Maria Annala (maria.annala@opetus.espoo.fi).
ja
https://www.espoo.fi/fi/painotettu-opetus-3-ja-7-luokalta-alkaen
Lukuvuoden työ- ja loma-ajat
Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Kaitaan koulun jaksot
1. jakso: 11.8.2022 – 3.10.2022
2. jakso: 4.10.2022 – 30.11.2022
3. jakso: 1.12.2022 – 7.2.2023
4. jakso: 8.2. 2023 – 6.4.2023
5. jakso: 11.4. 2023 – 3.6.2023
Kaitaan koulun oppitunnit
1. oppitunti klo 8.30 - 9.45
2. oppitunti klo 9.55 - 11.10 (sis. ruokailut vuosiluokittain porrastetusti)
3. oppitunti klo 11.45 - 13.00
4. oppitunti klo 13.15 - 14.30
5. oppitunti klo 14.45 -16.00
Lukuvuonna 2022-2023 teemme lauantaikoulupäivän 27.8.2022, jolla korvataan perjantai 19.5.2023.
Koulun ja lukion lehti
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Koulussamme tunnistamme oppilaiden vahvuuksia ja hyödynnämme niitä oppimisessa sekä tuemme oppilaiden hyvinvointia ryhmäyttämisen ja eläinavusteisen toiminnan avulla.
Kaikille oppilaillemme laaditaan oppimissuunnitelma (erityisen tuen oppilaille henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, HOJKS), johon kirjataan mm. oppilaan vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet. Näin tuemme ja ohjaamme oppilaita saavuttamaan parhaimpansa.
Opetettavat kielet
A-kielet: EN, SA
B1-kieli: RU
B2-kielet: RA, ES
Opetusmuodot
- yleisopetus vuosiluokilla 7 - 9
- kuvataidepainotus
- luokkamuotoinen erityisopetus vuosiluokilla 7 - 9
- ryhmämuotoinen valmistava opetus vuosiluokilla 7 - 9
Painotukset
Koulumme kuvataidepainotukseen valitaan oppilaat valintatyöpajan perusteella 6. luokan keväällä. Tämä valintatyöpaja järjestetään yhteistyössä Viherlaakson kuvataidepainotteisen koulun kanssa Espoon kaupungin ohjeistuksen mukaan. Painotettuun kuvataideopetukseen valitut oppilaat opiskelevat kuvataidetta runsaasti ja monipuolisesti. Kuvataideopetuksessa opitaan ilmaisemaan itseä monin eri tekniikoin, käydään näyttelyissä ja tutustutaan taiteen eri osa-alueisiin. Luokka-asteesta riippuen kuvataidetta on 1 - 3 tuntia enemmän kuin muilla oppilailla. Lisäksi 8. ja 9. luokalla on mahdollisuus valita kuvataiteen syventäviä kursseja.
Lisätietoa painotetusta opetuksesta löytyy kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Unesco-koulujen verkko
Unesco käynnisti vuonna 1953 ASP-kouluverkkohankkeen (Unesco’s Associated Schools Project Network), johon Kaitaan koulu liittyi 1984. Kaitaan koulun 7. -luokkalaisten valinnaisaine on Unesco-kurssi (elleivät ole painotetussa kuvataiteessa).
Oppilastoimikunta
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Oppilaskunnan hallitus valitaan sähköisellä äänestyksellä. Hallituksen tehtävänä on mm. tuoda esille oppilaiden ajatuksia ja toiveita osallistumalla koulun johtoryhmätyöskentelyyn. Hallitus myös vahvistaa yhteisöllisyyttä järjestämällä tapahtumia ja edistämällä kouluyhteisön viihtyvyyttä ja yhteistoimintaa.
Lisäksi hallituksen jäseniä on mukana haastattelemassa uusia opettajia. Vaikka nämä tehtävät ovat haastavia ja vastuullisia, yhdessä tekeminen on aina hauskaa, mielenkiintoista ja antaa uusia kokemuksia.
Oppilaskunnan hallituksen jäsenet huolehtivat myös kansainvälisten vieraiden isännöinnistä.
Ohjaavina opettajina toimivat Verna Bützow ja Lotta Honkanen.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Ladattavat tiedostot
Opiskeluhuolto
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada oppilaanohjauksen, tukiopetuksen, osa-aikaisen erityisopetuksen, oppilashuollon palvelujen, tulkitsemis- ja avustajapalvelujen sekä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen avulla. Kaupungin sivuilta löydät lisätietoa erilaisista tukimuodoista.
Lisätietoa opiskeluhuollon palveluista löydät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Koulun kerhotoiminta
Oppituntien jälkeen koululla järjestetään kerhotoimintaa. Koulun omat kerhot ovat oppilaille maksuttomia ja vapaaehtoisia. Kerhoa ohjaavat opettajat tiedottavat Wilmassa koulun kerhoista. Oppilailla on koulupäivän, perusopetuksen iltapäivätoiminnan ja koulun kerhojen ajan voimassa sama vakuutus. Koulun rehtori vastaa koulun kerhotoiminnasta
Iltapäivätoiminta
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua ryhmämuotoista toimintaa, jossa 15 lapsen ryhmää ohjaa yksi aikuinen. Lue lisää iltapäivätoimintaan hakemisesta kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Wilma
Verkkopalvelu Wilma(ulkoinen linkki) on keskeinen kodin ja koulun viestinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa.
Vanhempainyhdistykset ja luokkatoimikunnat
Vanhempainyhdistysten ja luokkatoimikuntien toiminta edistää huoltajien yhteistyötä ja antaa tilaisuuksia toinen toisiinsa tutustumiseen. Yhteistyön tuloksina on monissa kouluissa järjestetty erilaisia teemapäiviä, tapahtumia, esityksiä ja talkoita. Huoltajia kannustetaan osallistumaan ja kehittämään koulun toimintakulttuuria.
Espoossa toimii myös kaupunkitason vanhempainyhdistys: KoKoEspoo ry(ulkoinen linkki) on kodin ja koulun yhteistyöfoorumi. Yhdistys toimii vanhempainyhdistysten ja vanhempien vaikuttamis- ja tietokanavana.
Mikä Kaitaan koti ja koulu -yhdistys on?
Kotisivu: https://kkky.yhdistysavain.fi/(ulkoinen linkki)
Kaitaan koti ja koulu -yhdistys ry on Kaitaan koulun ja lukion vanhempien yhdistys, joka toimii yhteistyössä koulun henkilökunnan ja oppilaskunnan kanssa.
Mikä on yhdistyksen tehtävä?
Yhdistyksen tehtävä on kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tukeminen. Yhdistys haluaa lähentää vanhempia koulun toimintaan ja helpottaa yhteydenpitoa koulun henkilökuntaan. Yhdistys toimii yhdyssiteenä muiden järjestöjen sekä koulujen oppilaskuntien kanssa. Oppilasjäsenet osallistuvat hallituksen kokouksiin mahdollisuuksien mukaan.
Yhdistys järjestää keskustelutilaisuuksia ja vanhemmille tilaisuuksia tuoda esille kannanottoja koulua ja koulunkäyntiä koskeviin kysymyksiin. Yhdistyksen puitteissa keskustelu on vapaata ja aloitteet kodin ja koulun välillä kulkevat helposti.
Pyrimme elvyttämään nuorten kerhotoimintaa mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Olemme mukana tapahtumissa, myyjäisissä ja diskoilloissa. Järjestämme mahdollisuuksien mukaan vanhojentanssi- ja ABI-kahvituksen.
Yhdistys jakaa stipendejä oppilaille: yhdistyksen jakamissa stipendeissä painotetaan sosiaalisten taitojen kehittymistä ja yhteisöllisyyttä. Yhdistys myöntää mahdollisuuksien mukaan avustuksia harrastus- ja luokkaretkitoimintaan.
Kuka voi liittyä Kaitaan koti ja koulu -yhdistykseen?
Toivotamme kaikki Kaitaan koulun ja lukion oppilaiden vanhemmat, huoltajat sekä kodin ja koulun yhteistyöstä kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan toimintaan kouluyhteisömme hyvinvoinnin tukemiseksi ja lisäämiseksi!
Yhdistyksen jäsenenä olet mukana vaikuttamassa ja tutustut koulun henkilökuntaan ja muihin vanhempiin. Voit liittyä mukaan maksamalla jäsenmaksun ja samalla tuet Koti ja koulu -yhdistyksen toimintaa, vaikka et voisikaan osallistua hallitustoimintaan.
MobilePay-linkit maksamista varten löytyvät kotisivuiltamme https://kkky.yhdistysavain.fi/(ulkoinen linkki)
Maksun saaja: Kaitaan koti ja koulu -yhdistys ry.
Tilinumero: FI93 1411 3000 0442 35
BIC/SWIFT: NDEAFIHH
Jäsenmaksu: 20 euroa
Viitenumerot: 4381 (jäsenmaksu) 7100 (tukimaksu) 310004 (stipendirahasto)
Ilmoita nimesi ja sähköpostiosoitteesi lähettämällä viesti osoitteeseen: KaitaanKKY@gmail.com
Hallitus lukuvuodelle 2022-23
Hallituksen puheenjohtaja
Marko Virtanen p. +358 40 0424919 KaitaanKKY@gmail.com
Hallituksen jäsenet
Johanna Mäkelä (varapuheenjohtaja)
Taru Saraste (sihteeri)
Riikka Heldan (rahastonhoitaja)
Mila Arkivuo
Taru Elovaara
Johanna Forsen
Riikka Hynninen
Kimmo Lavanti
Kirsi Ratinen
Opettajajäsenet
Raija Kuittinen (koulu) ja Liisa Satukangas (lukio)
Johtokunta
Espoon kouluissa on joko koulukohtaiset tai useamman koulun yhteiset johtokunnat. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkouluissa ja yhtenäisissä peruskouluissa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan jäsenet
Jäsen/varajäsen
Sakari Kouti pj / Antti Kainulainen
Antti Kämppi vpj / Riku Rantanen
Susanna Maijanen / Milla Jaakkola
Virve Ukkonen / Raija-Liisa Muinonen
Henkilökunta
Hanna Riikilä / Sissi Yli-Hukkala
Erkki Heikkilä-Kyyhkynen / Kim-Henrik Helanne
Ritva Mickelsson sihteeri/asiantuntija
Harri Henttonen sihteeri/asiantuntija
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan kokouksen pöytäkirja 8.2.2022.Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan kokouksen pöytäkirja 8.2.2022
- Lataa tiedosto: Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan kokouksen pöytäkirja 8.6.2022.Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan kokouksen pöytäkirja 8.6.2022
- Lataa tiedosto: Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan kokouksen pöytäkirja 4.10.2022.Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan kokouksen pöytäkirja 4.10.2022
- Lataa tiedosto: Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan pöytäkirja 28.3.2023.pdf.Kaitaan koulun ja lukion johtokunnan pöytäkirja 28.3.2023.pdf
Hallinnon sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@espoo.fi.
Opettajien sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi.
Kuraattori, psykologi ja terveydenhoitaja etunimi.sukunimi@luvn.fi
Rehtori
Ritva Mickelsson, +358 50 3546858, ritva.mickelsson@espoo.fi
Apulaisrehtori
Minna Löfman, +358 40 6343549, minna.lofman@espoo.fi
Apulaisrehtori
Timo Talvitie, +358 43 8250560, timo.talvitie@espoo.fi
Oppilaanohjaaja
Kaisa Kailasalo, +358 46 8773558, kaisa.kailasalo@espoo.fi
Teppo-ohjaaja
Tuulia Tötterström, +358 40 6366211, tuulia.totterstrom@opetus.espoo.fi
Kanslia, koulusihteeri
Elina Taskinen, +358 46 8773557, elina.taskinen@espoo.fi
Vahtimestari
Juha Leppiniemi, +358 50 5666104, ext-vahtimestari.kaitaankjal@espoo.fi
Kuraattori
Jaana Valkjärvi, +358 40 5085009, jaana.valkjarvi@luvn.fi
Psykologi
Kirsi Hannukkala, +358 50 3722789, kirsi.hannukkala@luvn.fi
Terveydenhoitaja
Liisa Vierimaa, +358 40 6369733, liisa.vierimaa@luvn.fi
Muut yhteystiedot
Opettajat +358 9 81643184