Juvanpuiston koulu

Juvanpuiston koulu on yhtenäinen peruskoulu Pohjois-Espoon Niipperissä. Koulussamme opiskelee noin 570 oman alueen lasta ja nuorta vuosiluokilla 1-9.

Meidän koulumme

Juvanpuiston koulurakennus valmistui vaiheittain vuosina 2003-2005. Koulun tilat ovat ajanmukaiset ja käytännölliset. Lähistöllä on Juvanmalmin pienteollisuusalue, vanhaa omakotiasutusta sekä uusi ja tiivis asutusalue.  Ympäristössä on myös metsää, peltoa ja golfkenttä.

Juvanpuistossa annetaan hyvää ja monipuolista opetusta. Toimintamme perustuu koko koulun yhdessä hyväksymiin JUVIS-arvoihin (Joukkuehenki - Uskallus - Välittäminen - Innostus - Suvaitsevaisuus). Haluamme tunnistaa varhain oppilaat, jotka tarvitsevat apua oppimisessaan. Visiomme on saada jokaisessa koulun lapsessa ja aikuisessa oleva hyvä näkyviin. Olemme aktiivisessa vuorovaikutuksessa huoltajien ja alueemme yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhteistyö on jalostunut Hyvä näkyviin Pohjois-Espoossa -hankkeeksi, jossa koulumme on ollut alullepanijana ja aktiivisena toimijana.  

Koulumme on mukana Liikkuva koulu - ohjelmassa ja pääkaupunkiseudun urheiluakatemiassa, URHEAssa. Vanhempainyhdistys edistää vanhempien ja koulun välistä yhteistoimintaa ja järjestää kerhoja ja yleisötapahtumia. Koulumme tiloissa opettavat myös Espoon musiikki- ja tanssikoulu Estrada sekä Espoon kuvataidekoulu. Kaupungin nuorisotoimi ja urheiluseurat järjestävät harrastusmahdollisuuksia. Koulu on luontevasti kylän keskus. Koulussamme on oppimiseen innostavia ja viihtyisiä tiloja.

Juvanpuiston koulu on osallistunut Vihreä lippu -ohjelmaan syksystä 2007 saakka. Vihreä lippu on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen ympäristömerkki. Toiminnan perusperiaatteina ovat mm. lasten ja nuorten osallisuus kestävän kehityksen edistämiseksi sekä suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen toiminta.

Koulumme arkea ja juhlaa voi seurata Instagramissa ja Facebookissa.

Kuva: Taru Turpeinen

Kalajärvi