Lukuvuosi alkaa Espoossa torstaina 13. elokuuta

Espoossa alkaa uusi lukuvuosi, ja koulut täyttyvät innokkaista oppilaista. Uusia ekaluokkalaisia astuu koulutielle yhteensä noin 3340 – suomenkielisessä perusopetuksessa 3010 ekaluokkalaista ja ruotsinkielisessä perusopetuksessa 330 ekaluokkalaista.
Lisäksi esiopetukset täyttyvät uusista oppijoista, kun suomenkielisessä esiopetuksessa aloittaa noin 3000 lasta ja ruotsinkielisessä esiopetuksessa noin 320 lasta. Kokonaisuudessaan suomenkielisessä perusopetuksessa opiskelee noin 30 300 oppilasta ja ruotsinkielisessä perusopetuksessa noin 2900 lasta. Espoon lukioihin saapuu noin 2700 uutta opiskelijaa.
Koulujen lisäksi myös Espoon iltapäivätoiminta käynnistyy. Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua toimintaa, mitä järjestetään koulupäivän jälkeen 1.–2.-luokkalaisille sekä oppilaille, joilla on tukitoimipäätös. Iltapäivätoiminnan tarkoituksena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä kouluajan jälkeen. Tänä lukuvuonna suomenkielisessä iltapäivätoiminnassa aloittaa 4015 lasta ja ruotsinkielisessä iltapäivätoiminnassa 520 lasta.
Lisätietoja perusopetuksen iltapäivätoiminnasta löydät täältä.
Monikulttuurinen Espoo tarjoaa tukea ja mahdollisuuksia kaikille oppilaille
Espoon koulut ovat monikulttuurisia yhteisöjä, joissa oppilailla on moninaisia taustoja. Tänä vuonna perusopetuksessa lukuvuotensa aloittaa yli 9300 monikielistä oppilasta, mikä on lähes kolmasosa kaikista suomenkielisen perusopetuksen oppilaista. Espoon peruskouluissa puhutaan äidinkielenään jopa 100 eri kieltä, ja oman äidinkielen opetusta tarjotaan 51 kielellä. Espoo tarjoaa myös perusopetukseen valmistavaa opetusta.
Espoon kouluissa tarjotaan laadukasta kielitietoista opetusta, ja perusopetuksen kulttuuriohjaajat tukevat oppilaita, perheitä ja kouluja. Perusopetuksessa kulttuuriohjausta on saatavilla useilla kielillä, kuten albaniaksi, arabiaksi, kiinaksi, kurdiksi (sorani), persiaksi (dari/farsi) ja somaliaksi. Lisäksi Espoossa julkaistaan opetuksen tueksi jo kahdestoista kulttuurien juhlakalenteri, joka lisää lasten ja nuorten ymmärrystä eri katsomuksista ja tukee moninaisuutta.
Lukuvuoden 2026–2027 loma-ajat
Syyslomaa vietetään kouluissa ja lukioissa 12.–16.10.2026 (viikko 42). Syyslukukausi kaupungin kouluissa ja lukoissa päättyy 22.12.2026. Kevätlukukausi puolestaan alkaa joululoman jälkeen torstaina 7.1.2027.
Asukaspuistot tarjoavat 1.–2.-luokkalaisille valvotun vapaa-ajan viettopaikan
Moni pienen koululaisen huoltaja pohtii, miten oma lapsi pärjää itsekseen aamulla ennen koulun alkua tai iltapäivällä koulun jälkeen. Moni lapsi kaipaa vielä aikuisen ohjausta ja läsnäoloa arjen askareissa.
Asukaspuistot ovat kaupungin ylläpitämiä leikkipuistoja, joissa on henkilökuntaa. Puistoon ovat tervetulleita myös pienet koululaiset. He voivat tulla puistoon aamulla odottamaan koulun alkua tai iltapäivällä koulupäivän jälkeen. Iltapäivisin koululaisille järjestetään puistoissa myös ohjattua toimintaa.
Asukaspuistossa on kavereita ja kivaa yhteistä tekemistä. Puistossa voi syödä omia eväitä tai lapsen voi myös ilmoittaa maksulliselle välipalalle. Asukaspuistot ovat avoimia kaikille ja varsinaista ilmoittautumista koululaistoimintaa ei tarvita maksullista välipalaa lukuun ottamatta. Lapsesta kannattaa myös täyttää puistosta saatava yhteystietolomake.
Espoossa on yhteensä 16 asukaspuistoa. Puistot kertovat toiminnastaan myös sosiaalisen median kanavilla.
Espoon nuorisotilat ja kirjastot kutsuvat!
Espoon nuorisopalveluiden ja kirjastojen syystoimintakausi käynnistyy syyskuun alussa. Tällöin nuorisotilat ja kirjastot ovat avoinna tuttuun tapaan, tarjoten nuorille maksuttomia, turvallisia ja viihtyisiä paikkoja viettää aikaa, tavata kavereita ja osallistua monipuoliseen toimintaan.
Osa nuorisotiloista ja kirjastoista on avoinna jo ennen syyskauden virallista alkua, erityisesti loppuviikosta.
Tarkemmat tiedot aukioloajoista ja toiminnasta löytyvät osoitteista
www.espoo.fi/nuoret ja www.helmet.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) sekä toimipisteiden omista somekanavista @nuoriespoo ja @kirjastoespoo.
Sujuva vuorovaikutus koulun ja kodin välillä
Wilma on kodin ja koulun välinen pääasiallinen viestintäkanava. Koulun ja huoltajien välinen yhteistyö on erittäin tärkeää lapsen/nuoren oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa. Huoltaja voi päättää millä kielellä hän käyttää Wilmaa.
Wilmassa on sekä viesti- että tiedote-osio. Hallinto julkaisee Wilman tiedoteosiossa tärkeitä ajankohtaisia tiedotteita ja uutisia. Myös poikkeus- ja kriisitiedotteet julkaistaan Wilman tiedoteosiossa. Tiedotteet voivat olla myös väliaikaisia eli ne poistuvat automaattisesti. Huoltajien on tärkeää seurata myös tiedote-osiota. Tiedotteet näkyvät sillä kielellä, millä huoltaja Wilmaa käyttää.
Koulut viestivät pääasiassa Wilman viesti-osiossa. Koulut julkaisevat viestit pääasiassa opetuskielellä. Viestit koskevat mm. kouluyhteisön ajankohtaisia asioita, jotka vaikuttavat oppilaan koulupäivään, tai joissa toivotaan tai odotetaan huoltajien osallistumista tai läsnäoloa. Wilman avulla huoltajat pysyvät myös helposti ajan tasalla lapsensa koulutyöstä, poissaoloista ja arvioinneista.
Poissaolot koulusta/lukioista
Wilmassa on automatisoitu Wilma Noti -toiminto, joka seuraa oppilaan poissaolomääriä. Jos poissaolomäärä kasvaa suureksi, Wilma Noti lähettää automaattisen viestin oppilaalle, huoltajalle ja opettajalle Wilman kautta. Lukioissa Wilma Notilla seurataan poissaoloja opintojaksokohtaisesti.
Erityis- ja muut ruokavaliot
Jos lapsella/nuorella on jokin erityis- tai muu ruokavalio, ilmoitathan siitä koulun keittiöön ruokavaliolomakkeella viimeistään 15.8. mennessä. Tiedon avulla voimme varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saa turvallista ja terveellistä ravintoa, joka tukee hänen kasvuaan ja oppimistaan.
Täytä lomake vain silloin, jos lapsi/nuori noudattaa erityisruokavaliota tai muuta lomakkeessa mainittua ruokavaliota.
Lataa erityisruokavaliolomake täältä.
Turvalliset koulumatkat varmistetaan yhteistyöllä
Länsi-Uudenmaan poliisi valvoo tänäkin syksynä koulumatkojen turvallisuutta. Erityisen näkyvää valvonta on lukuvuoden alussa, mutta sitä jatketaan pitkin vuotta.
Poliisi toivoo, että kotona jutellaan lasten kanssa siitä, mikä reitti kouluun on turvallisin. Koulutien kulkemista on hyvä harjoitella yhdessä. Samalla voi kerrata tärkeimmät liikennesäännöt ja muistuttaa lapsia siitä, että huomion täytyy olla liikenteessä - ei esimerkiksi kello- tai matkapuhelimessa.
”Emme voi liikaa painottaa, että autoilijoiden on noudatettava erityistä varovaisuutta suojateiden yhteydessä ja koulujen läheisyydessä. Jalankulkijalle on annettava esteetön kulku”, toteaa ylikomisario Aapo Isoaho.
Muutoksia Espoon kouluverkossa
Espoon opinpolulta löytyy palveluja kaiken ikäisille lapsille ja nuorille. Lasten ja nuorten pääkaupunkina Espoo kehittää jatkuvasti opetustaan ja opinpolun yksiköitään. Lukuvuoden 2026 alkaessa kouluverkko kasvaa entisestään.
Lue muutoksista verkkosivuiltamme: Muutoksia Espoon koulu- ja lukioverkossa