Tapiolan Hongan vinkit järjestöille: Näin otat kestävän kehityksen osaksi omaa toimintaa

16.11.2022 12.27Päivitetty: 24.11.2022 7.24
Koripallokori ja taivasta.
Kuva: Wendy Herrera

Hiilineutraali Tapiolan Honka -hankkeen puheenjohtaja Meri Löyttyniemi kertoi Espoon järjestöjen päivässä 8.9.2022 kokemuksistaan siitä, miten kestävän kehityksen tavoitteet on otettu osaksi koripalloseuran arkea. Nappaa Merin vinkit mukaan oman järjestösi työhön!

Juuri ennen koronaa Tapiolan Honka -seuran vanhempien aloitteesta seurassa aloitettiin hanke seuran hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Hanke sai lentävän lähdön innostuneiden vapaaehtoisten ja koko organisaation tuen ansiosta. Hankkeen vaikuttavuutta lisäsivät Espoon kaupungin ja yrityskumppaneiden mukaanotto. Kuuntele Merin puheenvuoro urheiluseuran kestävän kehityksen toimista(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) Espoon YouTube-kanavalla. 

Meri Löyttyniemen puheenvuoro urheiluseuran kestävän kehityksen työstä Espoon kaupungin järjestöjen päivässä 8.9.2022. Tekijä: Espoon kaupunki

Painopisteinä ympäristö, ihmiset ja talous

Honkalaiset ajavat n. 1,4 miljoonaa autokilometriä vuositasolla, joten liikenteen päästöissä on säästöpotentiaalia. Samoin energian kulutus on suuri hiilidioksidipäästöjen lähde. Vuonna 2020 seura laski oman hiilijalanjälkensä Sitran Hiilifiksu-laskurin avulla. Päästöjen vähentämiseksi seura siirtyi ympäristöystävälliseen kaukolämpöön ja tuulisähköön sekä kannustaa jäseniään kimppakyyteihin ja pyöräilyyn.

Yhteistyötä on tehty mm. Fortumin, Ilmatarin, Yeplyn, Koneen ja Espoon kaupungin kanssa. Yhteistyö on myös varainhankinnan keino ja tuo positiivista näkyvyyttä kumppaneille. Kumppanuus näkyy myös seuran ydintoiminnassa. Esimerkiksi peleissä jaetaan Hyvän tuulen pelaaja -palkintoja yhteistyössä Ilmattaren kanssa.

Tapiolan Honka kannustaa jäseniään kimppakyyteihin ja pyöräilyyn.

Olympiakomitea myönsi seuralle hyvästä työstä Fiksu seura -ympäristöpalkinnon vuonna 2021 ja palkintorahalla hankittiin seuran arvojen mukaisesti yhteiskäyttöpumppu hallille pyöräilyn edistämiseksi.

Kiertotaloutta edistetään seuran oman FB-kirppiksen perustamisella, Honkahallin lajittelun helpottamisella ja erilaisilla talkoilla, missä tavaraa on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen ja ylimääräiset pelipaidat ovat löytäneet tiensä Tansaniaan.

Viestintä ja koulutukset lisäävät vaikuttavuutta

Aktiivinen viestintä kumppaneiden kanssa eri kanavissa innostaa sekä seuran omaa väkeä että muita urheiluseuroja vastaavaan toimintaan. Se auttaa myös saamaan hankkeelle rahoitusta positiivisen näkyvyyden kautta.

Hiilineutraaliushanke on osallistunut mm. Espoon ”Hiilineutraali Tapiolan futisstadion & Urheilupuisto 2030” -projektin suunnitteluun. Tapiolan Honka on liittynyt myös YK:n kansainväliseen urheilun ilmastoverkostoon ensimmäisenä suomalaisena toimijana ja kannustavat muita seuroja ja urheilutoimijoita liittymään joukkoon.

Hiilineutraali Tapiolan Honka sai vuonna 2021 Fiksu Seura -palkinnon fiksujen ja ympäristöä säästävien toimintatapojen toteuttamisesta seuran arjessa.

Vähemmän on enemmän - Lähde liikkeelle olennaisesta

Meri suosittelee muille urheiluseuroille uutta Kestävästi liikkeelle -verkkokurssia(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan), jonka toteuttajana toimii Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry. Kurssin jälkeen ymmärtää urheilun kestävän kehityksen haasteita ja tietää, kuinka vaikuttaa niihin positiivisesti osana liikunta-alaa. Kurssi on 1 op laajuinen ja sen voi opiskella omassa tahdissaan.

”Jos perusasiat eivät ole kunnossa, se rapauttaa uskottavuutta”, opastaa Meri esityksensä lopussa. Kotipesä kannattaakin laittaa ensimmäisenä kuntoon ja keskittyä siihen, mikä on oman järjestön toiminnassa on kaikkein olennaisinta.

Hongan kestävä kehitys jatkuu. Seuraavaksi keskitytään seuran harjoitushalli Honkahallin maalämmön ja aurinkosähkön edistämiseen, kaupungin koulujen kestävään energiankäyttöön sekä kestävien liikkumismuotojen tukemiseen. Myös luonnon monimuotoisuus, ruoka ja kestävät hankinnat ovat nousseet tärkeiksi kehittämiskohteiksi seuran jäsenten keskuudessa.

Kuva: Matias Löyttyniemi

Miten pääset alkuun? - Espoon vinkkejä järjestöille

  • Tapahtumat: Kannusta tulemaan paikalle kestävillä liikkumismuodoilla. Huomioi estettömyys.
  • Tarjoilut: Kasvisruoka tai vegaani perusvaihtoehdoksi, painota terveysnäkökulmaa.
  • Hankinnat: kierrätä, korjaa, osta vastuulliselta toimittajalta, hanki kierrätysmateriaalista valmistettuja tuotteita. Mieti aina, onko hankinta varmasti tarpeellinen.
  • Omat tilat: Vaihda sähkösopimus esim. tuulisähköön. Tarkista lämpötilat ja ettei turhia valoja ole käytössä tilojen ollessa tyhjinä. Varmista, että kierrätys on kunnossa
  • Viesti innostavasti: Ota kestävä kehitys osaksi viestintää ja innosta jäsenet mukaan.
  • Tee yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa
  • Opi uutta: Kestävästi liikkeelle - verkkokurssi https://liike.fi/kestavasti-liikkeelle-kurssi/(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)  (erityisesti liikunta-alan järjestöille)
  • Ota oppia muilta - Kopioi hyviä käytäntöjä.

Kerro meille järjestösi kestävän kehityksen teoista

Kannustamme kaikkia espoolaisia järjestöjä kertomaan omista ympäristöteoistaan jäsenilleen ja asukkaille. Mielellämme nostamme hyviä esimerkkejä mukaan myös Espoon kaupungin viestintään, joten ota yhteyttä, jos viestintäyhteistyö kestävän kehityksen edistämiseen kiinnostaa!

Seuraa Espoon kestävän kehityksen sivuja ja pysy ajan tasalla kaupungin kestävän kehityksen työstä ja ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista.

 

 

Artikkeli on tehty osana Ratkaisupolku kestävän kasvun ekosysteemeihin (RAKKE) -hanketta, joka on rahoitettu Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman tuki (UKKE) -rahoituksesta. 

  • Kestävä kehitys
  • Ilmasto