Kauklahden koulu
Länsi-Espoossa sijaitseva Kauklahden koulu, jossa opiskelee oppilaita vuosiluokilla 7-9. Koulussa on liikuntapainotus.

Länsi-Espoossa sijaitsevan Kauklahden koulun vuosiluokilla 7-9 opiskelee noin 390 oppilasta. Koulussa on liikuntapainotus. A-kielenä yläkoulussa voi opiskella englantia, ruotsia tai saksaa ja B-kielenä ruotsia tai ranskaa.
Kauklahden koulu opettaa ja kasvattaa oppilaita niin, että he saavat edellytykset toisen asteen opiskelupaikkaan. Korostamme hyviä tapoja arjen eri tilanteissa sekä yhteistä vastuuta työyhteisöstä ja luontoympäristöstä.
Koulurakennus on Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema. Samassa koulutalossa kanssamme toimi lukuvuoteen 2018-2019 asti Espoon yhteislyseon lukio ja yhteisen koulupihan jaamme Kauklahden kirjaston kanssa.
Lukuvuosi jakautuu neljään jaksoon, joten oppilaan työjärjestykset vaihtuvat neljä kertaa lukuvuodessa.
Koulu alkaa 13.8.2026 torstaina 8.-9. luokkalaisilla kello 10.00 ja 7. luokkalaisilla klo 9.00.
Koulun työ- ja loma-ajat
Lukuvuoden 2026–2027 työ- ja loma-ajat (13.8.2026 – 5.6.2027)
Syyslukukausi 13.8.2026 – 22.12.2026
Syysloma 12.10.2026 – 16.10.2026
Joululoma 23.12.2026 – 6.1.2027
Kevätlukukausi 7.1.2027 - 5.6.2027
Talviloma 22.2.2027 – 26.2.2027
Lukuvuoteen kuuluu yhteensä 189 työpäivää.
Kouluun hakeminen
Lähikouluun hakeminen
Lähikoulua voi hakea lukuvuoden aikana, jos lapsesi
- muuttaa Espooseen tai Espoon sisällä
- luopuu oppilaspaikastaan painotetussa opetuksessa
- siirtyy erityisluokalta tai maahanmuuttajien ryhmämuotoisesta opetuksesta yleisopetukseen
Lisätietoa ja hakulomake: Lähikoulu ja toissijainen koulu | Espoon kaupunki
Toissijaiseen kouluun hakeminen
Hakuajat lukuvuodelle 2026-2027
- 26.5.2026 klo 15.45 mennessä (vuosiluokat 1-9)
- 4.8.2026 klo 15.45 mennessä (vuosiluokat 1-9)
Lisätietoa ja hakulomake: Lähikoulu ja toissijainen koulu | Espoon kaupunki
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Kauklahden koulun opetussuunnitelma ePerusteet-palvelussa: opetussuunnitelma(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Opetettavat kielet
A1: englanti
A2: ruotsi, saksa
B1: ruotsi
B2: ranska, saksa
Painotukset
Koulussa on liikuntapainotus. Painotuksessa on liikuntaa yksi tunti viikossa enemmän kuin muilla luokilla. Valintaperusteena on Urhean soveltuvuuskoe. Painotukseen haetaan Wilmassa yläkouluun haun yhteydessä.
Lisätietoa painotetusta opetuksesta löytyy kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Ladattavat tiedostot
Ladattavat tiedostot
Koulussamme on liikuntapainotus. Painotuksessa on liikuntaa yksi tunti viikossa enemmän, kuin muilla luokilla, sekä lukujärjestykseen on varattu tilaa aamutreenejä varten tiistai aamuisin. Valintaperusteena on Urhean soveltuvuuskoe. Painotukseen haetaan Wilmassa yläkouluun haun yhteydessä 6. vuosiluokalla.
Lisätietoa valintakokeesta ja Urhea painotuksesta:
Liikuntapainotukseen hakeminen lukuvuodelle 2026-2027:
Liikuntapainotus info pidetään tiistaina 13.1.2026 klo 17.00 Kauklahden koululla.
Liikuntapainotuksen valintakoe päivä on keskiviikkona 28.1.2026:
klo 9.00 pojat
klo 12.00 tytöt
Koululla ei valitettavasti ole tiloja, joissa huoltajat voisivat odottaa valintakokeen ajan. Huomioittehan, että valintakokeesta ei lähetetä erillistä kutsua. Ota mukaan sisäliikunta-asu ja -kengät, sekä vesipullo ja omat eväät. Hakijan ja huoltajan tulee arvioida etukäteen, onko hakija siinä kunnossa (esim. loukkaantumiset), että hän kykenee suorittamaan testit.
Varatesti vain sairaslomatodistuksella 9.2.2026 klo 8.00 Leppävaaran koululla (ota sairaslomatodistus mukaan).
Koulukohtainen suunnitelma kiusaamisen ehkäisyyn ja tukemiseen kiusaamistilanteissa
Ladattavat tiedostot
Opiskeluhuolto
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada opetusryhmässä tai oppilaskohtaisesti. Lue lisää erilaisista tukimuodoista perusopetuksen sivuilta.
Lisätietoa opiskeluhuollon palveluista löydät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Iltapäivätoiminta
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua ryhmämuotoista toimintaa, jossa 15 lapsen ryhmää ohjaa yksi aikuinen. Lue lisää iltapäivätoimintaan hakemisesta kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Wilma
Verkkopalvelu Wilma(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) on keskeinen kodin ja koulun viestinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa.
Wilman ohje löytyy Wilman connect-sivulla(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Vanhempainyhdistykset ja luokkatoimikunnat
Vanhempainyhdistysten ja luokkatoimikuntien toiminta edistää huoltajien yhteistyötä ja antaa tilaisuuksia toinen toisiinsa tutustumiseen. Yhteistyön tuloksina on monissa kouluissa järjestetty erilaisia teemapäiviä, tapahtumia, esityksiä ja talkoita. Huoltajia kannustetaan osallistumaan ja kehittämään koulun toimintakulttuuria.
Kauklahden koulun koti- ja kouluyhdistys ry.
Tule mukaan tukemaan kodin ja koulun yhteistyötä!
Kauklahden koulun koti- ja kouluyhdistys ry. on kaikille oppilaiden huoltajille avoin ryhmä. Ryhmän keskeisimpänä tarkoituksena on olla niin henkisenä kuin taloudellisena tukena oppilaille ja opettajille, jotta koulussa olisi viihtyisä ja opiskelumyönteinen ilmapiiri. Yhdistys toimii myös linkkinä koulun ja kodin välillä.
Kauklahden koulu haluaa kannustaa nuoriaan vuosittaisilla stipendeillä, sekä kiittää koulunsa päättäviä oppilaita yhteisistä vuosista ruusuilla.
Yhdistyksen toiminta
Yhdistyksen toiminnan tulonlähteet ovat yhdistyksen kannatusmaksut sekä satunnaiset kahvitustuotot vanhempainilloista. Niiden avulla yhdistys
- ostaa ruusut koulunsa päättäville oppilaille
- kustantaa oppilaille jaettavat tsempparistipendit,
- rahoittaa mahdollisuuksien mukaan harrastusvälineitä, apuvälineitä, jne.
Lisäksi yhdistys
- tarjoaa vertaistukiryhmän koululaisten vanhemmille
- toimii linkkinä kodin ja koulun välillä
- on Kauklahden koulun vanhempien vaikutuskanava eri tahoille
- antaa tarvittaessa lausuntoja koulun toimintaa koskevissa asioissa.
Kannatusjäseneksi tai mukaan toimintaan
Helpoin ja nopein tapa kannattaa yhdistystä on maksaa vapaavalintainen summa Koti- ja kouluyhdistyksen tilille. Kaikki tuotto käytetään 100-prosenttisesti oppilaiden hyväksi.
Jos haluat mukaan yhdistyksen toimintaan mm. järjestämään kahvituksia koulun tilaisuuksiin, niin ole yhteydessä hallituksen puheenjohtajaan.
Lisätietoja toiminnasta antaa puheenjohtaja Maria Pernu: mpernu6@gmail.com
Liity kannatusjäseneksi
Kauklahden koulun koti- ja kouluyhdistys ry
Tilinumero: FI 1180 0967 1018 2511 / Danskebank2
Laita viestikenttään omat nimitietosi.
Summa on vapaaehtoinen, kaikki tuotto menee oppilaiden hyväksi.
Kymmenellä eurolla mahdollistat esimerkiksi kolmen ruusun ja
40 eurolla stipendin hankinnan.
Sinun lahjoituksellasi suuri merkitys.
Lahjoitus ei velvoita osallistumaan yhdistyksen toimintaan.
Johtokunta
Kauklahden koulussa on oma koulukohtainen johtokunta. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkoulussa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Peruskoulun oppilasedustajan toimikausi on lukuvuosi. Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Kauklahden koulun johtokunta 2025-2027
Inkeri Tiala, puheenjohtaja
Elli Keisteri-Sipilä, varapuheenjohtaja
elli.keisterisipila@gmail.com
Katja Partanen, jäsen
katja.partanen@opetus.espoo.fi
Seija Niemenpää, henkilökunnan edustajajäsen
seija.niemenpaa@espoo.fi
Tommi Forss, henkilökunnan edustajajäsen
tommi.forss@opetus.espoo.fi
Teemu Salin, esittelijä
teemu.salin@espoo.fi
Oppilasedustajat päivitetään syksyllä.
Varajäsenet
Huoltajien edustajien varajäsenet:
Rauli Porkka (Inkeri)
Markus Sipilä (Elli) info@casarak.fi
Aino Harjula (Katja) aino.harjula@harjulanherkku.fi
Henkilökunnan edustajien varajäsenet:
Sofia Engström (Seija), sofia.engstrom@opetus.espoo.fi
Päivittyy syksyllä (Tommi)
Oppilasedustajien varajäsenet päivitetään syksyllä.
Johtokunnan pöytäkirjat
Ladattavat tiedostot
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 19.5.2026.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 19.5.2026 Liite 1 valinnaisaineet.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 19.5.2026 Liite 2 virkoihin valitut.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 27.1.2026.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 27.1.2026 Liite 1 järjestyssäännöt.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 27.1.2026 Liite 2 leirikoulusuunnitelma.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 30.9.2025.pdf
- Kauklahden koulun lukuvuosisuunnitelma 2025-2026.pdf
- Kauklahden koulun ohjaussuunnitelma LV2025-2026.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan valintakokouksen pöytäkirja 27.8.2025.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 22.5.2025 liite1 oppitunnit.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 22.5.2025 liite2 valinnaisainekuvaukset.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 22.5.2025.pdf
- Kauklahden koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 26.9.2024.pdf
Osoite
Hansakallio 2
02780 ESPOO
Postiosoite
PL 3522
02070 ESPOON KAUPUNKI
Hallinnon sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@espoo.fi.
Opettajien ja koulunkäyntiavustajien sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi.
Rehtori
Teemu Salin, +358 40 6368706
teemu.salin (at) espoo.fi
Apulaisrehtori
Seija Niemenpää, +358 46 8771996
seija.niemenpaa (at) espoo.fi
Koulusihteeri
Maiju Peuhkuri, +358 40 6368235
maiju.peuhkuri (at) espoo.fi
paikalla ma-to
Opinto-ohjaajat
Pirnes Iida, +358 40 6369471
iida.pirnes (at) opetus.espoo.fi
Haggrén Larissa, +358 40 6369195
larissa.haggren (at) opetus.espoo.fi
Särkkä Hanna, +358 40 5542818
hanna.sarkka (at) opetus.espoo.fi
Yhteisöohjaaja
Kim Forsgren, +358 40 6369911
kim.forsgren (at) espoo.fi
Terveydenhoitaja
Essi Viskari, +358 40 5119716
essi.viskari (at) luvn.fi
paikalla ma-ke, pe
Kuraattori
Hannele Mollberg, +358 50 3796134
hannele.mollberg (at) luvn.fi
paikalla ma, ti, pe
Koulupsykologi
Liisa Vaalasranta, +358 40 6442904
liisa.vaalasranta (at) luvn.fi
paikalla ti, to
Mikäli oppilaitoksen psykologi on tilapäisesti poissa töistä, voit olla yhteydessä keskitettyyn psykologipalveluun. Oppilaitoksen psykologi ilmoittaa tilapäisestä poissaolostaan puhelimen vastaajan poissaoloviestillä ja sähköpostin poissaoloviestillä. Keskitetyn psykologipalvelun yhteystiedot löydät täältä:
Opiskeluhuollon palvelut | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Erityisopettaja
Johanna Fleming, +358 43 8269657, johanna.fleming (at) opetus.espoo.fi
Jonna Havu, +358 40 6366384, jonna.havu (at) opetus.espoo.fi
Tero Kuusisto, +358 40 6393729, tero.kuusisto (at) opetus.espoo.fi
Pietari Puustinen, +358 40 6393730, pietari.puustinen (at) opetus.espoo.fi
Lea Sievänen, +358 40 6343698, lea.sievanen (at) opetus.espoo.fi
Birgitta Sydänmaa, +358 40 6393727, birgitta.sydanmaa (at) opetus.espoo.fi
Kiinteistönhoitaja
Kouluruokala
Ruokapalveluvastaava
Esver Cakir, +358 50 4289475
koulukeittio.kauklahti (at) espoocatering.fi
Ruokapalvelutyöntekijä
Van Nguyen
Laitoshuoltajat
Kairi Luts
Matra Khamphan
Merle Tubli
Vahtimestari
Valeri Chudin, +358 46 8772018
Luokanvalvojat
7A Markus Sirviö
7B Laura Selkälä
7C Pekka Saarinen
7D Janne Mäntylä
7E Tiina Mäkelä
7F Pietari Puustinen, +358 40 6369372
8A Risto Metso
8B Jasmin Paloniemi
8C Jari Hakkarainen
8D Susanna Haveri
8E Niina Kauppinen
8F Sofia Engström
8G Jonna Havu, +358 40 6366384
9A Anne Kivistö
9B Sirpa Karihtala
9C Iina Miettinen
9D Anna Granö
9E Anni Surma-Aho
9F Essi Mala
9G Tero Kuusisto, +358 40 6365695
Valmistavan kiertävä opettaja Päivi Tiikkainen
Valmistavan opettaja Heli Husso
Valmistavan opettajien yhteiskäyttöpuhelin, +358 40 6365889
Koulunkäynninohjaajat:
Halonen Jere
Kushnareva Anastasiia
Laitinen Saara
Miettinen Laura
Mieskoski Jasna
Opettajat
Engström Sofia Kotitalous ja terveystieto, 8F
Fleming Johanna Laaja-alainen erityisopettaja
Forss Tommi Liikunta
Granö Anna Suomen kieli ja kirjallisuus, 9D
Haddouti Chakira Matematiikka, kemia, fysiikka
Haggrén Larissa Opinto-ohjaaja
Hakkarainen Jari Musiikki ja ilmaisutaito, 8C
Haveri Susanna Kotitalous, 8D
Havu Jonna Erityisluokanopettaja, 8G
Husso Heli Valmistavan opettaja
Karihtala Sirpa Ruotsi ja saksa, 9B
Kauppinen Niina Ruotsi, 8E
Kivistö Anne Matematiikka, kemia, fysiikka, 9A
Kuusisto Tero Erityisluokanopettaja, 9G
Lerkki Asta Suomen kieli ja kirjallisuus
Mala Essi Englanti ja ranska, 9F
Metso Risto Matematiikka, kemia, fysiikka, 8A
Miettinen Iina Suomen kieli ja kirjallisuus, 9C
Mäkelä Tiina Suomen kieli ja kirjallisuus, 7E
Mäntylä Janne Ev.lut uskonto, elämänkatsomustieto, 7D
Niemenpää Seija Apulaisrehtori, historia ja yhteiskuntaoppi
Paloniemi Jasmin Liikunta, 8B
Pirnes Iida Opinto-ohjaaja
Puustinen Pietari Erityisluokan opettaja, 7F
Saarinen Pekka Biologia ja maantieto, 7C, pekka2.saarinen (at) opetus.espoo.fi
Sahramaa Arto Käsityö
Salin Teemu Rehtori
Selkälä Laura Ruotsi, englanti, 7B
Seppänen Saila Käsityö, matematiikka
Shaikh Enas Matematiikka, kemia, fysiikka
Sievänen Lea Laaja-alainen erityisopettaja
Sirviö Markus Biologia ja maantieto, 7A
Surma-Aho Anni Matematiikka, kemia, fysiikka, 9E
Sydänmaa Birgitta Laaja-alainen erityisopettaja
Särkkä Hanna Opinto-ohjaaja
Tiikkainen Päivi Valmistavan luokan kiertävä opettaja
Tran Nini Matematiikka, kemia, fysiikka
Tuominen Eeva-Riitta Kuvataide, 9C
Voutilainen Mikko Historia ja yhteiskuntaoppi, 9D
Reitti pääsisäänkäynnille
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä sisäänkäynnistä. Sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on vähintään 4 porrasaskelmaa. Portaiden toisella puolella on käsijohteet.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on luiska. Luiska on yli 6 metriä pitkä ja siinä on välitasanne. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
- Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi, lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
- Tuulikaappi on ahdas.
Sisätilat
- Toimipiste on samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
- Tilassa on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
- Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi. Lasiovissa on kontrastimerkinnät.
- Toimipisteessä on esteetön wc.
- Toinen esteetön wc on kerroksessa 1.
- Toimipisteessä on kiinteä induktiosilmukka auditoriossa, juhlasalissa, liikuntasalissa.
Yhteystiedot
Kauklahden koulu
Hansakallio 2,
02780 Espoo
+358 40 636 8706
Postiosoite:
PL 3522, 02070 ESPOON KAUPUNKI
Yhteyshenkilöt
Rehtori Teemu Salin
+358 40 636 8706
teemu.salin@espoo.fi
Apulaisrehtori Seija Niemenpää
+358 46 877 1996
seija.niemenpaa@espoo.fi
Koulusihteeri Maiju Peuhkuri
+358 40 636 8235
maiju.peuhkuri@espoo.fi
Vahtimestari Valeri Chudin
+358 46 877 2018
valeri2.chudin@espoo.fi