Joustava perusopetus (JOPO)
Joustavassa perusopetuksessa opiskellaan vuorotellen koulussa ja työpaikalla. Opiskeluun sisältyy myös retkiä, opintokäyntejä ja leirikouluja. Luokassa työskentelee opettajan lisäksi JOPO-ohjaaja. Ryhmissä on 10 oppilasta.
JOPO-opetus
JOPO-opetus on 8.–9.-luokkalaisille suunnattu luokkamuotoinen joustavan perusopetuksen muoto. JOPO-opetuksessa opiskellaan 10 oppilaan pienryhmässä. Luokassa työskentelee opettajan lisäksi JOPO-ohjaaja. Opetuksessa hyödynnetään myös työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä tapahtuvaa opetusta, kuten retkiä, opintokäyntejä ja leirikouluja. Opiskelumenetelminä painotetaan toiminnallisia ja työpainotteisia työtapoja.
Jokaiselle oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma yksilöllisten tarpeiden huomioimiseksi opetuksessa. Opetuksessa tuetaan oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä elämänhallinnan, tietojen ja taitojen vahvistamiseksi. Moniammatillisen tiimityöskentelyn avulla tuetaan oppilaan opetusta, sosiaalista kasvua ja perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä.
JOPO-opetuksen tavoitteena on:
- vahvistaa oppilaan opiskelumotivaatiota ja elämänhallintaa
- perusopetuksen oppimäärän suorittaminen
- edistää oppilaan opiskeluvalmiuksia
- tukea siirtymistä toiselle asteelle
JOPO-opetuksessa opiskelee oppilaita, joilla on alisuoriutumista ja heikko opiskelumotivaatio. JOPO-opetukseen voidaan myös ohjata oppilaita, joiden arvioidaan olevan vaarassa syrjäytyä jatkokoulutuksesta ja työelämästä.
Oppilaan JOPO-opetuksen tarvetta arvioidaan lähettävässä koulussa yhteistyössä oppilaan, huoltajien, opettajan ja oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa.
JOPO-opetukseen asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että oppilaalla on kykyä toimia ryhmässä, oppilas hyötyy käytännön työpaikkaopiskelusta ja hän sitoutuu suorittamaan perusopetuksen oppimäärän.
TEPPO-opetus
TEPPO eli työelämäpainotteinen perusopetus on tehostetun oppilaanohjauksen muoto. TEPPO-oppilailla on lukuvuoden aikana noin 3–7 viikkoa työssäoppimisjaksoja, minkä lisäksi he osallistuvat työelämäteemaiseen valinnaisaineeseen. Muun ajan oppilaat opiskelevat normaalisti oman luokkansa mukana.
TEPPO-opetuksen tavoitteena on:
- vahvistaa nuorten osallisuutta ja opiskeluvalmiuksia ja kannustaa ottamaan vastuuta omasta elämästään
- kehittää työelämä- ja tulevaisuustaitoja
- tukea kotoutumista
- tarjota tehostettua ohjausta omassa lähikoulussa monenlaisille oppilaille
- tarjota nuorille käytännön kokemuksia urapohdintojen tueksi ja jatko-opiskelupaikan valintaan
- tarjota nuorille mahdollisuus tuoda esiin taitoja, jotka eivät tule esiin kouluympäristössä
TEPPO-opetus on suunnattu 8.–9.-luokkalaisille, toiminnasta kiinnostuneille ja motivoituneille oppilaille. TEPPO-opetuksessa opiskelee oppilaita, jotka hyötyvät erilaisiin työympäristöihin tutustumisesta ja varhaisista työelämäkontakteista esimerkiksi jatko-opiskeluvaihtoehtojen ja urasuunnittelun hahmottamisessa tai kotoutumisessa. Lisäksi TEPPO-opetuksesta voi hyötyä, jos oppilas kaipaa tukea ja suuntaa tai vastaavasti lisähaastetta opintoihinsa.
Teppo-oppilaiden kokemuksia toiminnasta voit käydä lukemassa täältä.
JOPO-opetukseen hakeminen
JOPO-opetukseen hakemisesta huolehtivat yhteistyössä oppilaan nykyinen koulu, oppilas ja huoltajat.
Oppilaspaikan hakemiseksi tarvitaan seuraavat asiakirjat:
- oppilaan ja huoltajan hakemus
- koulun oppimisen tuen ryhmän tai muun koululla muodostetun moniammatillisen ryhmän puoltava lausunto
JOPO -opetuksen täydennyshaku 24.5.2023 saakka. Hakuasiakirjat toimitetaan Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikköön.
Oppilas ja huoltajat kutsutaan hakuvaiheessa moniammatilliseen haastatteluun.
TEPPO-opetukseen hakeminen
TEPPO-opetukseen voivat hakea opetusta järjestävän koulun oppilaat. Hakulomake palautetaan koulun ohjeistuksen mukaan ja hakuprosessin aikana TEPPO-oppilaat haastatellaan omalla koululla. Lisätietoja hakuajoista ja muista käytänteistä oppilas saa omalta koulultaan.
Oppilaat valitaan joustavaan perusopetukseen seuraavilla perusteilla:
- Huoltajan ja oppilaan hakemus (0–2 pistettä)
- Haastattelu (0–18 pistettä)
- Hakijasta on toimitettu oppimisen tuen ryhmän tai muun koululla muodostetun moniammatillisen ryhmän puoltava lausunto
Oppilaat valitaan kokonaispistemäärän (0–20 pistettä) mukaisessa järjestyksessä. Pisteytyksen perusteina ovat oppilaan sitoutuminen, motivaatio ja soveltuminen joustavaan perusopetukseen ja työelämäjaksoille sekä oppilaan saama hyöty jatko-opintoihin hakeutumista ja opiskelumotivaatiota ajatellen.
Jos hakijoilla on sama kokonaispistemäärä, hakijoiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee arpa.
Päätöksen valinnasta JOPO-opetukseen tekee perusopetuksen Leppävaaran alueen aluepäällikkö Kari Kotiniemi. Täydennyshaussa hakeneiden päätökset toimitetaan huoltajille postitse 7.6.2023.
Päätöksen valinnasta TEPPO-opetukseen tekee koulun rehtori. Päätöksistä tiedotetaan koulun oman aikataulun mukaisesti.