Eestinkallion koulu

Alakoulu Espoonlahden alueella Nöykkiössä. Koulussamme on yleisopetuksen ryhmiä, erityisryhmiä oppimisen pulmia omaaville oppilaille, valmistavaa opetusta sekä esiopetusta.

Meidän koulu

Eestinkallion koulu on  370 oppilaan alakoulu eteläisessä Espoossa. Vuosiluokkien 1-6 lisäksi koulumme tarjoaa myös esiopetusta. Koulussamme on yleisopetuksen ryhmiä, erityisryhmiä oppimisen pulmia omaaville oppilaille sekä valmistavaa opetusta.  Koulussa järjestetään myös esikouluopetusta kahdessa ryhmässä. Esikouluopetuksen täydentävästä aamu- ja iltapäivähoidosta vastaa kaupungin varhaiskasvatus.

Eestinkallion koulu on mukana kestävän kehityksen Vihreä Lippu -ohjelmassa. Ympäristökasvatustoiminnassa olemme arvostetulla kestävällä tasolla usean vuoden järjestelmällisen työn tuloksena. Koulun pihalla salossa liehuva Vihreä Lippu ja sertifikaatti seinällä ovat tästä vakuutena.

Koulun toimintakulttuuri ja arjen työ nojaavat vahvaan yhdessä tekemiseen. Olemme kehittäneet järjestelmällisesti sekä oppilaiden että henkilökunnan osallisuutta koulutyössä. Oppilaskunnan toiminta on erittäin aktiivista ja monipuolista. Tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja monipuolisia pedagogisia käytäntöjä (TVT-osaaminen) olemme kehittäneet kouluyhteisönä. Eestinkallion koulussa työskentelyä kuvaa oppimisen ja työn tekemisen ilo.

 

Kuva: Taru Turpeinen

Espoonlahti