Espoolainen opinpolku
Koulussa ja varhaiskasvatuksessa oppiminen tapahtuu päiväkodin ja koulun lisäksi myös luonnossa tai esimerkiksi museoissa. Lapset ja nuoret oppivat hyödyntämään myös digitaalisia oppimisvälineitä. Asioita opitaan kokeilemalla, tutkimalla, liikkumalla sekä leikkimällä tai pelaamalla. Lapsia ja nuoria kuunnellaan ja he pääsevät vaikuttamaan ja osallistumaan oppimisympäristöjen ja työmenetelmien suunnitteluun.
Espoossa varhaiskasvatuksen ja opetuksen taso on Suomen huippua
Varhaiskasvatusta annetaan 9 kuukauden iästä 5-vuotiaisiin. Näitä palveluja tarjoavat päiväkodit. Varhaiskasvatus on maksullista. Maksun suuruus riippuu mm. perheen koosta ja tuloista. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa asiakasmaksu on 0–311 eur/kk/lapsi. Päiväkodeissa lapsille tarjotaan aamupala, lounas ja välipala. Nämä kaikki sisältyvät varhaiskasvatusmaksuun.
Esiopetusta annetaan 6-vuotiaille lapsille päiväkodin tai koulun tiloissa. Esiopetus on velvoittavaa ja ilmaista.
Esiopetusikäiset saavat lisäksi tarpeen mukaan varhaiskasvatusta.
Suomessa oppivelvollisuus koskee kaikkia 7–18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Opetus on ilmaista. Opetuksen lisäksi oppilaat ja opiskelijat saavat kaikki esiopetukseen, perusopetukseen, lukio- ja toisen asteen koulutukseen tarvitsemansa oppikirjat, muut oppimateriaalit ja välineet sekä ateriat koulupäivien aikana.
Ostoskeskus Iso Omenassa Matinkylässä on Hello Espoo -neuvontapiste, josta vieraskieliset espoolaiset voivat kysyä apua kaikissa asioissa.
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatus voi olla kunnan tai yksityisen toimijan järjestämää. Espoon kaupunki järjestää varhaiskasvatusta suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi on tarjolla ruotsin kielen kielikylpyvarhaiskasvatusta ja kaksikielistä suomi-englanti-varhaiskasvatusta. Yksityiset toimijat voivat tarjota varhaiskasvatusta myös muilla kielillä.
Varhaiskasvatusmuodoista yleisin on päiväkoti, mutta lisäksi on tarjolla perhepäivähoitoa ja ryhmäperhepäivähoitoa. Jos huoltajat ovat esimerkiksi vuorotyössä, voidaan lapselle järjestää myös ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa vuorohoitopäiväkodissa.
Perusopetus
Lapsi aloittaa koulun pääsääntöisesti sinä vuonna, jona hän täyttää 7 vuotta. Perusopetus kattaa vuosiluokat 1–9. Suomessa kaikkien lasten täytyy osallistua perusopetukseen. Perusopetus on ilmaista perheille. Espoossa on 72 suomenkielistä peruskoulua ja 10 ruotsinkielistä peruskoulua, joissa opiskelee yhteensä yli 30 000 lasta ja nuorta. (Lisäksi kaupungissa on kaksi yksityiskoulua Espoon kristillinen koulu ja Espoon Steinerkoulu.)
Toisen asteen koulutus
Perusopetuksen jälkeistä koulutusta kutsutaan toisen asteen koulutukseksi. Toiseen asteen koulutukseen haetaan perusopetuksen yhdeksännen luokan jälkeen yhteishaussa. Yhteishaku on helmi-maaliskuussa. Yhteishaussa voi hakea lukioon ja/tai ammatilliseen koulutukseen. Lukiokoulutus on yleissivistävä ja lukiosta valmistutaan ylioppilaaksi. Ammatillisesta koulutuksesta saa ammatillisen pätevyyden. Ammatillisessa koulutuksessa voi opiskella myös kaksoistutkinnon: opiskelija saa ammatillisen pätevyyden ja ylioppilastutkinnon. Toisen asteen koulutukseen ei tarvitse mennä lähimpään oppilaitokseen, vaan voi hakea minne tahansa. Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta saa jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluopintoihin eli voi hakea yliopistoihin ja muihin korkeakouluihin. Toisen asteen koulutus kestää noin kolme vuotta.
Toisen asteen koulutus on maksutonta. Opiskelija saa mm. kannettavan tietokoneen, opiskelumateriaalin (esim. kirjat, jotka useimmiten sähköisiä) ja muut opiskeluvälineet.
Espoossa on 11 lukiota, joista 10 on suomenkielistä ja 1 ruotsinkielinen. Kahdessa lukiossa voi opiskella kansainvälisen ylioppilastutkinnon, jolloin opetus on englanniksi. Opiskelu kestää noin kolme lukuvuotta. Jotta lukiosta valmistuu ylioppilaaksi, pitää tehdä ylioppilaskokeet.
Lukion lukuvuodessa on 5 jaksoa, joista jokaisessa opiskelijalla on erilainen lukujärjestys. Jakson aikana opiskelija opiskelee 5–7 opintojaksoa. Jakson lopussa on koeviikko, jolloin tehdään opiskeltujen opintojaksojen kokeet.
Lukiossa tärkeitä juhlia ovat penkkarit ja vanhojentanssit.
Penkkareissa (alunperin Penkinpainajaiset) kolmannen vuoden opiskelijat juhlivat lukio-opetuksen loppumista. Penkkareiden jälkeen kolmannen vuoden opiskelijat valmistautuvat ylioppilaskirjoituksiin. Penkkareissa lukiolaiset pukeutuvat hassuihin asuihin. Tärkeä osa penkkareita on kuorma-autoajelu. Jokaisella lukiolla on vuokrattu omat kuorma-autot. Lavan kylkiin tehdään hauskat banderollit. Espoossa kuorma-autot kokoontuvat joka vuosi Tapiolan urheilupuistoon ja ajavat jonossa reitin Espoossa. Opiskelijat ovat kuorma-autojen lavalla ajelun ajan ja heittävät karkkia katselijoille. Penkkareita vietetään omalla lukiolla eri tavoin ennen kuorma-autoajelua.
Vanhojen tansseissa lukion toisen vuoden opiskelijat juhlivat sitä, että ovat lukion “vanhimmat”, kun kolmannen vuoden opiskelijat ovat lähteneet valmistautumaan ylioppilaskirjoituksiin. Opiskelijat harjoittelevat erilaisia paritansseja kurssilla ennen juhlaa sekä opiskelijoiden itse ideoiman “omatanssin”. Juhlapäivänä toisen vuoden opiskelijat pukeutuvat juhla-asuihin. Tansseja esitetään huoltajille sekä oman lukion opiskelijoille ja henkilöstölle.
Suorituskerrat ja niiden hajauttaminen
Opiskelija voi osallistua ylioppilaskokeisiin ensimmäistä kertaa kolmannen lukuvuoden syksyllä ja sitten kolmannen lukuvuoden keväällä. Jos vielä jää suoritettavia kokeita, ne voi tehdä neljäntenä lukuvuotena syksyllä.
Espoossa on ammatillinen oppilaitos Omnia(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).
Helsingissä sijaitseva Prakticum(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) tarjoaa ruotsinkielistä ammatillista koulutusta.