Onnea Viherlaakson lukio 80 vuotta – vanhin Espoossa perustettu lukio panostaa taiteeseen ja opiskelijoiden hyvään oppimiseen

18.11.2022 11.15
Nuoria seisoskelemassa ison männyn juurella Viherlaakson lukion pihapiirissä.
Viherlaakson lukion opiskelijoita kuvattuna syksyllä 2022 ison männyn juurella Viherlaakson lukion pihapiirissä.Kuva: Taru Turpeinen

Espoon kaupunki juhlii tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan, mutta aihetta juhlaan on myös Viherlaakson lukiolla, jonka 80-vuotisjuhlia ja uutta lukiorakennusta juhlitaan perjantaina 18.11.2022. Kaikkien vuosikymmenten aikana mukana on kulkenut taide sekä palo hyvän opinpolun järjestämiseen, vaikka kaupunki ympärillä on muuttunut.

Viherlaakson lukio on vanhin Espoossa perustettu lukio

Otetaanpa katsaus menneisiin vuosikymmeniin.

Kun Kauniaisten yhkeiskoulu, sittemmin Viherlaakson lukio, perustettiin vuonna 1939, Espoo oli ruotsinkielinen maatalouspitäjä, josta suomenkieliset oppikouluunmenijät joutuivat matkaamaan muualle, useimmiten Helsinkiin. Tapiolan ja Leppävaaran alueiden kasvu oli vasta tuloillaan, ja Espoo oli laajalti maaseutua.
Vertailuna: Vuonna 1940 koko Espoo–Kauniaisissa oli yhteensä reilut 5 500 suomenkielistä asukasta, kun tällä hetkellä pelkästään lukioissamme opiskelee noin 7 000 nuorta, joista reilut 550 Viherlaakson lukiossa.

Opetus Viherlaaksossa ei katkennut toisen maailmansodan aikana, mutta arkistolähteisiin tallentuneiden kirjausten mukaan opiskelu sotavuosien aikana oli toisinaan levotonta. Rauhan ajan alettua sivistys nähtiin edelleen niin tärkeänä, että Viherlaakson yhteisö ponnisti voimansa uuden koulurakennuksen rakentamiseen. Koulurakennuksen suunnittelu ja piirustusten laatiminen annettiin tehtäväksi arkkitehti Aarne Erville, jonka tunnetuimpia suunnittelutöitä on Tapiolan keskusta.

1940-luvulla koulu ei ollut vielä kaupungin omistuksessa, joten varainhankinta oli tehtävä omin voimin. Rahoitusvaikeuksien lisäksi rakentamisen hidasteena oli rakennusmateriaalin huutava puute, sillä jälleenrakennusvuosina oli tarvetta monenlaiselle infrastruktuurille, ja sotakorvausten toimittaminen nielaisi suuren osan resursseista. Myös asuntopula oli kova. Koulurakennus saatiin kuitenkin rakennettua: Ruotsista saatiin lahjoituksina tarvittavat betoniraudat, naulat ja putket. Kerrotaan, että itse Leppävaaran kartanon isäntä Kaarlo af Heurlin olisi ajanut tilaltaan tukkeja koulun tontille, jolla ne sahattiin laudoiksi.

Ajan olot huomioiden onkin pienoinen ihme, että koulurakennus valmistui vuonna 1947. Koulu laajeni lukioksi vuonna 1948, ja ensimmäisiä ylioppilaita juhlittiin vuonna 1951.

Viherlaakson lukio on vanhin nykyisen Espoon alueella perustettu lukio. Vuosikymmenten aikana koulurakennus sai uusia laajennuksia, joista nyt viimeisimpänä lukiolle aivan uudet vuonna 2021 valmistuneet tilat. Samassa pihapiirissä opiskelevat myös Viherlaakson peruskoulun yläkoululaiset.

Kuva: Taru Turpeinen

Viherlaakson lukio nyt: Taide näkyy Viherissä käytävillä, toimintakulttuurissa ja opetuksessa

Taide on kulkenut olennaisena osana mukana lukion arjessa kaikki vuosikymmenet. Taide näkyy Viherissä niin opetuksessa kuin lukion tiloissa.

Kurkistuksia lukion runsaaseen taidekokoelmaan sekä uusiin tiloihin on mahdollista käydä tekemässä lukion aukioloaikoina arkisin. Käytäviltä löytyy tunnettujen taiteilijoiden teoksia eri vuosikymmeniltä. Tervetuloa!

Kuvataiteen maailmaan pääsevät uppoutumaan opiskelijat, sillä Viherlaakson lukiossa on yleislinjan lisäksi laadukas kuvataidelinja. Kuvataidelinjalla opiskelevien on mahdollisuus löytää omat vahvuutensa kuvataiteen kentässä niin klassisen kuvailmaisun tekniikoissa, median maailmoissa kuin muotoilun moninaisissa ilmentymissä. Uudisrakennuksessa on huomioitu hienosti muotoilun, median ja digitaalisen taiteen uudet tekniikat sisältäen mm. Mac- ja valokuvausstudiot sekä laser- ja 3D-tulostukset.

Opiskelijoita Viherlaakson lukion valokuvastudiossa kuvaamassa. Uudistetut tilat tarjoavat mahdollisuuksia monipuoliseen kuvataiteen tekemiseen.Kuva: Taru Turpeinen

Tiesitkö?

  • Viherlaakson lukio toimii uusissa vuonna 2021 valmistuneissa tiloissa. 
  • Viherlaakson lukio on vanhin Espoossa perustettu lukio. 
  • Vuosina 1972–2005 Espoossa toimi myös Viherlaakson aikuislukio.
  • Opiskelusta Viherlaakson lukiossa kiinnostuneille 9.-luokkalaisille järjestetään tutustumistilaisuudet 19.1.2023 ja 24.1.2023 klo 13.30 alkaen. Lisäksi lukiolla järjestetään nuorille ja heidän huoltajilleen tarkoitettu iltatilaisuus 30.1.2023 klo 18.00.  Lue lisää lukio-opiskelusta sivulla Hae lukioon

 

Kuva: Taru Turpeinen

Lämpimästi onnea Viherlaakson lukio 83 vuotta!

Koulun ensimmäinen nimi oli Kauniaisten yhteiskoulu, ja se oli aikanaan Espoon ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu. Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema koulurakennus valmistui vuonna 1947 (talo I).
Uusi Viherlaakson lukion rakennus.
  • Lukiokoulutus
  • Viherlaakson lukio
Leppävaara