Viherlaakson lukion historia

Viherlaakson lukio on perustettu vuonna 1939. Koulun ensimmäinen nimi oli Kauniaisten yhteiskoulu, ja se oli aikanaan Espoon ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu. Koulun perustamisesta ilmoitettiin päivälehdessä 2.2.1939.

Kun muistellaan Viherlaakson yhteiskoulun syntyvaiheita, lienee syytä todeta aluksi 30-luvun väestötilanne Espoossa. Vielä 30-luvulla ja 40-luvun alkupuolella Espoota voitiin pitää ruotsinkielisenä maatalouspitäjänä. Jo 30-luvun alussa Espoo näyttää alkaneen melko ripeästi suomalaistua. Vuonna 1940 Espoossa oli 11 540 henkikirjoitettua asukasta, joista vielä 56,5 % oli ruotsinkielisiä. Kun tähän lasketaan vielä Kauniaisten 610 suomenkielistä asukasta, saadaan koko Espoo–Kauniaisissa yht. 5 665 suomenkielistä asukasta. Koko tällä alueella oli vain yksi oppikoulu, nimittäin ruotsinkielinen Grankulla Samskola. Suomenkieliset oppikouluun menijät joutuivat menemään muualle, lähinnä Helsinkiin.

Kauniaisten Yhteiskoulu Oy perustettiin 20.7.1939. Osakeyhtiön tarkoituksena oli ylläpitää suomenkielistä keskikoulua Grankullan kauppalassa tai Espoossa.

Ensimmäisen johtokunnan puheenjohtaja oli kauppaneuvos Juhani Korpivaara. Muut johtokunnan jäsenet olivat johtaja J. K. V. Paasio, johtaja Valto Aarnio, maanviljelijä Tauno J. Korpijaakko ja opettaja Kirsti Kauko.

Tämä asiaintila eivätkä edes jo meidänkin maamme yli kulkevat suursodan varjot pystyneet sammuttamaan innostuksen tulta niistä henkilöistä, jotka 2. päivänä helmikuuta 1939 päivälehdessä olleen ilmoituksen perusteella olivat kokoontuneet saman kuukauden 14. päivänä Kauniaisten Pikkukirkkoyhdistyksen seurakuntakotiin neuvottelemaan ja päättämään suomalaisen yhteiskoulun perustamisesta Kauniaisiin tai Viherlaaksoon. Seuraavana päivänä oli päivälehdissä uutinen kokouksesta. Helsingin Sanomat kertoi seuraavaa: ”Kauniaisten yhteiskoulun perustava kokous pidettiin eilen klo 13 Kauniaisten seurakuntakodissa. Saapuvilla oli viidettäkymmentä henkilöä, lasten vanhempia y.m. asiasta kiinnostuneita Espoosta, Kauniaisista ja Kirkkonummelta. Keskustelussa ilmeni, että koulu on hyvin toivottu paikkakunnalle ja sivitystarpeen vaatima. Oppilaita arveltiin saatavan ainakin ensimmäiselle luokalle hyvin runsaasti. Yksimielisesti päätettiin, että perustetaan koulun kannatusyhdistys. Asian vaatimia käytännöllisiä toimenpiteitä varten valittiin toimikunta, joka kutsuu uuden kokouksen lähitulevaisuudessa kokoon. Perustavan kokouksen puh.johtajana toimi opettaja Kirsti Kauko ja sihteerinä maisteri I. I. Paloheimo, ins. V. O. Huttunen, kauppaneuvos J. Korpivaara ja maanvilj. T. J. Korpijaakko.”

Vuonna 1944 koulu sijaitsi Tvistebo-nimisen talon ensimmäisessä kerroksessa vastapäätä entistä Juslinin kauppaa. Oppilaita oli tuolloin 32. Parin vuoden kuluttua lisätiloiksi vuokrattiin ns. Lassilan huvila, jota myös Aavekallioksi kutsuttiin.

Toimikunta ei hukannut aikaa. Niinpä nopeasti syntyi koulua ylläpitävä kouluosakeyhtiö, ja syksyllä 1939 koulu todella alkoi juuri suursodan syttyessä. Nimensä Kauniaisten yhteiskoulu sai sen perusteella, että silloin tekeillä olleiden kaupunkiliitossuunnitelmien yhteydessä oli kysymys Viherlaakson kylän liittämisestä Kauniaisten kauppalaan.

On syytä palata hetkeksi takaisin aivan koulutyön alkamisaikaan. Syksyllä 1939 se alkoi 1. luokalla, johon ilmoittautui 32 oppilasta. Koulupaikka oli vuokrattu nykyisen Viherlaakson terveyskeskuksen ja palvelutalon paikalla olleesta Tvistebo-nimisestä rakennuksesta, jossa aikaisemmin oli ollut sk-piirin esikunta ja silloin vielä myös puhelinkeskus. Kolmantena lukuvuonna ei Tvistebo enää riittänyt, vaan yksi luokka täytyi sijoittaa n. 1 km:n päähän ns. Lassilan huvilaan, jonka nimi nykyään on ”Aavekallio”. Huvila liittyy Suomen historiaan siten, että siellä käytiin Suomen edustajien ja Neuvostoliiton edustajan lähetystösihteeri Jartsevin kanssa alustavia neuvotteluja Suomen alueluovutuksista ennen talvisotaa. Näissä ahtaissa tiloissa syntyi vielä ylimääräistä vaikeutta, kun sodasta johtuen lukuvuonna 1943–1944 kolmattasataa Helsingin oppilasta tuli kouluun ns. siirto-oppilaina.

Valtioneuvosto myönsi koululle toimiluvan 6.11.1945. Koulun väliaikaisena rehtorina vuosina 1939–1944 toimi maisteri Hannele Bergholm. Hänen jälkeensä tuli vakinaiseksi rehtoriksi maisteri Ilmari Laasonen, joka lukuvuoden 1952–1953 alussa siirtyi toiseen kouluun.

Kauppaneuvos Kalle Kuusinen lahjoitti koululle 12 500 m2:n suuruisen määräalan Viherlaaksosta 21.1.1946. Syyslukukauden alusta 1946 koulun nimeksi vaihdettiin Viherlaakson yhteiskoulu. Samana vuonna perustettiin koulun kannatusyhdistys.

Vuonna 1946 nimi muutettiin Viherlaakson yhteiskouluksi. Koulun tontiksi oli ehdolla aluksi Kauniaisissa ja Petaksessa olevat tontit. Ne kuitenkin hylättiin epäsopivina koulutonteiksi. Tontti löytyi lopulta koulun nykyiseltä paikalta siten, että kauppaneuvos J. Korpivaara ja kauppaneuvos Kalle Kuusinen tekivät sopimuksen, jonka mukaan J. Korpivaara lahjoittaa Liikesivistysrahastolle 500.00 mk silloista rahaa ja Kalle Kuusinen kouluosakeyhtiölle n. 1,5 hehtaarin tontin eli ensimmäisen osan nykyisestä tontista. Tämän jälkeen päästiin suunnittelemaan koulurakennusta.

Kun vaikea tonttikysymys oli ratkennut onnellisesti, päästiin lopulta suunnittelemaan ja rakentamaan koululle omaa taloa. Suunnittelu ja piirustusten laatiminen annettiin tehtäväksi arkkitehti Aarne Erville. Jo tässä vaiheessa voitiin todeta, että kauppaneuvos Juhani Korpivaara ja toim.johtaja (myöh. talousneuvos) Albert Erville olivat uuden talon syntymisen sielu, henkinen ja taloudellinen voima. Rahoitusvaikeuksien lisäksi edessä oli sodan jälkeen kaiken rakennusmateriaalin huutava puute. Avuksi tulivat monista lahjoituksista ja osakemerkinnöistä saadut tulot. Apua oli myös 13.1.1946 perustetun Kannatusyhdistys ry:n koulun hyväksi järjestämistä tilaisuuksista. J. Korpivaaran ja A. Wikbergin suhteiden avulla saatiin Ruotsista lahjoituksina tarvittavat betoniraudat, naulat ja putket. Materiaalista apua saatiin myös maanvilj. T. Korpijaakolta. Kerrotaan, että Leppävaaran kartanon isäntä Kaarlo af Heurlin ajoi itse tilaltaan tukkeja koulun tontille, jolla ne sahattiin laudoiksi.

Uuden talon harjannostajaiset olivat 2.11.1946 ja vihkiäiset joulukuussa 1947. Koulun käytössä oli nyt viisi luokkahuonetta, opettajienhuone, rehtorin kanslia, yhdistetty juhla- ja voimistelusali, kouluruokailukeittiö, pieni ruokailutila, tyttöjen ja poikien pukeutumistilat ja rehtorin ja vahtimestarin asunnot. Näin oli jo lukuvuonna 1943–1944 täysiluokkaiseksi tullut keskikoulu saanut hetkeksi riittävät tilat. Lukuvuosi 1946–1947, jolloin koulun nimi muuttui Viherlaakson yhteiskouluksi, oli varmasti toivorikasta aikaa, sillä sekä opettajat että oppilaat saivat nähdä oman koulutalon suurista vaikeuksista huolimatta valmistuvan nykyiselle paikalleen.

Uusi koulutalo valmistui 1947, koulu laajeni lukioksi 1948, ja ensimmäisiä ylioppilaita juhlittiin 1951. Seuraava lukuvuosi 1947–1948, jolloin koulussa oli 112 oppilasta, päästiin siis aloittamaan uudessa koulurakennuksessa. Lukuvuosi 1948–1949 oli sikäli merkittävä, että silloin aloitti lukio VI luokalla. Keväällä 1951 valmistuivat ensimmäiset ylioppilaat. Mainittakoon tässä yhteydessä, että oikeus antaa keskikoulun päästötodistuksia jatkuvasti myönnettiin 29.1.1948 ja oikeus päästää oppilaita korkeakouluihin jatkuvasti 1.1.1954.

Koulu tarvitsi myös ulkourheilutilaa. Lähistöllä ei ollut minkäänlaista kenttää, joten sellainen oli saatava rakennetuksi omin voimin. Koulun tontilla oli sopiva alue pieneksi urheilukentäksi. Sitä alettiin talkoovoimin tasoittaa pelikentäksi. Talkoisiin ottivat osaa monet innokkaat paikkakuntalaiset ja varsinkin Viherlaakson urheiluseuran Viven jäsenet.

Viherlaaksossa ei näihin aikoihin ollut vielä vesi- ja viemäriverkostoa. Niinpä koulu yritti tulla toimeen omalla kaivolla. Vettä ei siitä saatu riittävästi monista parannusyrityksistä huolimatta. Alkuaikoina kerättiin sadevesikin talteen. Vahtimestari ja hänen vaimonsa, joka hoiti koulukeittolaa, joutuivat hakemaan rattailla – ja talvella vesikelkalla – vettä alhaalla laaksossa sijaitsevasta kaivosta. Koska tilanne oli näin vaikea, Albert Wikberg antoi rakentaa laaksoon omalle tontilleen kaivon, josta saatiin runsaasti vettä. Kaivosta vedettiin vesijohto koululle ja näin saatiin vesitilanne täysin kuntoon. Joitakin vuosia myöhemmin paikkakunnalle rakennettiin yleinen vesi- ja viemäriverkosto, johon koulu liittyi. Koulun kaivo jäi verkoston varavedenottopaikaksi.

Pienehköä keskikoulua varten suunnitellussa koulurakennuksessa tuli entistä ahtaampaa, kun I luokalle perustettiin vuonna 1952 rinnakkaisluokka ja kun seuraavana vuonna lukiostakin tuli kolmeluokkainen. Oli myös otettava huomioon voimakas muuttoliike Espooseen ja tulossa olevat suuret ikäluokat. Vuonna 1954 oli pakko siirtyä vuorolukuun, vaikka alakerran ruokailutila ja pukeutumissuojatkin oli otettu luokkakäyttöön. Oli viime hetki ryhtyä suunnittelemaan lisätilojen rakentamista. Tehtävä annettiin johtokunnan jäsenelle arkkit. J. Sillanderille.

Oli suuria vaikeuksia saada uudisrakennuksen rahoitus järjestymään. Ensin piti saada Espoon kunnan takaus lainoille. Takauksen antamista käsiteltiin monissa valtuuston kokouksissa. Johtokunnan pj. Albert Wikberg ja rehtori kokivat jännityksen hetkiä näitä kokouksia läsnä olevina seuratessaan. Vasemmisto piti vielä siihen aikaan oppikoulua eräänlaisena herrojen kouluna ja hangoitteli alussa vastaan. Lopulta takuut saatiin.

Vielä hankalampaa oli lainojen saanti. Eräät johtokunnan jäsenet ja rehtori joutuivat useiden kuukausien ajan viettämään paljon aikaa pankkien ja vakuutusyhtiöiden johtajien kanssa lainoista neuvoteltaessa. Kun tilanne alkoi jo näyttää epätoivoiselta, vak.yht. Suomi myönsi koululle 10 milj. mk:n lainan. Sen jälkeen alkoi lainoja tulla myös muilta rahalaitoksilta. Tätä ennen oli ostettu kauppan. Kuusiselta n. 1,2 ha lisää maata koulutontin vierestä.

Uuden rakennuksen alta oli louhittava runsaasti kalliota. Lähtölaukaus ammuttiin vuoden 1955 lopulla, ja panoksen laukaisi koulun. Hollo. Tätä ennen oli edelliseltä tilivuodelta säästynyt 1,5 milj. mk:n summa käytetty urheilukentän kunnostamiseen ja edellä mainitun kaivon kustannuksiin. Urheilukentälle oli rakennettu juoksurata ja suorituspaikat.

Kun uuden koulurakennuksen ensimmäiset pilarit ja palkit valettiin, oli kova pakkanen. Pakkasessa betoni todennäköisesti jäätyi ja sitominen keskeytyi. Urakoitsija uskoi yhden yön lämmityksen riittävän. Tämä usko osoittautui kohtalokkaaksi vuoden 1966 huhtikuussa, kun ylimmän kerroksen valvi oli valettu. Alimman kerroksen pilarit murtuivat sulattuaan, ja kaikki valvit putosivat n. 60 cm alaspäin ja jäivät roikkumaan terästen varaan. Rehtori hälytti paikalle urakoitsijan, rakennusinsinöörin ja johtokunnan jäseniä. He ryhtyivät ripeästi toimeen pelastaakseen sen, mitä oli mahdollisesti pelastettavissa. Koulun tontilta kaadettiin muutamia tukevia mäntyjä ja sahattiin niistä alakerran palkkien alle tuet. Yhden tuen ja palkin väliin jätettiin perin millin rako, ja rehtorin tehtäväksi jäi käydä tarkkailemassa, oliko rako pysynyt ennallaan. Teräkset eivät onneksi antaneet enempää periksi.

Tilanne aiheutti johtokunnalle kuitenkin hyvin vaikean ratkaisun tekemisen. Jos johtokunta olisi vaatinut urakoitsijalta piirustusten ja sopimuksen mukaista rakennusta, urakoitsija olisi tehnyt konkurssin ja rakentaminen olisi pysähtynyt siihen. Koulu olisi menettänyt erittäin suuren osan lainaksi saamistaan rahoista, ja rakentaminen olisi pahasti viivästynyt. Kun lainojen saaminen oli ollut muutenkin vaikeaa, ei ollut varmuutta lisälainojen ja takuiden saamisesta. Näin ollen oli tehtävä kompromissi. Sovittiin urakoitsijan kanssa, että hän yrittää nostaa pudonneet valvit lukuisten tunkkien avulla. Tämä tehtävä onnistuikin niin, että valvit jäivät vain 20 cm suunniteltua alemmas. Näin urakoitsija selvisi kohtuullisen suurin tappioin ja rakentamista päästiin jatkamaan.

Valvien putoamisen seurauksena kaikki palkit ja pilarit jouduttiin mankeloimaan, ja siitä johtuen tilat hiukan pienenivät ja huoneiden korkeudet laskivat. Siitä johtui myös sisääntulohallin vino katto, jota monet asian syystä tietämättömät pitivät arkkitehtoonisena erikoisuutena. Koulurakennus valmistui vähitellen ja syksyllä 1956 voitiin ottaa jo puolet luokkahuoneista käyttöön. Kokonaan rakennus oli valmis vuoden 1957 kevätlukukauden alkaessa. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi koulun oli pakko vuokrata vanhan rakennuksen tiloja kansakoululle ja yrittää tulla toimeen keskeneräisessä uudisrakennuksessa vuoroluvun turvin.

50-vuotisjuhlajulkaisusta Kouluni VYK (Lauttapaino Ky, Huittinen 1989) poimittuja koulun historiaan liittyviä päivämääriä ja vuosia.

Rehtori Uolevi Leikola: muistelmia Viherlaakson Yhteiskoulun syntyajoista peruskoulun tuloon asti eli 01.01.1977. Leikolan teksti kursiivilla.

Rehtori Matti Asumaa: aikuislukion osuuden on kirjoittanut emeritus rehtori Matti Asumaa.