Työllistämisen taloudelliset tuet työnantajille

Vahvista tiimiäsi uudella osaajalla ja hyödynnä Espoon kaupungin taloudelliset tukimahdollisuudet. Autamme löytämään tarpeisiisi sopivat ratkaisut ja osaajat. Millaista osaajaa etsit?

Espoon rekrytointituki

Palkkaa espoolainen alle 30-vuotias tai vieraskielinen työtön ja tuo tiimiisi tuoretta osaamista ja uusia näkökulmia. Tuemme rekrytointiasi kertaluonteisella 5 000 euron tuella. Kyseessä on Espoon oma tuki työnantajalle, joka palkkaa espoolaisen työttömän.

Nuorten rekrytointituki

Palkkaa alle 30-vuotias espoolainen tai kauniaislainen työtön ja tuo tiimiisi nuorta energiaa ja osaamista. Tuki kattaa 50 prosenttia palkkakustannuksista (enintään 1 500 euroa kuukaudessa ja yhteensä enintään 9 000 euroa). Kyseessä on valtion rahoittama työllistymisseteli.

Palkkatuki

Saat tiimiisi uuden tekijän ja samalla edistät hänen pääsyään työmarkkinoille. Palkkatukea voi saada espoolaisten ja kauniaislaisten työnhakijoiden työsuhteisiin ja oppisopimuksiin. Tuki on 50–70 prosenttia, joissain tapauksissa jopa 100 prosenttia palkkakustannuksista. Palkkatuki myönnetään työnhakijan palvelutarpeen perusteella.

Työllistämistuki 55 vuotta täyttäneille

Palkkaa kokenut ammattilainen tiimiisi. Samalla mahdollistat kokeneen espoolaisen tai kauniaislaisen paluun työelämään. Tuki on 70 prosenttia palkkakustannuksista, kuitenkin enintään 1770 euroa kuukaudessa 10 kuukauden ajan.

Työolosuhteiden järjestelytuki

Jos työntekijän vamma tai sairaus edellyttää erityisjärjestelyjä, voit saada tukea muutosten toteuttamiseen. Tuella voidaan kattaa esimerkiksi työvälineiden hankintaa, työtilojen muutostöitä tai toisen työntekijän antamaa apua. Tuen avulla voit palkata tai pitää osaavan tekijän työssä ja varmistaa, että työ sujuu arjessa. Tuki koskee espoolaisia ja kauniaislaisia.

Kesäseteli

Palkkaa 2007–2011 syntynyt espoolainen nuori kesätöihin vähintään 60 tunniksi ja saat 350 euron korvauksen. Kesätyön tarjoaminen on kiva tapa saada nuorta energiaa tiimiin ja samalla tukea nuoren ensiaskeleita työelämässä.

Kysy lisää

Työnantajaneuvonta

+358 9 31036300

Neuvomme ja tuemme työnantajia esimerkiksi seuraavissa asioissa:

  • Rekrytointitoimeksiannot ja sopivien ehdokkaiden haku pääkaupunkiseudun työnhakijoista
  • Työpaikkailmoitukset
  • Työllistämisen taloudelliset tuet
  • Muutostilanteet
  • Rekrytointitapahtumat.

Yhteydenottoihin vastaa työnantajapalveluiden asiantuntija Espoosta, Helsingistä tai Vantaalta. Palvelu on Espoon, Helsingin ja Vantaan yhteinen.