Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Kunnallisessa ja ostopalveluvarhaiskasvatuksessa asiakasmaksu on 0–295 €/kk/lapsi. Maksuun vaikuttavat mm. perheen tulot, perheen koko ja lapsen varhaiskasvatusaika.

Kuva: Taru Turpeinen

Kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiin (1503/2016). Kunnallisessa ja ostopalveluvarhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen asiakasmaksu lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Maksu on 0–295 €/kk/lapsi.

Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat mm. perheen koko, tulot ja sovittu varhaiskasvatusaika. Lisäksi maksuista saa sisarusalennusta, jos useampi perheen lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen.

Varhaiskasvatusmaksun perusteena olevia tulorajoja tarkistetaan vähintään kahden vuoden välein. Indeksitarkistus tehdään seuraavan kerran 1.8.2024. Asiakasmaksuja tarkistetaan myös silloin, jos voimassa olevat säädökset tai päätökset muuttuvat.

Tällä sivulla kerromme kunnallisen ja ostopalveluvarhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ja niiden määräytymiseen vaikuttavista keskeisistä tekijöistä.

Jos tarvitset tietoa palvelusetelipäiväkotien maksuista, voit lukea lisää täältä. Yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista saat tietoa ottamalla yhteyttä suoraan palveluntuottajaan.

Asiakasmaksun määräytyminen

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Maksu voi olla enintään 295 €/kk/lapsi. Kun lapsi on varhaiskasvatuksessa vähintään 35 tuntia viikossa, on asiakasmaksu 10,7 % siltä osalta, kun perheesi tulot ylittävät määritellyn vähimmäisbruttotulon.

Jos perheesi tulot ylittävät enimmäisbruttotulorajan, maksatte korkeinta mahdollista asiakasmaksua. Jos tulot ovat pienemmät kuin vähimmäisbruttotuloraja, maksua ei peritä. Alle 28 €/kk asiakasmaksuja ei peritä lainkaan.

Voit katsoa alla olevasta taulukosta perheesi koon mukaisen pienimmän ja suurimman maksun bruttotulorajan. 

Taulukko 1. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määräytyminen, kun lapsi on varhaiskasvatuksessa vähintään 35h/vko

PerhekokoVähimmäisbruttotuloraja €/kkMaksuprosenttiKorkeimman maksun bruttotuloraja €/kk
23 87410,76 627
34 99810,77 751
45 67510,78 428
56 35310,79 106
67 02810,79 781

Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan jokaisesta seuraavasta alaikäisestä lapsesta 262 €/kk.

Voit laskea lapsesi varhaiskasvatusmaksun seuraavan mallin mukaan.

Esimerkki varhaiskasvatuksen asiakasmaksun laskennasta:

  • Perhekoko on kolme henkilöä ja perheen yhteiset bruttotulot ovat 6000 €/kk.
  • 6000 € - 4998 € (vähimmäisbruttotulo yllä olevasta taulukosta) = 1002 €.
  • 1002 € x 0,107 (maksuprosentti 10,7 %) = 107,21 €/kk varhaiskasvatuksen asiakasmaksu nuorimmasta lapsesta silloin, kun hän on varhaiskasvatuksessa vähintään 35h/vko.

Alla olevasta taulukosta näet varhaiskasvatusajan vaikutuksen asiakasmaksuun. Kun lapsi on varhaiskasvatuksessa vähintään 35 tuntia viikossa, perhe maksaa tulojensa ja perhekokonsa mukaan määriteltyä täyttä asiakasmaksua. Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa alle 35 tuntia viikossa, maksaa perhe 60% tai 80% täydestä asiakasmaksusta riippuen tarvittavasta tuntimäärästä.

Taulukko 2. Varhaiskasvatusajan vaikutus asiakasmaksuun 31.7.2024 asti

Varhaiskasvatusaika (h/vko)Varhaiskasvatusajan vaikutus asiakasmaksuun
Vähintään 35 h100 %
Yli 25 h ja alle 35 h80 %
Enintään 25 h60 % 

Viisivuotiaiden maksuton varhaiskasvatus, esiopetus ja valmistava opetus

Espoossa lapsi voi osallistua maksuttomaan varhaiskasvatukseen arkisin neljä tuntia päivässä sinä vuonna, kun hän täyttää viisi vuotta. Sitä järjestetään elokuun alusta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun (1.8.-31.7.). Voit lukea lisää viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta täältä.

Esiopetus alkaa sen vuoden elokuussa, kun lapsi täyttää 6 vuotta. Esiopetus (4 tuntia/päivä) ja esiopetusikäisten lasten perusopetukseen valmistava opetus (5 tuntia/päivä) on maksutonta esiopetuksen lukuvuoden ajan (voit tarkistaa lukuvuoden päivämäärät täältä). Valmistava opetus on tarkoitettu niille maahanmuuttajataustaisille lapsille, jotka tarvitsevat tukea suomen kielen oppimisessa. Voit lukea lisää valmistavasta opetuksesta täältä.

Jos lapsesi tarvitsee maksuttomien tuntien lisäksi muuta varhaiskasvatusta, riippuu maksu tarvittavasta viikkotuntimäärästä. Maksu peritään alta löytyvän taulukon mukaan. Huomioimme maksuttoman osuuden automaattisesti asiakasmaksussa.

Taulukko 3. Maksuttomien tuntien lisäksi tarvittavan varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Varhaiskasvatuksen osuus yhteensä tuntia viikossaTulojen ja perhekoon mukaan määritellystä varhaiskasvatuksen täydestä asiakasmaksusta
vähintään 25 h80 %
yli 15 - alle 25 h60 %
enintään 15 h35 %

Huomaathan, että esiopetuksen ja valmistavan opetuksen maksuttomat viikkotunnit päättyvät keväällä viikon 22 lopussa, kun esiopetuksen ja valmistavan opetuksen toimintakausi päättyy! Jos lapsesi tarvitsee varhaiskasvatusta kesän aikana, maksut määräytyvät taulukoiden 1 ja 2 mukaan.

Perhekoko

Perheen koko vaikuttaa varhaiskasvatusmaksun suuruuteen. Perheeksi lasketaan yhteistaloudessa avio- tai avoliitossa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alaikäiset lapset.

Sisarusalennus

Kunnallisessa ja ostopalveluvarhaiskasvatuksessa on käytössä sisarusalennus.

  • Korkein maksu nuorimmasta lapsesta voi olla enintään 295 €/kk.
  • Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta (enintään 118 €/kk).
  • Perheen muiden lasten maksu on 20 % nuorimman lapsen maksusta (enintään 59 €/kk).

Sisarusten varhaiskasvatusmaksu lasketaan asiakasmaksusta, joka nuorimmasta lapsesta maksettaisiin, jos hän olisi varhaiskasvatuksessa vähintään 35 tuntia viikossa.

Tulot

Perheen tulot vaikuttavat asiakasmaksun suuruuteen. Otamme huomioon kaikkien perhekokoon kuuluvien tulot asiakasmaksun laskemisessa. Myös lasten tulot otetaan huomioon.

Varhaiskasvatusaika

Lapsen tarvitsema varhaiskasvatusaika vaikuttaa asiakasmaksun suuruuteen. 

Heinäkuun asiakasmaksu

Varhaiskasvatusmaksu peritään vuoden aikana 11 kuukaudelta, kun lapsesi varhaiskasvatus on alkanut viimeistään edellisen vuoden syyskuussa. Heinäkuu on tällöin maksuton kuukausi.

Jos lapsen varhaiskasvatus on alkanut syyskuun jälkeen tai on ollut keskeytyneenä, peritään heinäkuulta maksu. Maksu on puolet asiakasmaksusta, jos lapsesi on poissa koko heinäkuun. Huom! Jos lapsesi on heinäkuussa varhaiskasvatuksessa yhdenkin päivän, peritään koko kuukauden maksu.

Mikäli olet varannut lapselle varhaiskasvatuksen heinäkuulle, mutta lapsi ei käytä sitä etkä muista perua varausta viikon 24 torstaihin mennessä, laskutamme puolet normaalista kuukausimaksusta. Jos asiakasmaksu on 0 €/kk, laskutamme 14,00 €.

Poissaolojen vaikutus asiakasmaksuun

Asiakasmaksu peritään myös poissaolopäiviltä, poikkeuksena seuraavat tilanteet

  • Maksua ei peritä, jos lapsi on ollut sairas ja sen vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät. Ilmoita sairauspoissaolosta varhaiskasvatusyksikköön heti sairauden alettua. Pyydettäessä sairauspoissaolosta on toimitettava lääkärin- tai sairaanhoitajan todistus. Huomaathan, että lapsen poissaoloa varhaiskasvatuksesta ei voi jälkikäteen muuttaa sairauspoissaoloksi.
  • Jos lapsi on ollut sairas ja sen vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta vähintään 11 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana, perimme puolet asiakasmaksun määrästä. Ilmoita sairauspoissaolosta varhaiskasvatusyksikköön heti sairauden alettua. Huomaathan, että poissaoloa ei voi jälkikäteen muuttaa sairauspoissaoloksi.  Pyydettäessä sairauspoissaolosta on toimitettava lääkärin- tai sairaanhoitajan todistus.
  • Jos lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta kalenterikuukauden kaikkina päivinä ja poissaolo ei johdu lapsen sairaudesta, on maksu puolet kuukauden asiakasmaksusta. Jos lapsella on yksikin läsnäolopäivä, perimme koko kuukauden maksun.

Isyys tai vanhempainvapaan vaikutus varhaiskasvatusmaksuun

Lapsesta, josta vanhempainrahaa maksetaan, ei peritä varhaiskasvatusmaksua, jos poissaolosta on ilmoitettu etukäteen, poikkeuksena kertaluonteiset poissaolot. Kertaluonteisesta enintään 5 päivää kestävästä poissaolosta peritään varhaiskasvatusmaksu poissaolon ajalta normaalisti.

Lapsi ei voi olla varhaiskasvatuksessa läsnä vanhempainvapaapäivinä. Vanhempainvapaa ei vaikuta perheen muiden lasten oikeuteen osallistua varhaiskasvatukseen eikä heistä perittävään asiakasmaksuun.

Katso ohjeet vanhempainvapaapoissaolojen ilmoittamiseen täältä.

Asiakasmaksun alentaminen tai maksuvapautus

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta on mahdollista saada alennusta tai maksuvapautus, kun tietyt ehdot täyttyvät.

Huojennusta voi saada tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Alennus tai maksuvapautus voidaan myöntää esimerkiksi silloin, kun perhe saa perustoimeentulotukea tai perheen maksukyky yllättävästi heikkenee esimerkiksi työttömyyden takia. Lisäksi maksuvapautuksen voi saada silloin, kun varhaiskasvatus on lastensuojelun avohoidon tukitoimenpide.

Täältä voit lukea lisää siitä, miten asiakasmaksun huojentamista tai maksuvapautusta voi hakea. Huom. Ennen alennuksen tai maksuvapautuksen hakemista sinun tulee kuitenkin aina tehdä uusi tuloselvitys eVakassa.

Laskutus ja irtisanominen

Saat päätöksen lapsesi asiakasmaksun suuruudesta noin kuukauden kuluttua siitä, kun lapsi on aloittanut varhaiskasvatuksessa. Toimitamme maksupäätöksen Suomi.fi-palveluun, mikäli olet ottanut sen käyttöön jossakin kunnan tai valtion palvelussa. Muuten saat päätöksen postitse.

Varhaiskasvatuksen laskutus alkaa siitä päivästä, kun lapsi varhaiskasvatuspäätöksen mukaan aloittaa varhaiskasvatuksessa. Jos et tarvitsekaan hyväksymääsi varhaiskasvatuspaikkaa, etkä ole perunut paikkaa ennen varhaiskasvatuksen alkamispäivää, perimme puolet kuukausimaksusta.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut laskutetaan jälkikäteen. Saat laskun aina seuraavan kuukauden puolivälissä ja sen eräpäivä on kuun lopussa. Esimerkiksi kesäkuun varhaiskasvatusmaksu laskutetaan heinäkuussa. Toimitamme laskun sinulle Suomi.fi-palvelussa, mikäli palvelu on sinulla käytössä. Muussa tapauksessa saat laskun postitse tai e-laskulla.

Jos lapsesi ei tarvitse enää varhaiskasvatusta, irtisano varhaiskasvatuspaikka. Tee irtisanominen eVaka-palvelussa tai lapsen varhaiskasvatusyksiköstä saatavalla lomakkeella. Toivomme, että ilmoitat irtisanomisesta mahdollisimman pian, kuitenkin vähintään 2 viikkoa ennen varhaiskasvatustarpeen päättymistä. Varhaiskasvatuksen laskutus päättyy sopimuksen viimeiseen päivään.

Lisätiedot

Jos sinulla on kysyttävää lapsen varhaiskasvatusaikaan liittyen tai haluat esimerkiksi ilmoittaa perhekoon muutoksesta, olethan yhteydessä lapsen varhaiskasvatusyksikön johtajaan.

Varhaiskasvatusmaksun määräytymistä ja laskutusta koskevissa asioissa voit olla yhteydessä asiakasmaksujen palvelunumeroon. Numerossa tiedusteluihin vastaavat talousyksikön talouskoordinaattorit.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

+358 9 81627400Tuloselvityksen tarvittavine liitteineen voi lähettää osoitteeseen: Espoon Kaupunki, Talousyksikkö, Varhaiskasvatuksen laskutus, PL 30, 02070 Espoon kaupunki.

Puhelinneuvonta
ma, ke ja to klo 9-12 

Puhelussa on käytössä 5 valintamahdollisuutta:

1. Ruotsinkielinen varhaiskasvatus
2. Leppävaara
3. Tapiola ja Matinkylä-Olari
4. Espoonlahti
5. Espoon keskus