Lintumetsän koulu
Yläkoulu Leppävaaran alueella Lintuvaarassa. Yleisopetuksen lisäksi Lintumetsän koulussa tarjotaan pienryhmäopetusta ja valmistavaa opetusta
Meidän koulu
Lintumetsän koulussa on vuosiluokat 7-9. Oppilaita on 450. Koulu sijaitsee Lintuvaarassa.
Lintumetsän koulussa kannetaan vastuuta ympäristöstä ja muista ihmisistä. Koulun työyhteisö kannustaa oppilaita ja tukee oppilaiden hyvää itsetuntoa.
Koulussa oppilaille tarjotaan hyvä yleissivistys. Lintumetsän koulu haluaa kehittää oppilaan vastuuntuntoa, myönteistä suhtautumista itseensä ja ympäristöönsä. Painopisteitä ovat ympäristökysymykset ja luonnontieteelliset aineet. Koulussa on kaksijaksojärjestelmä.
Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Lintumetsän koulun uusi Valinnaisaineopas.(ulkoinen linkki)
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Lintumetsän koulun opetussuunnitelma | Tavoitteet OPS-työkalu(ulkoinen linkki)
Arviointi | Lintumetsän koulun opetussuunnitelma | Tavoitteet OPS-työkalu(ulkoinen linkki)
Opetettavat vieraat kielet
A-kielet: englanti, ranska, saksa
B1-kieli: ruotsi
7. luokalta alkaen lukuvuonna 2023-2024 englanti, ranska, saksa
Opiskeluhuolto
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada oppilaanohjauksen, tukiopetuksen, osa-aikaisen erityisopetuksen, oppilashuollon palvelujen, tulkitsemis- ja avustajapalvelujen sekä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen avulla. Kaupungin sivuilta löydät lisätietoa erilaisista tukimuodoista.
Lisätietoa opiskeluhuollon palveluista löydät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Opiskeluhuollon yhteystiedot
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@luvn.fi
Koulukuraattori Maarit Henriksson puh.+358 43 8247346
Terveydenhoitaja Beata Saarenpää puh.+358 40 5396477
Koulun kerhot
Koululla toimii akvaariokerho ja liikuntakerho.
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Lukuvuosiopas 2023-2024 u.pdf.Lukuvuosiopas 2023-2024 u.pdf
- Lataa tiedosto: Valinnaisaineopas 2023.pdf.Valinnaisaineopas 2023.pdf
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Wilma
Verkkopalvelu Wilma(ulkoinen linkki) on keskeinen kodin ja koulun viestinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa.
Johtokunta
Espoon kouluissa on joko koulukohtaiset tai useamman koulun yhteiset johtokunnat. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkouluissa ja yhtenäisissä peruskouluissa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Johtokunnan jäsenet 2021-2023
Jäsen
/Henkilökohtainen varajäsen
Anna Myllymäki puheenjohtaja
/Heidi Ristolainen
Mohamed Mobin huoltajajäsen
/Koli Mobin
Matti Nykänen huoltajajäsen
/Niina Nykänen
Marika Peltomäki huoltajajäsen
/Riikka Järvinen
Henkilökunta
Asta Mikkonen jäsen asta.mikkonen@opetus.espoo.fi
/Johanna Knuuti johanna.knuuti@opetus.espoo.fi
Heikki Räsänen jäsen heikki.rasanen@opetus.espoo.fi
/Vesa Ryhänen vesa.ryhanen@espoo.fi
Sihteeri
Sirpa Tammisuo rehtori sirpa.tammisuo@espoo.fi
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Johtokunnan pöytäkirja 31.1.2022.pdf.Johtokunnan pöytäkirja 31.1.2022.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja 30_5_2022.pdf.Pöytäkirja 30_5_2022.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja 26.9.2022.pdf.Pöytäkirja 26.9.2022.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja 30 1 2023.pdf.Pöytäkirja 30 1 2023.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja 29.5.2023.pdf.Pöytäkirja 29.5.2023.pdf
Lintumetsän koulun vanhempainyhdistys
Lintumetsän koulussa toimii pieni, mutta aktiivinen vanhempainydistys. Yhdistys on perustettu vuonna 1999 ja yhdistyksen tarkoituksena on edistää vanhempien ja koulun yhteistoimintaa sekä tukea koulua ja koteja hyvän oppimis- ja kasvuympäristön tarjoamisessa lapsille. Lisäksi yhdistys tuo esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa asioissa sekä toimii vanhempien välisenä yhteistyöelimenä.
Yhdistyksen jäseninä voivat olla Lintumetsän koulun oppilaiden huoltajat, koulun henkilöstön jäsenet sekä muut yhdistyksen toimintaa aktiivisesti tukevat henkilöt.
Kannatusmaksu
Toimintansa rahoittamiseksi vanhempainyhdistys kerää 15 EUR suuruista kannatusmaksua. Kertyneillä varoilla vanhempainyhdistys järjestää erilaista toimintaa, kuten:
- Luennot ja muut tilaisuudet ajankohtaisista kasvatuksellisista teemoista.
- Yhteiset tempaukset nuorten kanssa.
- Koulun kirjaston lehtitilaukset.
- Stipendit keväällä 7-8. luokan oppilaille.
- Avustus tukioppilastoimintaan.
Kannatusmaksun voi maksaa näillä tiedoilla
Summa: 15 EUR
Tilinumero: FI82 5720 232+358 2 53135 (Osuuspankki)
Vastaanottaja: Lintumetsän vanhempainyhdistys
Viesti-kenttään koululaisen nimi ja luokka
Kokoukset
Kokoukset ovat avoimia ja uudet jäsenet ovat tervetulleita koska vain.
Seuraava kokous on keskiviikkona 27.9.2023 klo 18.
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Vanhempainyhdistyksen säännöt ja tietosuojaseloste.pdf.Vanhempainyhdistyksen säännöt ja tietosuojaseloste.pdf
- Lataa tiedosto: Lintumetsä VY suunnitelma 2022 - 2023.pdf.Lintumetsä VY suunnitelma 2022 - 2023.pdf
- Lataa tiedosto: Lintumetsä VY talousarvio 2022-2023.pdf.Lintumetsä VY talousarvio 2022-2023.pdf
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: VY.n Vuosikokous 27.9.2022 (002).pdf.VY.n Vuosikokous 27.9.2022 (002).pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_26-10-2022.pdf.Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_26-10-2022.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_15-11-2022.pdf.Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_15-11-2022.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_7-12-2022.pdf.Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_7-12-2022.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_25-1-2023.pdf.Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_25-1-2023.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_8-3-2023.pdf.Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_8-3-2023.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_10-5-2023.pdf.Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_10-5-2023.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_23-8-2023.pdf.Pöytäkirja_Lintumetsän_VY_23-8-2023.pdf
Koulukohtainen suunnitelma kiusaamisen ehkäisyyn ja tukemiseen kiusaamistilanteissa
Ladattavat tiedostot
Osoite
Lintumetsäntie 10
02660 Espoo
Postiosoite
PL 3123
02070 ESPOON KAUPUNKI
Hallinnon sähköpostiosoiteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@espoo.fi.
Opettajien sähköpostiosoittet ovat muotoa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi.
Rehtori
Sirpa Tammisuo, +358 46 8771851
Apulaisrehtorit
Tarja Mattila, tarja.t.mattila(at)espoo.fi +358 50 3416287
Ilona Kautto, +358 50 3416287
Koulusihteeri
Tuire Naski, +358 43 8246151
Opettajainhuone
Opinto-ohjaajat
Terveydenhoitaja
Kuraattori
Ohjaaja, Sitouttava kouluyhteisö (SKY)
Vahtimestari
Koulun keittiö
Opettajien sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi.
Opettajat
AaTo Aaltonen Tomi ELA
AhMi Ahvenainen Mikko, resurssi opettaja
EkSa Ekuri Satu MU, 8A lo
HaMa Haggrén Marianna MA, FY, KE, 7A lo
HaOu Hakkarainen Outi BG, GE SCV, 7E lo
HaAn Halmela Antero, valmistava opetus
HeLe Heino Leena, KO (virkavapaalla)
HeSi Heiskanen Sini OPO
HeJu Helo Juhapekka ERO
HiJe Hintikka Jenni Ma, FY, KE
HuSa Huovari Sasu AI, S2 7D lo
HySa Hyry Salli S2, (virkavapaalla)
ImLe Immanen Leena MA, KE,
KaRi Kallio Ritva LI, TT, 9A lo
KanAr Kangasharju Arja AI, (virkavapaalla)
KatAr Katainen Arja KU 9B lo
KaIl Kautto Ilona ELA, apulaisrehtori
KnJo Knuuti Johanna AI 9E lo
KrMa Kronlund Mari UE, HI, HY, 9F lo
KyJu Kyyrä Justiina KO, 7C lo
LaAn Laakso Anssi OPO
MaMa Makkonen Mari TT,
MaHa Masih Hanna KU, FY, KE
MaTa Mattila Tarja RU, SA, apulaisrehtori
MeTa Meriläinen Tatu LI
MiAs Mikkonen Asta Ma, FY, KE, 8A lo
MiSe Mikkonen Seija EN, RU
MiRe Minkkinen-Freriks Reetta S2, 8D lo
MuAn Muola Anni AI, S2 (virkavapaalla)
MuLo Mutanen Lotta valmistava opetus
MäMa Mäenpää Maija MA, KE,
MöTi Mönkkönen Tiia LI, 8B lo
NaSa Narinen Salla OPO
NiSu Nikula Suvi BG, GE,SCV, 7E lo
NyIn Nyman Iina EN
PeSa Peltola-Rekilä Satu, KS 7G lo
RaAn Rantamäki Anna TN
RoEv Rosenberg Eveliina, KO
RyVe Ryhänen Vesa HI, HY, 8E lo
RäHe Räsänen Heikki HI, HY, 9C lo
SaHe Saastamoinen Heta KO
SaAn Salovaara Anu EN, RU, 9D lo
SöTe Söderling Terhi TN, 8F lo
TaSu Talka-Korhonen Susanna ERO, 9BS lo
TaSi Tammisuo Sirpa TS, rehtori
TuKa Tukiainen Karoliina MA, FY,
UuNa Uurtio Natalia RA, EN
YlJu Ylhäinen Jutta RA, EN (virkavapaalla)