Kivimiehen koulu
Otaniemessä sijaitseva alakoulu, jonka toiminta alkoi 1.8.2019.
Meidän koulu
Kivimiehen koulu toimii alun perin Alvar Aallon suunnittelemissa tiloissa , jotka on täysin peruskorjattu peruskoulun käyttöön.
Lukuvuonna 2022-2023 koulussa toimii yleisopetuksen 1-4 vuosiluokat. Koulun toiminta laajenee asteittain siten, että koulusta muodostuu vuosiluokkien 1-6 peruskoulu. Mikäli oppilasalueen palvelutarve myöhemmin edellyttää, koulua voidaan laajentaa tarvittaessa vuosiluokkien 1-9 yhtenäiseksi peruskouluksi.
Koulussamme opiskellaan perustietoja ja -taitoja. Meillä on myönteinen ilmapiiri tukemassa lapsen itsetunnon kehitystä. Keskeisellä sijalla ovat hyvät käytöstavat, jokaisen ihmisarvon kunnioittaminen ja vastuu ympäristöstä. Ilmapiirin myönteisyyteen vaikuttaa myös hyvin aktiivinen vanhempainyhdistys.
Koulun arkea voi seurata koulumme Facebook-sivujen kautta.(ulkoinen linkki)
Sisältöä ei voida näyttää
Koulu alkaa torstaina 10.8.2023 klo 9.15.
Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Linkki koulun opetussuunnitelmaan(ulkoinen linkki).
Opetettavat kielet
A1-kieli: englanti
A2-kieli: saksa (suomenkieliset luokat), espanja ja ranska (englanninkieliset luokat)
Arviointi
Koulu noudattaa Espoon opetussuunnitelman arviointiohjeistusta. Lue arviointiohjeistuksesta tästä linkistä.
Arviointikeskustelut järjestetään kaikilla vuosiluokilla tammi-helmikuussa. Lukuvuoden päättyessä oppilaalle annetaan lukuvuositodistus. Lukuvuositodistuksen tulee antaa oppilaalle ja huoltajille tietoa siitä, miten oppilas on saavuttanut lukuvuodelle asetetut tavoitteet opiskelemistaan oppiaineista.
Poissaolot
Poissaoloa varten täytyy pyytää lupa. Jos poissaolo on 1-5 koulupäivää, pyydä lupa opettajalta. Jos poissaolo on yli 5 päivää, pyydä lupa rehtorilta. Jos oppilas sairastuu, ilmoita poissaolosta mahdollisimman pian luokanopettajalle.
Järjestyssäännöt
Koulun järjestyssäännöt ohjaavat jokaista hyviin käytöstapoihin ja toisten huomioimiseen.
Oppilaskunta
Ladattavat tiedostot
Kiusaamisen ehkäiseminen
Koulussa tuemme hyvää yhteishenkeä esimerkiksi ryhmäyttämisellä ja harjoittelemalla tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Koulussamme on nollatoleranssi kiusaamiseen ja koulun aikuisten velvollisuus on puuttua havaittuihin kiusaamistilanteisiin. Oppilaita rohkaistaan kertomaan, jos heitä kiusataan tai he näkevät toisia kiusattavan. Jos epäilet, että lastasi kiusataan tai hän kiusaa muita, ota yhteys opettajaan. Kodin tuki ja yhteistyö on erittäin tärkeää, jotta kiusaamistilanteet saadaan selvitettyä. Tarvittaessa tukena ovat myös opiskeluhuolto ja muut viranomaiset.
Koulukohtainen suunnitelma kiusaamisen ehkäisyyn ja tukemiseen kiusaamistilanteissa
Opiskeluhuolto
Linkit yleiseen tietoon ja lomakkeisiin.
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada oppilaanohjauksen, tukiopetuksen, aikaisen erityisopetuksen, oppilashuollon palvelujen, tulkitsemis- ja avustajapalvelujen sekä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen avulla. Kaupungin sivuilta löydät lisätietoa erilaisista tukimuodoista.
Koulumme yhteyshenkilöt:
Koulupsykologi
Emmi Klosternik,
emmi.klosternik(at)luvn.fi
Koulukuraattori
Milja Moilanen, +358 40 1527477
milja.moilanen(at)luvn.fi
Kouluterveydenhoitaja
Elina Väyrynen, +358 46 8773670
elina.vayrynen(at)luvn.fi
Iltapäivätoiminta
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua ryhmämuotoista toimintaa, jossa 15 lapsen ryhmää ohjaa yksi aikuinen. Lue lisää iltapäivätoimintaan hakemisesta kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Pilke
Kivimiehen koulun iltapäivätoimintaa järjestää Pilke päiväkodit Oy.(ulkoinen linkki) Iltapäivätoimintaa järjestetään Kivimiehen koulun koulurakennuksessa osoitteessa Lämpömiehenkuja 2-3, 02150 Espoo.
Sähköposti: kivimies(at)pilkepaivakodit.fi
Kerhopuhelin: +358 40 1843610
Heidi Ruponen, iltapäiväkerhojen esihenkilö
p. +358 40 5139315, heidi.ruponen(at)ilkepaivakodit.fi
Koulun kerhotoiminta
Koulupäivän jälkeen koululla järjestetään kerhotoimintaa. Koulun omat kerot ovat oppilaille maksuttomia ja vapaaehtoisia. Koulu tiedottaa Wilmassa koulun omasta kerhotoiminnasta. Oppilailla on koulupäivän, perusopetuksen iltapäivätoiminnan ja koulun kerhojen ajan voimassa sama vakuutus. Koulun rehtori vastaa koulun kerhotoiminnasta.
Muu kerho-ja harrastustoiminta koulun tiloissa
Erilaisilla yhteistyötahoilla on mahdollisuus järjestää kerhoja ja muuta harrastustoimintaa koulun tiloissa. Toiminta on järjestäjästä riippuen maksutonta tai maksullista. Vastuu koulun tiloissa tapahtuvasta muusta harrastustoiminnasta on toiminnan järjestäjällä.
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Wilma
Verkkopalvelu Wilma(ulkoinen linkki) on keskeinen kodin ja koulun vistinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa.
Vanhempainyhdistykset ja luokkatoimikunnat
Vanhempainyhdistysten ja luokkatoimikuntien toiminta edistää huoltajien yhteistyötä ja antaa tilaisuuksia toinen toisiinsa tutustumiseen. Yhteistyön tuloksina on monissa kouluissa järjestetty erilaisia teemapäiviä, tapahtumia, esityksiä ja talkoita. Huoltajia kannustetaan osallistumaan ja kehittämään koulun toimintakulttuuria.
Kivimiehen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana toimii Sanna Kurronen, +358 50 5898886.
Espoossa toimii myös kaupunkitason vanhempainyhdistys: KoKoEspoo ry (ulkoinen linkki)on kodin ja koulun yhteistyöfoorumi. Yhdistys toimii vanhempainyhdistysten ja vanhempien vaikuttamis- ja tietokanavana.
Johtokunta
Espoon kouluissa on joko koulukohtaiset tai useamman koulun yhteiset johtokunnat. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkouluissa ja yhtenäisissä peruskouluissa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan tehtävä ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Johtokunnan jäsenet
Laajalahden koulun ja Kivimiehen koulun johtokunta 2021-2023
Valtteri Aaltonen, puheenjohtaja
Arttu Klemola, varapuheenjohtaja
Jäsen / Henkilökohtainen varajäsen:
Valtteri Aaltonen / Sami Toivonen
Ida Erämaa / Maija Haltia
Jayanthi Ketti Mani / Milla von Plato
Arttu Klemola / Soile Hanttu-Olenius
Vesa-Pekka Poutanen/ Veikko Siivonen
Aija Vihavainen/ Toby White
Henkilökunta:
Heikki Damski / Noora Saramäki
Outi Ojanen-Ruha/Lotta Tuominen
Johtokunnan pöytäkirjat
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Laajalahden ja Kivimiehen koulujen johtokunnan pöytäkirja 13.10.2022.pdf .Laajalahden ja Kivimiehen koulujen johtokunnan pöytäkirja 13.10.2022.pdf
- Lataa tiedosto: Laajalahden ja Kivimiehen koulujen johtokunnan pöytäkirja 17.4.2023.pdf.Laajalahden ja Kivimiehen koulujen johtokunnan pöytäkirja 17.4.2023.pdf
- Lataa tiedosto: Laajalahden ja Kivimiehen koulujen johtokunnan pöytäkirja 2.6.2023.pdf.Laajalahden ja Kivimiehen koulujen johtokunnan pöytäkirja 2.6.2023.pdf
Osoite
Lämpömiehenkuja 2
02150 Espoo
Postiosoite
PL 3253
02070 Espoon kaupunki
Terveydenhoitaja
PL 2242
02070 Espoon kaupunki
Koulunjohtaja
Tuomas Suhonen, +358 40 6344053
tuomas.suhonen(at)espoo.fi
Opettajat
Luokanopettajat lukuvuonna 2023-2024
Opettajien sähköposti muotoa etunimi.sukunimi(at)opetus.espoo.fi
1K Antti Mettänen
1-2S Blondina Gjorgieska
2K Sofia Toivola
3K Elina Huure
3S Edit Jobbak
4K Aleksi Toropainen
4S Saloni Agarwal
5K Outi Ojanen-Ruha
Aineenopettajat
Natalia Tajakka (ortodoksi uskonto)
Koulunkäynti avustaja
Sahar Heidari
Muu henkilökunta
Koulusihteeri
Jaana Hattunen, jaana.hattunen(at)espoo.fi
Koululla maanantaisin ja torstaisin.
Koulupsykologi
Emmi Klosternik emmi.klosternik(at)luvn.fi
Koulukuraattori
Milja Moilanen, +358 40 1527477 milja.moilanen(at)luvn.fi Yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta.
Kouluterveydenhoitaja
Elina Väyrynen, +358 46 8773670 elina.vayrynen(at)luvn.fi. Yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta.
Vahtimestari
Raul Naudi, +358 40 5186084, raul.naudi(at)espoo.fi
Siivous
Laitoshuoltajien esimies
Riina Villemsaar +358 40 5549209, riina.villemsaar(at)espoo.fi
Laitoshuoltajat Siskon Siivous Oy
Kouluruokailu / Espoo Catering
Ruokapalveluesimies
Tuija Laitinen +358 40 4809486, koulukeittio.kivimies(at)espoocatering.fi