
Tiistinlaakso
AsemakaavoitusMatinkyläKaavakohteen valmistelu on lopetettu kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksellä 25.2.2026. Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti kaavaehdotuksen valmisteluun päätöksellään 7.5.2025. Palautuspäätös laski merkittävästi alueelle suunniteltavissa olevan rakennusoikeuden määrää. Suunnittelua ei jatketa, sillä kaavan toteuttaminen vaatii uuden poikkeusluvan liito-oravien suojelusta eikä ELY-keskus nähnyt luvan myöntämiselle edellytyksiä rakennusoikeuden laskettua merkittävästi. Asemakaavan tavoitteena oli mahdollistaa asumista ja palveluita.
Kaavan nimi
Tiistinlaakso
Aluenumero
311802
Kaavatyyppi
Asemakaava
Hakija
Espoon kaupunki
Ajankohtaista ja uutisia kaavasta
Taustatietoa
Kalastajantien itäpuolella, Suomenlahdentien pohjoispuolella puistoalueella on joukkoliikennevaraus. Eteläpuolella on puiston lisäksi huoltoaseman rakentamiseen varattua korttelialuetta. Kalastajantien länsipuolella, Suomenlahdentien pohjoispuolella on yleisten rakennusten korttelialuetta. Asemakaava-alueella esiintyy liito-oravia. 9.5.2018 ELY-keskus myönsi poikkeusluvan heikentää liito-oravan elinympäristöä kaatamalla osan alueen puista. 13.9.2019 Helsingin hallinto-oikeus päätti, että valituksen alainen ELY-keskuksen päätös on kumottava ja hakemus hylättävä. 24.5.2021 Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi ELY-keskuksen päätöksen voimaan.