Kalasääksentie on merkitty ilmakuvaan keltaisella viivalla.

Kalasääksentie

Kadut ja liikenneLeppävaara

Espoon kaupungin hallinnollisessa käsittelyssä on parhaillaan Karakallio II asemakaavan muutosehdotus, johon liittyen on käynnistetty Kalasääksentien katu- ja rakennussuunnitelmien laatiminen. Kalasääksentien on noin 450 m pituinen ja suunitteluosuudella 7 m levyinen jalkakäytävällä varustettu kerrostaloalueen tonttikatu. Tekninen lautakunta on hyväksynyt suunnitelmat 22.11.2023.

Kaavamuutoksen tarkoituksena on täydennysrakentaa Karakalliota tiivistämällä hyvien liikenneyhteyksien varrelle sijoittuvaa Karakallion itäosaa. Tarkoituksena on mahdollistaa kohtuuhintaista asumista huomioiden kaupunkikuvalliset ja toiminnalliset vaatimukset. Suunnittelussa otetaan erityisesti huomioon kallioinen maasto, sen korkeuserot ja kadun liikennemelun torjunta. Muutoksessa laajennetaan kortteleita siten, että osalle nykyisen asemakaavan mukaista puistoaluetta voidaan jatkossa rakentaa uusia asuinkerrostaloja.

Liikennejärjestelyihin esitetään liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Kalasääksentien ajorata suunnitellaan nykyistä ajorataa idemmäksi, jolloin ajoradan etäisyys olemassa oleviin asuinrakennuksiin kasvaa. Kadun länsipuolella oleva jalkakäytävä levennetään 2,5 metriseksi. Kalasääksentien tasausta loivennetaan, jotta esteettömyyden perustaso täyttyy.

Ajoradan ja jalkakäytävän väliin rakennetaan yleisiä pysäköintipaikkoja vierailijoita varten. Osa nykyisistä puista ja pensaista joudutaan mahdollisesti poistamaan ja korvaamaan uusilla istutuksilla.

Alueen kunnallistekniikkaa parannetaan rakentamalla uusi hulevesiviemäri sekä saneeraamalla nykyinen vesijohto ja kaukolämpölinja.

Suunnitelma oli kommentoitavana otakantaa.fi-palvelussa 26.6.-9.7.2023. Tästä linkistä pääset otakantaa.fi-palveluun.(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Katusuunnitelmat pidettiin julkisesti nähtävillä 25.9.-9.10.2023. Tekninen lautakunta on hyväksynyt suunnitelmat 22.11.2023.

Kadun rakentamisen arvioidaan alkavan vuonna 2024.

Vaikuta nyt -uutiskirje kertoo, mihin hankkeisiin voit juuri nyt vaikuttaa ja mitä lähialueellasi tapahtuu. Lisäksi saat tiedon tulevista asukastilaisuuksista. Kirje ilmestyy sähköpostiisi kahden viikon välein. Tilaa klikkaamalla kuvaa!

Yhteystiedot

Päivi Vänttinen

Projekti-insinööri+358 46 8772241Tekniikantie 15, Otaniemi

Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu

+358 9 81625100