Jätevesijärjestelmät ja niiden huolto

Lain mukaan myös mökillä pitää olla kohteeseen sopiva jätevesijärjestelmä. Tältä sivulta löydät tietoa eri jätevesijärjestelmistä ja siitä, millaisten vesien käsittelyyn järjestelmät soveltuvat. Lisäksi sivulle on koottu järjestelmien yleisiä huoltotoimenpiteitä.

Yleistä

Jätevesijärjestelmän tarkkailulla ja säännöllisellä huollolla varmistat, että järjestelmä toimii suunnitellusti. Samalla järjestelmän käyttöikä pitenee.

Muista aina ensisijaisesti noudattaa laitevalmistajan käyttö- ja huolto-ohjeita, sillä vain niiden avulla saavutetaan valmistajan ilmoittama puhdistustulos. Selvitys jätevesijärjestelmästä sekä laitevalmistajan tai asentajan käyttö- ja huolto-ohjeet on säilytettävä kiinteistöllä. Pyydettäessä ne on esitettävä valvontaviranomaiselle.

Jätevesijärjestelmät toimivat bakteerien avulla, jotka hajottavat jäteveden epäpuhtauksia. Siksi viemäriin ei saa laittaa bakteereja häiritseviä aineita, kuten kodin putkimiestä tai muita voimakkaita kemikaaleja, desinfiointiaineita, liuottimia, maaleja, lääkkeitä, rasvoja tai öljyä.

Harmaa jätevesi syntyy keittiössä ja pesutiloissa. Mustia jätevesiä ovat WC- eli käymälävedet. Mustat ja harmaat jätevedet kannattaa pitää erillään käyttämällä vesikäymälän sijaan kuivakäymälää tai johtamalla WC-vedet umpisäiliöön. Näin harmaat vedet voidaan imeyttää maahan, ja niiden puhdistukseen riittää kevyt käsittely.

Lue lisää:

Kuivakäymälä

Kuivakäymälä, eli perinteisemmin sanottuna huussi, on erinomainen vaihtoehto mökille. Moderni kompostoiva käymälä käynnistää jätteen hajotusprosessin heti, minkä ansiosta se on hajuton ja tyhjennettävä materiaali muistuttaa multaa. Muita vedettömiä vaihtoehtoja ovat haihduttava, tuhkaava ja pakastava käymälä. Kuivakäymälän voi asentaa joko ulos tai rakennuksen sisätiloihin.

Kuivakäymälän rakenteen tulee olla vesitiivis. Siihen ei saa päästä sadevesiä, eikä siitä saa valua maaperään virtsaa tai muuta käymäläjätteestä irtoavaa nestettä. Nämä nesteet sisältävät runsaasti ravinteita. Jos nesteet ohjataan harmaiden eli pesuvesien käsittelyjärjestelmään, niitä koskevat samat käsittelyvaatimukset kuin käymäläjätevesiä. Lue lisää käsittelyvaatimuksista.

Käymälätuotosta tulee kompostoida taudinaiheuttajien takia vähintään vuosi vesitiiviissä kompostorissa. Lue lisää kompostoinnista.

Kuivakäymälän huolto

ToimenpideTekijäTiheys
Tyhjennys ja rakenteiden ja tiiveyden tarkastus: Tyhjennä käymälä. Tarkista, että rakenteet ovat ehjät eikä käymälään tai sieltä pois valu vesiä.OmistajaKun säiliö täyttyy

Imeytyskaivo ja kivipesä

Jos vettä käytetään niin vähän, että se voidaan kantaa mökkiin tai saunaan, pesuvedet voi imeyttää hallitusti maahan. Imeytymistä voi tehostaa käyttämällä imeytyskaivoa tai kivipesää. Jos käytössä on vesikalusteita kuten suihku, pesukone tai paineellinen lämminvesivaraaja, jätevesille tarvitaan käsittelyjärjestelmä.

Lue lisää: Vähäisten vesien käsittely (vesiensuojelu.fi)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Umpisäiliö

Umpisäiliö on vesitiivis säiliö, johon jätevesi varastoidaan ennen kuin se kuljetetaan jätevedenpuhdistamolle. Säiliö kannattaa varustaa täyttymishälyttimellä. Tyhjennysväliä voi pidentää johtamalla säiliöön ainoastaan käymälävedet.

Umpisäiliön kannen tulee olla ehjä. Jos säiliön halkaisija on yli 40 cm, kannen pitää olla myös lukittava.

Umpisäiliön huolto

ToimenpideTekijäTiheys
Täyttymisen seuranta, jos käytössä ei täyttymishälytintä: Tarkkaile säiliön täyttymistä silmämääräisesti tai käytä tylppäkärkistä mittakeppiä, joka ei vahingoita säiliötä.OmistajaKerran kuussa
Tyhjennys AmmattilainenKun säiliö täyttyy
Säiliön kunnon tarkastus: Tarkasta silmämääräisesti, ettei säiliössä ole repeämiä tai painumia.OmistajaTyhjennyksen yhteydessä
Hälytyslaitteiston toiminnan tarkistus

 

Omistaja ja/tai ammattilainen

Kerran vuodessa

Rakenteiden ja tiiviyden tarkistus: Täytä umpisäiliö vedellä/jätevedellä tuloputken suulle asti. Odota kuusi tuntia ja tarkasta, ettei vedenpinta ole laskenut. 

Tarkista, että viemäriputken ja säiliön liitokset ovat tiiviit, tuloviemäri on ehjä ja tukokseton eikä lietettä ole kasautunut pohjaan.

Omistaja ja/tai ammattilainenkerran 5 vuodessa

Saostussäiliö

Jätevesijärjestelmät vaativat yleensä esikäsittelyksi saostussäiliön eli sakokaivon. Siinä jäteveden kiinteä aines laskeutuu pohjalle ja rasva nousee pinnalle. Kirkastunut jätevesi johdetaan seuraavaan käsittelyvaiheeseen.

Pelkkä saostussäiliö ilman seuraavaa käsittelyvaihetta ei täytä ympäristönsuojelulain vaatimuksia. Pohjavesialueilla ja vesistöjen läheisyydessä järjestelmä tulee vaihtaa heti, ja muilla alueilla peruskorjauksen tai vesikäymälän rakentamisen yhteydessä. Lue lisäämääräajoista.

Saostussäiliön huolto

ToimenpideTekijäTiheys
Täyttymisen seuranta, jos käytössä ei täyttymishälytintä: Laske säiliön pohjaan keppi, jonka päälle on kierretty harsoa, ja kierrä pari kertaa ympäri. Tyhjennys on tarpeen, kun lietteen pinta on 10 cm:n päässä poistoputken T-haaran alareunasta.OmistajaKerran kuukaudessa
TyhjennysAmmattilainen2 kertaa vuodessa, vain pesuvesiä käsittelevä säiliö kerran vuodessa

Säiliön kunnon tarkastus: Tarkasta silmämääräisesti, ettei säiliössä murtumia ja T-haarat ovat pystyasennossa

Tyhjennyksen jälkeen täytä säiliö puhtaalla vedellä, jotta rasva ei pääse järjestelmän seuraavaan vaiheeseen. Odota 6 tuntia ja tarkasta, ettei vedenpinta ole noussut tai laskenut.

OmistajaTyhjennyksen yhteydessä
Hälytyslaitteiston toiminnan tarkistusOmistajaKerran vuodessa
Rakenteiden ja tiiviyden tarkistusAmmattilainenKerran 5 vuodessa

Pienpuhdistamo eli laitepuhdistamo

Pienpuhdistamot ja harmaavesisuodattimet ovat tehdasvalmisteisia järjestelmiä jätevesien käsittelyyn. Laitteet, jotka perustuvat pelkkään biologiseen puhdistukseen ilman kemikaalilisäystä, soveltuvat vain harmaiden vesien eli pesuvesien käsittelyyn, eivät käymälävesille.

Jotta pienpuhdistamot toimisivat oikein, ne vaativat säännöllistä huoltoa ja ylläpitoa. Huolla pienpuhdistamoa ensisijaisesti laitevalmistajan käyttö- ja huolto-ohjeiden mukaisesti.

Pienpuhdistamon huolto

ToimenpideTekijäTiheys
Prosessin ja tekniikan toimivuuden tarkistus: ei voimakasta hajua, ohjauskeskuksen tiedot kunnossa, kemikaalia riittävästi, puhdistettu jätevesi on kirkasta, hajutonta eikä sisällä kiintoainetta, pumput toimivat ja vesi virtaa, ilmastus ja kemikaalien syöttö toimivatOmistajaViikoittain
Lietteen laskeutuvuuskoe: Ohje kokeen tekemiseen (vesiensuojelu.fi)OmistajaKerran kuukaudessa
Kemikaalien lisäysOmistajaTarpeen mukaan noin 2 kk välein
Ylijäämälietteen poisto: Laitevalmistajan ohjeiden mukaisestiAmmattilainen3–4 kk välein
Purkuputken pään tarkastus ja tarvittaessa puhdistusOmistajaKerran vuodessa
Ylitäyttöhälytyksen toiminnan tarkastusOmistajaKerran vuodessa
Huoltoliikkeen tekemä huoltoAmmattilainenKerran vuodessa
Laaja huolto sekä rakenteiden ja tiiviyden tarkistusAmmattilainenKerran 10 vuodessa

Maaperäkäsittely eli maasuodattamo ja maaimeyttämö

Maaperäkäsittelyssä jätevesi puhdistuu kulkiessaan maaperän läpi. Maaperästä riippuen käytetään maaimeyttämöä tai maasuodattamoa. Molemmissa jätevesi esikäsitellään saostussäiliössä ja sen jälkeen jaetaan putkistolla laajalle alueelle imeytymään suodatinkerroksen läpi.

Maaimeyttämössä jätevesi suotautuu maakerrosten läpi pohjaveteen. Menetelmä soveltuu vain luontaisesti imevälle maaperälle. Espoossa sitä voi käyttää vain harmaille vesille eli pesuvesille. Lue lisää maaimeyttämöstä (vesi.fi).(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Maasuodattamossa suodatinkerroksen alapuolelle asennetaan vettä keräävät kokoomaputket, joista suodatettu jätevesi johdetaan purkupaikkaan, esimerkiksi avo-ojaan. Maasuodattamo voidaan rakentaa myös huonosti imevään maaperään. Espoossa pohjasta eristettyä maasuodattamoa voidaan käyttää niin pesu- ja keittiövesien kuin WC-vesien käsittelyyn. Lue lisää maasuodattamosta (vesi.fi).(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Maasuodattamon ja maaimeyttämön huolto

Maasuodattamo ja maaimeyttämö vaativat vain vähän huoltoa. Tärkeintä on varmistaa, ettei saostussäiliöstä pääse kiinteää jätettä tai rasvaa suodatuskenttään, koska ne voivat tukkia järjestelmän. Kun suodatuskerros ajan myötä tukkeutuu, maa-ainekset pitää vaihtaa uusiin. Lisäksi on hyvä muistaa, että suodatusalueen läheisyydessä ei saa olla puita tai muita kasveja, joilla on pitkät juuret.

ToimenpideTekijäTiheys
Saostussäiliön tyhjennys ja tiiveyden tarkistus: Katso kohdasta saostussäiliöAmmattilainenVähintään kaksi kertaa vuodessa, katso kohdasta saostussäiliö
Jakokaivon tarkistus ja pesu sekä virtaussäätimien säätö: Jakokaivon pohjalle ei saa kertyä lietettä, sillä se tukkii jakoputket nopeasti.OmistajaKaksi kertaa vuodessa ja aina saostussäiliön tyhjennyksen yhteydessä
Tuuletuksen tarkastus tuuletusputkista ja jakokaivosta*OmistajaKaksi kertaa vuodessa

Tarkasta imeytyminen jakokaivosta ja tuuletusputkien kautta:

Vesi virtaa tasaisesti kaikkiin putkiin. 

Vesi ei seiso putkissa eikä täytä putkia kokonaan.

OmistajaKaksi kertaa vuodessa
Tarkasta putkien asennot. Tuleva putki viettää jakokaivoon ja lähtevät putket sieltä pois keskenään samalla korkeudella, jotta joka putkeen virtaa yhtä paljon vettä.OmistajaKaksi kertaa vuodessa
Kokoomaputkiston ja -kaivon tarkastus (vain maasuodattamo)**OmistajaKaksi kertaa vuodessa
Imeytysputkien puhdistusAmmattilainenKerran 10 vuodessa

Tuuletuksen tarkastus tuuletusputkista ja jakokaivosta*

  • Tuuletusputket ovat suorassa ja riittävän korkealla, jottei lumi tuki niitä.
  • Putkissa on U:n muotoiset päät tai hatut, jotka pysäyttävät roskat mutta päästävät ilman putkiin.
  • Ei voimakasta hajua edes putkien läheisyydessä.
  • Ei lainkaan hajua yli 10 metrin päässä tuuletusputkista.

Kokoomaputkiston ja -kaivon tarkastus (vain maasuodattamo)**

  • Tarkista, ettei vesi seiso kokoomaputkissa. Seisova vesi kertoo yleensä tukoksesta.
  • Kokoomaputkien ei tule olla jatkuvasti tyhjät. Niiden kautta pitäisi tulla suunnilleen sama määrä vettä kuin suodattamoon johdetaan.
    • Liian suuri vesimäärä viittaa siihen, että rakenteisiin pääsee ylimääräistä vettä ympäristöstä, mikä heikentää puhdistustulosta.
    • Liian vähäinen vesimäärä kertoo, ettei suodattamo ole riittävästi eristetty maaperästä. Tämä on erityisen ongelmallista, jos suodattamossa käsitellään käymälävesiä.
  • Jos kokoomaputket ovat tyhjät mutta imeytysputkissa on vettä, suodatinkerros on tukossa. Tällöin koko suodatin on uusittava.
  • Oikein toimivasta suodattamosta lähtevä vesi on kirkasta, väritöntä ja korkeintaan lievästi haisevaa.
  • Kokoomakaivosta lähtevän purkuputken tulee olla aina auki ja toimiva.