Rantaradan junaliikenteen poikkeukset vuonna 2026

29.4.2026 4.24Päivitetty: 29.4.2026 5.56
Ilmakuvassa kerrostaloja ja rautatietyömaa.
Kuva: Väylävirasto

Espoon kaupunkiradan rakennustyöt aiheuttavat tänäkin vuonna keskeytyksiä junaliikenteeseen toukokuusta syyskuun loppuun. Yksittäiset keskeytykset kestävät vuorokauden tai viikonlopun ajan. Pisin yhtäjaksoinen viiden viikon pituinen keskeytys ulottuu juhannuksesta heinäkuun lopulle. Keskeytykset vaikuttavat sekä lähijuna- että Helsingin ja Turun väliseen kaukojunaliikenteeseen. Espoon kaupunkirata -hanke jatkuu vuoteen 2029 asti.

Täyskeskeytys mahdollistaa tehokkaan ja turvallisen rakentamisen

Kaupunkiratahankkeessa rakennetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille sujuvoittamaan rantaradan lähi- ja kaukojunaliikennettä. Se on myös askel kohti kestävämpää ja puhtaampaa raideliikennettä vilkkaasti liikennöidyllä reitillä.

Sekä lyhyemmät keskeytykset että viiden viikon katko juhannuksesta eteenpäin tarvitaan, jotta nykyisten raiteiden rakenteisiin liittyviä töitä voidaan tehdä ja työt rautatien läheisyydessä on mahdollista toteuttaa turvallisesti. Ratatöiden lopputuloksena on tiheä, kymmenen minuutin välein kulkeva junaliikenne Helsingistä aina Kauklahteen saakka.

Junaliikenteen keskeytysten aikataulut 

Junaliikenne keskeytetään rantaradalla Leppävaaran länsipuolella eripituisina jaksoina seuraavasti:

Kevään liikennekatkot

  • su 3.5. klo 4.00 – ma 4.5. klo 4.00
  • to 14.5. klo 4.00 – pe 15.5. klo 4.00
  • su 17.5. klo 4.00 – ma 18.5. klo 4.00
  • su 24.5. klo 4.00 – ma 25.5. klo 4.00

Viiden viikon liikennekatko juhannuksesta alkaen

  • ma 22.6. – su 26.7. 

Syksyn liikennekatkot

  • la 5.9. klo 4.00 – ma 7.9. klo 4.00
  • su 13.9. klo 4.00 – ma 14.9. klo 4.00
  • la 19.9. klo 4.00 – ma 21.9. klo 4.00
  • su 27.9. klo 4.00 – ma 28.9. klo 4.00
  • la 27.9. klo 4.00 – ma 29.9. klo 4.00
  • la 3.10. klo 4.00 – ma 5.10. klo 4.00

Keskeytyksillä on vaikutusta lähijunaliikenteen E-, U-, L-, Y- ja X-junien ohella myös kaukojunaliikenteeseen välillä Helsinki–Turku. Myös A-junaliikenteessä on reilun kahden kuukauden katko 1.6.–9.8.

Tuomarilan asema on suljettu eikä asemalla ole junaliikennettä 22.6.–4.10. välisenä aikana. Asema aukeaa uudistettuna tämän ajanjakson jälkeen.

Korvaava bussiliikenne

Katkojen aikana puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla. 

Korvaavat bussit:

  • 211E Leppävaara–Kauniainen–Espoo–Kauklahti
  • 211U Leppävaara–Kauniainen–Espoo–Kauklahti–Kirkkonummi
  • 213X Elielinaukio–Turunväylä–Espoo
  • 248X Leppävaara-Turunväylä-Espoo-Kauklahti
  • 249Y Leppävaara–Turunväylä–Espoo–Kehä III–Kirkkonummi

Korvaavissa busseissa on käytössä avorahastus. Polkupyöriä ei voi kuljettaa korvaavissa busseissa, koska niissä ei ole pyörille turvallista tilaa.

Korvaavien bussien matka-ajat nopeisiin junayhteyksiin verrattuna saattavat olla suuria ja kasvaa keskimäärin 10–20 minuuttia. Pitkillä matkoilla matka-aika saattaa pidentyä jopa yli puoli tuntia.

Kevään katkojen junia korvaavat bussivuorot löytyvät jo Reittioppaasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Kesän junia korvaavien bussivuorojen aikataulut päivittyvät Reittioppaaseen kevään aikana. 

Muut vaihtoehtoiset bussiyhteydet

Rantaradan katkojen aikana muu liikenne kulkee normaalisti. Esimerkiksi metroyhteys Espoosta Helsinkiin tarjoaa vaihtoehtoisen kulkuyhteyden. Metron varteen pääsee helposti useilla tiheästi liikennöivillä bussilinjoilla. Kesän katkon aikana myös muutamien bussilinjojen liikennettä lisätään.

Tiheät bussiyhteydet metron varteen

  • Kauniaisista Tapiolaan bussit 548 ja 549
  • Espoon keskuksesta ja Tuomarilasta Urheilupuistoon ja Tapiolaan bussi 118
  • Espoon keskuksesta Finnoon kautta Matinkylään runkobussi 530
  • Kirkkonummelta Matinkylään bussit 171, 173 ja 173Z
  • Kauklahdesta Saunalahden kautta Espoonlahteen bussit 162 ja 165

Muut tihennetyt bussivuorot

  • Turuntietä Espoon keskuksesta Leppävaaran kautta Helsingin keskustaan kulkee runkobussi 200
  • Kesän katkon aikana bussit kulkevat pidempään ja tihennetysti
    • Bussi 212 Kauniaisiin liikennöi tiheämmin ja aina klo 23.00 asti
    • Bussi 213 Kauklahteen liikennöi klo 23.00 asti
    • Bussilla 200 on tihennettyä liikennettä lauantaisin 

Korvaavan junaliikenteen tarkemmat tiedot löytyvät VR:n ja HSL:n sivustoilta.

Espoon kaupunki ei vastaa poikkeusliikenteestä. 

Lisää tietoa hankkeesta sekä korvaavat kulkuyhteydet ja aikataulut löydät alla olevilta sivustoilta.

Reittiopas(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

HSL:n infosivu hankkeesta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Väyläviraston hankesivu(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Espoon kaupungin tietosivu

Kauniaisten kaupungin tietosivu(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

VR:n liikennekatkosivu(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)