Postipuun koululaiset ja päiväkotilapset mukana alueen kaavoituksessa

Leppävaarassa sijaitsevaa Postipuun koulua ja päiväkotia laajennetaan. Aikuisten lisäksi myös lapset ovat vaikuttaneet siihen, millainen uudesta koulusta ja päiväkodista tulee. Kaavan suunnittelija Johanna Nuotio kertoo haastattelussa, miten lapset olivat kaavatyössä mukana.
Miten Postipuun koulun oppilaat osallistuivat kaavoitukseen?
Koululaiset osallistuivat kahdessa eri vaiheessa. Valmisteluvaiheessa 2024 meillä oli neljä eri vaihtoehtoa siitä, millainen koulu voisi olla. Teimme niistä koululle infovideon ja kyselyn, johon oppilasraati vastasi. Sama kysely oli avoinna myös koulun henkilökunnalle, vanhemmille ja alueen asukkaille.
Ehdotusvaiheessa 2025 pidimme oppitunnin kaikille koulun 5. ja 6.-luokkalaisille, yhteensä hieman yli 100 lapselle. Tässä kohtaa työn alla oli kaksi vaihtoehtoa: kokonaan uusi koulu tai laajennus, jossa osa vanhaa koulua säilytetään perusteellisen remontin jälkeen. Tunnin aikana oppilaat äänestivät suosikkivaihtoehtojaan ja tekivät tehtäviä, joilla kerättiin heidän toiveitaan koulun uudesta julkisivusta.
Millaisia näkemyksiä oppilailla oli?
Erilaisista vaihtoehdoista selvästi suosituin oli kokonaan uusi koulu. Ehdotusvaiheen äänestyksessä noin 75 % oppilaista oli sen kannalla. Koulun julkisivua koskevissa toiveissa korostuivat värikkyys, selkeät muodot, design ja kuvallisuus. Hieman yli puolet oppilaista toivoi esimerkiksi moniväristä koulua, ja noin puolet toivoi koulun seinään jonkinlaista taideteosta. Toisaalta myös neutraaleilla rauhallisilla sävyillä oli jonkin verran kannatusta. Materiaaleista puu ja tiili olivat suosituimpia.
Miten päiväkotilapset osallistuivat ja millaisia näkemyksiä heiltä saatiin?
Kuvat olivat tärkeitä Postipuun päiväkodin lasten ajatuksia kerättäessä. Teimme isot kuvakollaasit, joissa oli erilaisia päiväkoteja ja seinämateriaaleja. Lapset tutustuivat niihin yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan kanssa ja merkitsivät tarroilla omat suosikkinsa. Opettajat kirjasivat ylös myös lasten perusteluja. Tehtävään osallistui useampi päiväkotiryhmä, yhteensä hieman yli 60 lasta.
Päiväkotilasten valinnoista selvisi, että monivärisyys ja lämpimät värisävyt sekä selkeät muotoelementit olivat lasten suosikkeja. Toisaalta osaa päiväkotilapsista viehätti myös neutraali vaalea puurakennus ja puu materiaalina.
Miten lapsilta kerätty palaute näkyy kaavassa?
Rakennusten julkisivuja ja materiaaleja ohjataan kaavamääräyksessä niin, että lasten toiveet näkyvät siellä sopivalla tarkkuustasolla. Esimerkiksi materiaalien ja värien vaihtelu ja lapsen mittakaava mainitaan määräyksessä.
Osa palautteesta oli niin sanotusti vahvistavaa. Eli totesimme, että olemme oikeilla jäljillä, sillä lapset olivat monista asioista samaa mieltä kanssamme. Tällaisia asioita olivat esimerkiksi, että koulun piha on tarpeen säilyttää samankokoisena ja olemassa olevia puita säästää.
Postipuun koulun laajennustapa ratkeaa kuitenkin vasta kaavoituksen jälkeen, tarkemman suunnittelun myötä. Kaava mahdollistaa yhä molemmat vaihtoehdot, sekä kokonaan uuden koulun että laajennusosan. Valinta tehdään kaupungin Tilapalveluiden tarkemmassa suunnittelutyössä. Välitämme tiedot äänestyksen tuloksista ja oppilaiden, henkilökunnan ja vanhempien toiveista myös lopullisen valinnan tekijöille hyödynnettäväksi.
Miksi lasten osallistuminen kaavoitukseen on sinulle tärkeää?
Aikuinen kaavoittaja ei voi nähdä paikkaa lapsen silmin. Lapsille tärkeät asiat voivat siksi helposti jäädä suunnittelussa huomaamatta, jos niitä ei erikseen kysytä. Oppilaat ja päiväkotilapset ovat oman arjen ympäristönsä parhaita asiantuntijoita, yhdessä kasvattajiensa kanssa.
On myös tärkeä muistaa, että kaupunkisuunnittelu luo tulevaisuutta, jossa tämän päivän lapset aikuisina elävät. Kun kysymme lasten näkemyksiä, opetamme heille, että omaan tulevaisuuteen ja lähiympäristöön voi ja kannattaa vaikuttaa.
Entä aikuiset, millaisia osallistumismahdollisuuksia heillä on ollut?
Yleisesti ottaen suurin osa kaikesta kaavoituksen vuorovaikutuksesta suunnataan aikuisille. Kaavatyön aikana suunnitelmat ovat aina kaksi kertaa julkisesti nähtävillä, jolloin kuka tahansa kiinnostunut voi jättää siitä kirjallisen mielipiteen. Tämän lisäksi järjestämme usein asukastilaisuuksia tai muita osallistumisen mahdollisuuksia.
Postipuun koulun kaavasta järjestettiin kaksi Kaupunki tavattavissa -tilaisuutta, ensimmäinen valmisteluvaiheessa 2024 ja toinen ehdotusvaiheessa 2025. Tavoitimme tilaisuuksilla yhteensä 70 ihmistä. Lisäksi valmisteluvaiheen kyselyyn vastasi 41 henkeä, joista suurin osa oli aikuisia. Mielipiteitä ja muistutuksia saimme yhteensä yhdeksän kappaletta.
Miten työ jatkuu seuraavaksi?
Viimeistelemme kaavaa parhaillaan. Kun viimeiset merkinnät ja määräykset on viilattu, kaava menee kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksyttäväksi. Tämä tapahtuu todennäköisesti joko kesäkuussa, tai heti kesäkauden jälkeen elokuussa.
Kun kaava on hyväksytty, jatkuu rakennusten, pihojen ja katualueiden tarkempi suunnittelu. Vasta sen jälkeen päästään rakennusvaiheeseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että uusi koulu voisi olla käytössä aikaisintaan vuonna 2030. Koulu ja päiväkoti toteutetaan erillisinä rakennuksina, joten niiden aikataulut voivat poiketa toisistaan.
--
Taustatietoa: Mistä kaavassa on kyse?
Postipuun koulun ja päiväkodin tiloja laajennetaan. Koulun oppilasmäärä kasvaa 400:sta noin 700:aan ja päiväkoti muuttuu kuusiryhmäisestä kahdeksanryhmäiseksi.
Kaavalla vastataan alueen kovaan koulu- ja päiväkotipaikkatarpeeseen. Samalla päivitetään ajan tasalle merkinnät alueen luontoarvoista sekä viereisen puiston muinaisjäännösalueista. Näin voidaan paremmin varmistaa, että luonto- ja historia-arvot säilyvät myös tulevaisuudessa.
Lue lisää ja tutustu materiaaleihin kaavan verkkosivulla