Kestävä kehitys strategiasta käytäntöön

6.2.2026 10.45

Espoon kaupunki testasi eurooppalaisessa verkostohankkeessa, miten kestävää kehitystä viedään strategioista käytäntöön kaupungin hallinnon ja organisaatiokulttuurin kautta. Kokemuksia voidaan hyödyntää julkishallinnossa kansallisesti ja kansainvälisesti.

Kestävä kehitys on laaja käsite, jolla tarkoitetaan ekologisen kestävyyden eli ympäristövastuun lisäksi taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Miten kaupunkiorganisaatio voi varmistua siitä, että näihin liittyvä vastuullisuus siirtyy paperilta käytäntöön?

Kaksi ja puoli vuotta kestäneen hankkeen aikana Espoon kaupunki testasi ja kehitti uusia tapoja edistää kestävyyden eri näkökulmia arjen työssä ja palveluissa. Toteutuakseen käytännön työssä kestävä kehitys tulee integroida johdonmukaisesti sekä ohjaaviin hallinnollisiin rakenteisiin että organisaatiokulttuuriin.

”Kaikki lähtee siitä, että kestävyys on sisällä ohjaavissa dokumenteissa, kuten strategiassa. Tämän jälkeen on kuitenkin tärkeää tukea toteutusta. Tavoitteet eivät muutu automaattisesti toiminnaksi ilman järjestelmällistä tukea ja työkaluja.” kertoo erityisasiantuntija Suvi Jäntti Espoon kaupungilta.

Hankkeessa luotiin keinoja sisällyttää kestävää kehitystä entistä vahvemmin osaksi kaupungin strategista johtamista, toimintamalleja ja päätöksentekoa muun muassa tiedon ja projektijohtamiseen avulla sekä kehittämällä henkilöstön kestävyyskoulutusta. Ylipäätään vahvistettiin ajattelua, että kestävyys ei ole erillinen teema, vaan asia, jota jokainen kaupungin työntekijä toteuttaa työnsä kautta.

Hankkeen opeista koottiin englanninkielinen opas, joka kokoaa yhteen konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla kestävyysnäkökulmat huomioidaan eri toimialoilla ja kaupungin arjen työssä. Löydät sen sivun lopusta.

Kehittämistyö tukee Espoon kaupungin pitkän aikavälin kestävyystavoitteita, kuten hiilineutraaliutta, sosiaalista kestävyyttä ja taloudellisesti vastuullista kaupunkikehitystä. Samalla se vahvistaa henkilöstön osaamista ja yhteistä ymmärrystä kestävän kehityksen merkityksestä osana kaupunkijohtamista. Hankkeen tulokset luovat Espoolle entistä vahvemman pohjan kestävälle, vaikuttavalle ja läpinäkyvälle kestävyystyön johtamiselle.

Kehittäminen tapahtui osana eurooppalaista Urbact CSG-hanketta, jossa yhdeksän eurooppalaista kaupunkia kehitti Espoon johdolla ratkaisuja kokonaisvaltaisen kestävän kehityksen integroimiseksi entistä tiiviimmäksi osaksi kaupungin hallintoa ja toimintaa. URBACT IV (2021–2027) on EU:n rahoittama alueiden välisen yhteistyön ohjelma, jonka toiminta-ajatuksena on eri teemojen ympärillä tapahtuva integroitu ja kestävä kaupunkikehittäminen.

Lisätiedot

Ladattavat tiedostot