Espoon omakotitonttihakuun tulossa 57 tonttia – eniten tontteja tarjolla Latokaskessa ja Kalajärvellä

4.5.2023 11.00
Vaaleita pientaloja ja kevyen liikenteen väylä sekä pensaita ja puita.
Tonttihaussa on mukana 57 tonttia, joista viisi sijaitsee Saunalahdessa.Kuva: Noora Nilsén / My Some

Espoo aikoo järjestää myös tänä vuonna yksityishenkilöille tarkoitetun omakotitonttihaun. Haku järjestetään syyskuussa. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päättää tonttihausta ja sen ehdoista kokouksessaan maanantaina 8.5.

Luovutettavia tontteja on kaikkiaan 57. Niistä 20 sijaitsee Latokaskessa, 16 Kalajärvellä, yhdeksän Kurttilassa, viisi Saunalahdessa, kolme Henttaalla, kaksi Lintuvaarassa, yksi Kauklahdessa ja yksi Nupurissa. Kaikki alueet ovat suosittuja pientaloalueita. 

Kalajärven tontit sijaitsevat Kalajärvenkalliossa lähellä järveä. Kurttilan tontit sijaitsevat merellisessä Kallvikissa ja Mäkituvan alueella. Saunalahden tontit sijaitsevat Saunaniemessä lähellä merta.  

Tonttien pinta-alat vaihtelevat 435 neliömetristä 1 101 neliömetriin ja rakennusoikeutta tonteilla on 109–286 kerrosneliömetriä. Jaostolle esitetään, että tontin saaja saa valita, ostaako vai vuokraako hän tontin. Edellisessä haussa keväällä 2022 valtaosa kaupungin omakotitontin saaneista vuokrasi tontin. 

Kaupunki järjestää tonttihaun 4.–29.9. Hausta ja haussa mukana olevista tonteista tulee elokuun alkupuolella lisätietoa Espoon verkkosivuille. Tonttihaku perustuu arvontaan, jossa etusijalla ovat espoolaiset hakijat. 

Linkki: Elinkeino- ja kilpailukykyjaoston esityslista 8.5., asianro 4(ulkoinen linkki)

Koko Espoo