Lasten ja nuorten sekä ikäihmisten kulttuuripalveluiden hankinta uudistuu – mitä sinun tulisi tietää?

7.12.2022 9.14Päivitetty: 9.2.2023 14.43

Espoon kaupunki uudistaa kulttuurikasvatuksen toimintamallien Kulttuurikurkkauksen, KULPS – kulttuuripolun, toisen asteen kulttuuripolun sekä ikäihmisten Kulttuuriketjun hankintaa.

Valmisteilla olevassa hankinnassa sovelletaan dynaamista toimittajarekisteriä. Hankinnan uudistamisen tarkoituksena on tehostaa julkisten varojen käyttöä ja edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä. Lisäksi hankintamalli mahdollistaa, että yritykset ja yhteisöt voivat tasavertaisesti osallistua kulttuurikasvatuksen ja ikäihmisten kulttuuripalveluiden tuottamiseen. Tavoitteena on, että hankintamallin myötä voimme jatkossa tarjota lapsille, nuorille sekä ikäihmisille entistä monipuolisempia ja laadukkaampia palvelusisältöjä. 

Hankinnan eteneminen

Hankinta on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa palveluntuottajan tulee hakea mukaan dynaamiseen toimittajarekisteriin. Toisessa vaiheessa toimittajarekisteriin hyväksytyillä palveluntuottajilla on mahdollisuus tarjota kulttuurikasvatuksen kohderyhmille ja ikäihmisille suunnattuja palveluita. Tarjouspyynnöt palvelujen järjestämiseksi tullaan lähettämään jatkossa ainoastaan toimittajarekisteriin hyväksytyille, ja tarjouksia ei oteta vastaa mitään muuta kautta.

Toimittajarekisterin osallistumispyyntö pyritään julkaisemaan tammi-helmikuun vaihteessa Hankintailmoitukset.fi-sivustolla (www.hilma.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)). Suosittelemme, että kirjaudutte palveluun jo etukäteen, ja laitatte hälytyksen hankintailmoituksiin, joissa on sana kulttuuri mainittu. Pyyntö julkaistaan ainoastaan suomeksi.

Huolehdi tiedonkulusta

Yhteisösi tai yrityksesi kannattaa liittyä ”Taiteen ja kulttuurin palveluiden hankinta lapsille sekä ikäihmisille” -hankinnan sähköpostilistalle. Jos haluat liittyä listalle, lähetä aiheesta sähköpostia osoitteeseen loviisa.kuzay@espoo.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Jaamme listalla oleville sähköpostitse tietoa hankinnan aikataulusta ja lähetämme tiedon, kun osallistumispyyntö on julkaistu.

Järjestimme lokakuun lopulla infotilaisuuden, jossa kerrottiin hankinnan kohteesta ja sen teknisestä toteutuksesta. Voit katsoa infotilaisuuden tallenteen tämän linkin kautta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Mikäli sinulla herää kysyttävää tai kommentoitavaa hankinnasta, voit olla meihin yhteydessä ennen osallistumispyynnön julkaisua puhelimitse tai sähköpostilla. 

Yhteystiedot hankinnan sisältöön liittyvissä asioissa

Elina Harlas

Erityisasiantuntija, kulttuurikasvatus ja toisen asteen kulttuurisisällöt+358 40 5528634

Elina Pulli

Erityisasiantuntija, ikäihmisten kulttuuripalvelut+358 46 8773888

Sanja Honkanen Skoog

Erityisasiantuntija, ruotsinkieliset sivistyspalvelut+358 40 5072156

Yhteystiedot hankinnan teknisissä asioissa

Elina Railamaa

Erityisasiantuntija, hankinta
Koko Espoo