Ukrainalaisten apupiste kokoaa yhteen viranomaiset, aktiiviset kuntalaiset ja järjestöt Espoossa

28.4.2022 12.20

Leppävaaraan avattavaan Ukrainainalaisten apupisteeseen kootaan viranomaistietoa sekä -ohjausta ja neuvontaa arjen haasteisiin. Piste toimii myös kohtaamispaikkana ja vapaaehtoistyön koordinointipaikkana.

Tällä hetkellä suurin tarve on ruoalle ja hygieniatuotteille. Näitä jaetaan useissa eri toimipisteissä ympäri Espoota ja uusia pisteitäkin on avattu vapaaehtoisvoimin. 

– Ihmisillä on valtava halu auttaa Ukrainasta sotaa paenneita ihmisiä. Espoossa on ansiokkaasti kerääntynyt yhteen jo useampia pisteitä, joista saa esimerkiksi ruokaa ja hygieniatarvikkeita. Arvostan vapaaehtoisten panosta ja pidän yhteistyötä tärkeänä. Espoon kaupunkina haluamme tarjota ammattimaista ohjausta ja neuvontaa, johon meidän työntekijöillämme löytyy osaamista, kertoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä

Apupisteen on tarkoitus elää muuttuvan tilanteen mukana, siten, että se palvelee avun tarvitsijoita mahdollisimman hyvin.  Myös tulevaisuuden suunnitelmat tulevat muovautumaan matkan varrella.  

– Toivomme, että apupisteestämme löytyy jatkossa vaikkapa apua asunnon etsimiseen tai vapaaehtoista muuttoapua. Yhdessä muovaamme apupisteestä sellaisen, että se vastaa avunsaajien tarpeisiin mahdollisimman hyvin, Ukrainalaisten apupisteen projektipäällikkö Eeva Ström kertoo. 

Haluamme tarjota yhteisöille, yhdistyksille ja yksityishenkilöille yhdenvertaiset mahdollisuudet auttaa. Jotta saamme koottua moniammatillisen yhteisön ukrainalaisten tueksi, tarvitsemme myös vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita. Halukkaita vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita pyydetään olemaan yhteydessä projektipäällikkö Eeva Strömiin, eeva.strom@espoo.fi

Tietoa ukrainalaisten apupisteestä löytyy jatkossa osoitteesta espoo.fi/ukrainalaistenapupiste 

  • Ukraina