Espoonlahden, Laurinlahden ja Soukan kouluja koskeva asukastilaisuus järjestetään 3. toukokuuta

25.4.2022 12.48Päivitetty: 29.4.2022 7.42

Espoon kouluverkkoa kehitetään tavoittelemalla nykyistä suurempia kouluyksiköitä valtuuston hyväksymän Taloudellisesti kestävä Espoo (TakE) -ohjelman mukaisesti. Osana valmistelua kuullaan kaupungin henkilöstöä ja asukkaita. Espoonlahden, Laurinlahden ja Soukan kouluja koskeva asukastilaisuus järjestetään 3. toukokuuta.

Julkaisimme 24.11.2021 uutisen Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelma ohjaa kouluverkon kehittämistä. Seuraavaksi selvitys käynnistyy suomenkielisessä perusopetuksessa Laurinlahden koulun osalta. Laurinlahden koulun osalta tehtävällä ratkaisulla voi olla vaikutusta myös Espoonlahden ja Soukan kouluihin. 

Asukastilaisuus koulujen huoltajille ja muille kuntalaisille 

Kouluverkon muutosten valmistelussa koulun oppilailla, alueen asukkailla ja kuntalaisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä. 

Tiistaina 3. toukokuuta järjestetään Espoonlahden, Laurinlahden ja Soukan koulujen avoin asukastilaisuus. Tilaisuus järjestetään etänä Teamsin välityksellä klo 17.30 alkaen. Tilaisuudessa on tarkoitus kertoa koulujen tulevaisuuden suunnitelmasta ja Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikössä tarkastelussa olleista vaihtoehdoista. 

Kaikille Espoonlahden, Laurinlahden ja Soukan koulun oppilaiden huoltajille lähetetään kutsu tilaisuuteen Wilman kautta. Tilaisuuteen voivat halutessaan osallistua myös muut asukkaat ja kunnan palveluita käyttävät tahot. Tilaisuuteen osallistumiseksi voit ottaa yhteyttä koulun rehtoriin, joiden yhteystiedot löydät Espoonlahden, Laurinlahden tai Soukan koulun sivulta. Näkemyksiä tai kannanoton aiheesta voi toimittaa rehtoreille jo ennen tilaisuutta tai sen jälkeen. 

  • Perusopetus
Espoonlahti