Kouluterveydenhuollon palveluja tarjolla kohdennetusti kevään aikana

4.1.2022 7.40Päivitetty: 11.1.2022 13.08

Espoon kouluterveydenhuolto osallistuu edelleen kevätlukukautena koronasta johtuviin kriittisiin terveydenhoitotehtäviin, kuten koronarokotuksiin. Tammi-helmikuussa kouluterveydenhoitajat ovat rokottamassa 5–11-vuotiaita lapsia koronarokotuspisteillä, ja ovat siksi poissa kouluilta useampia päiviä alkuvuodesta. Vastaanottoajat voivat valitettavasti mennä useamman viikon päähän.

Huomioittehan, että terveystarkastuksiin ja muihin käynteihin ei kevään aikana lähtökohtaisesti tule erillistä kutsua.

Kevätlukukaudella 2022 tarjoamme palveluja erityisesti oppilaille ja perheille, joilla on huolta ja tuen tarvetta. Jos teillä herää huoli lapsenne/ nuorenne kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin suhteen, olkaa yhteydessä lapsenne koulun terveydenhoitajaan.

Huoltajilla on mahdollisuus osallistua lapsen/ nuoren terveydenhoitajan tapaamiseen myös etävastaanoton kautta. Etävastaanottoon ohjeet saatte omalta terveydenhoitajalta.

Lapset ja nuoret voivat tarvittaessa, minkä tahansa asian tiimoilta, tulla tapaamaan terveydenhoitajaa koulupäivän aikana avovastaanottoajalla, jonka ajankohdasta on tiedote oman koulun Wilmassa/ nettisivulla.

Ajanvaraus oman koulun terveydenhoitajalle

Äkilliset ja pitkäaikaissairaudet sekä reseptien uusinnat ja matkailijoiden rokotukset hoidetaan terveysasemilla.

Uusi kouluterveydenhuollon keskitetty puhelinpalvelu

Tarjoamme ohjausta, neuvontaa ja tarvittaessa etävastaanottoa kouluterveydenhuollon asioissa keskitetyn puhelinpalvelun kautta ilman ajanvarausta. Palvelu on avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9–13, p. +358 9 81661234. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Pyrimme soittamaan takaisin mahdollisimman pian.

Lisätietoa

  • Kouluterveydenhuolto