Espoo kokeilee liikkuvaa neuvontapalvelua – osa kiinteistä asiointipisteistä esitetään suljettavaksi

16.12.2021 12.17Päivitetty: 21.12.2021 8.22

Espoon kaupunki kokeilee liikkuvaa neuvontapalvelua. Tarkoituksena on viedä neuvontapalveluja ja digitukea kohderyhmille, jotka näitä eniten tarvitsevat, ja alueille, joissa ei ole kiinteää asiointipistettä. Samalla kaupunki suunnittelee sulkevansa kolme kuudesta asiointipisteestään: Espoonlahden maaliskuun 2022, Espoon keskuksen kesäkuun 2022 ja Tapiolan tämän hetken suunnitelman mukaan kesäkuun 2023 lopussa. Kaupunginhallitus päättää asiasta 20.12.2021.

HUOM. Espoon kaupunginhallitus päätti muuttaa hieman asiointipisteiden lakkautusesitystä. Kaupunginhallituksen päätöstiedote 20.12.2021

Kiinteät asiointipisteet säilyisivät Matinkylässä, Leppävaarassa ja Kalajärvellä.

Myös Espoon keskuksessa säilyisi mahdollisuus asioida kasvokkain. Pienimuotoinen asiointipiste toimisi jossain kaupungin tai yhteistyökumppanin tiloissa.

”Esitämme, että asiointipiste säilyy molempien ratojen varrella: metroradan varrella Matinkylässä ja Rantaradan varrella Leppävaarassa. Nämä ovat radanvarsien vilkkaimpia pisteitä, jotka palvelevat laajaa aluetta ja ovat helposti saavutettavia. Kalajärven asiointipisteemme säilyttämistä puoltaa sijainti heikompien julkisten liikenneyhteyksien alueella sekä edulliset kustannukset kaupungin omissa tiloissa, pienellä henkilöstöresurssilla”, kertoo asiointijohtaja Kirsi Remes.

Liikkuva palvelu takaa asiointimahdollisuuden kaikissa kaupunkikeskuksissa

Esitys asiointipisteiden sulkemisesta ja liikkuvaan palveluun ja digitukeen panostamisesta ovat osa Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelman (TakE) toimenpiteitä. Muutos olisi kuitenkin ollut edessä ilman säästöpaineitakin, koska kaupungin ja sen kumppanien palvelujen digitalisoituminen on muuttanut ja tulee muuttamaan asiointipalvelujen tarvetta.

Kaikissa kaupunkikeskuksissa säilyy asiointimahdollisuus, vaikka sieltä poistuu nykyisenkaltainen fyysinen asiointipiste. Kun suuri osa asiointipalveluiden tarjoamasta palveluista voidaan hoitaa sähköisesti, on myös tätä tarvetta tarkasteltu sähköisen asioinnin tukemisen eli digituen näkökulmasta.

Digituella tarkoitetaan apua ja tukea, jota voi saada erilaisten mobiililaitteiden ja sähköisten palveluiden käyttämiseen ja verkon välityksellä asioimiseen.

Espoo haluaa tavoittaa digituesta ja yleistasoisesta palveluneuvonnasta hyötyvät kohderyhmät nykyistä paremmin. Siksi toimintamalliksi on valittu liikkuva neuvontapalvelu, jonka ytimessä ovat digituki ja yleistasoinen neuvonta ja ohjaus julkisten palvelujen käytössä. Liikkuvassa palvelussa palveluneuvojat työskentelevät määrätyn ajan tietyssä paikassa ja keskittyvät tuolloin kyseisessä paikassa liikkeellä olevien neuvontaan.

”Liikkuvan neuvontapalvelumme työntekijät voivat jalkautua vaikkapa seniorien palvelukeskukseen, eli löytää uusia asiakasryhmiä, joiden on itse vaikea liikkua palvelujen äärelle”, kertoo asiointipalvelupäällikkö Anna-Maija Aalto.

Kasvokkaispalvelun tarve vähenemässä

Sähköisen asioinnin vaivattomuus kiinnostaa asiakkaita, ja erityisesti asiointi- ja neuvontapalvelun kysyntä on siirtynyt verkkoon. Asiointipisteiden laajasta tarjonnasta useat asiat hoituvat jo itsepalveluna − esimerkiksi kaupungin ja Kelan sähköiset palvelut, HSL-lippujen lataus ja tapahtumalippujen hankinta.

Koska kaikki asiakkaat eivät osaa käyttää itsepalveluja verkossa, kaupunki kohdentaa digitukea jatkossa erityisesti näille kohderyhmille.

”Monet asiakkaistamme ovat siirtyneet käyttämään sähköisiä palveluja, ja vastaamme toiveisiin kehittämällä niitä yhä sujuvammiksi. Vuoteen 2024 mennessä otamme käyttöön OmaEspoo-itsepalvelukanavan, jossa asiakas voi asioida kanssamme sähköisesti ja itse valitsemallaan hetkellä. Ennakoimme asiointipisteidemme kävijämäärien vähenevän aiemmista vuosista. Koronaepidemia vauhditti muutosta ja toi samalla esille ne asiakasryhmät, jotka tarvitsevat tukea opetellessaan hyödyntämään sähköisiä palveluja”, toteaa Kirsi Remes.

Lisätietoja

  • Kaupunginhallitus
  • Asiointi
  • Verkkoasiointi