Espoolaiset yhdessä Kummien tukena

Julkaistu: 8.9.2021 12.08

Olemme tänä vuonna yksi Lastenklinikoiden Kummit ry:n pääyhteistyökumppaneista ja vuoden ympäri kaupunki on kummitilassa. Elämä Lapselle -konsertti järjestetään 8.9. klo 20-22.

Espoon kaupunki on yksi Lastenklinikoiden Kummien pääyhteistyökumppaneista ja vuoden ympäri kaupunki onkin kummitilassa. Kummien kanssa ollaan tukemassa lasten hyvinvointia sekä lastentautien tutkimustyötä. Haluamme haastaa kaikki toimijat erilaisiin tempauksiin tekemään hyviä tekoja pienten potilaiden hyväksi. Mukaan voi osallistua niin päiväkodit, koulut, oppilaitokset, yhteisöt, urheiluseurat, yritykset kuin yksityishenkilöt. 

Elämä Lapselle -konsertti

Vuoden 2021 Elämä Lapselle -konsertti(ulkoinen linkki) järjestetään tänäkin vuonna ilman paikalla olevaa yleisöä. Konserttia voi kuitenkin seurata omalta kotisohvalta 8. syyskuuta klo 20-22. Konsertti nähdään suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.

Osallistumisideoita – kukin omalla tavallaan! 

Koulut 

Alakouluilla on mahdollisuus oman tapahtumapäivän tai kisan järjestämiseen kummitilassa – esimerkiksi erilaisten urheilulajien kummitila-kisat. Kisoihin tai muuhun tapahtumaan voi olla vapaaehtoinen osallistumismaksu, joka lahjoitetaan keräykseen. 

Koulussa voidaan ottaa myös keskusteluun tärkeitä aiheita, kuten yhteisön tuki lapsen/nuoren sairastuessa, lasten ja nuorten mielenterveys sekä lastentautien tutkimuksen merkitys. Oppilaat voivat käydä tutustumassa yleisimpiin sairaalatoimenpiteisiin pelaamisen kautta. Klovnituubi esittelee sairaalaa klovnien näkökulmasta videoiden muodossa. 

Yläkouluikäiset voivat osallistua keräykseen esimerkiksi päivätyökeräyksen eli taksvärkkikeräyksen kautta. 

Päiväkodit 

Järjestäkää oma kummitila-päivä päiväkodilla: keskustelkaa muiden auttamisesta, tukemisesta sekä terveydestä. Värittäkää Teemu-nalle -aiheisia värityskuvia. 

Värityskuvista tai muista taideteoksista voidaan järjestää vanhemmille taidenäyttely. Sisäänpääsystä tai taideostoksista voidaan pyytää pientä vapaaehtoista maksua, joka yhdessä tilitetään Espoon keräykseen Kummien työhön pienten potilaiden hyväksi. 

Nalle-kisojen järjestäminen on myös hauska tapa osallistua hyväntekoon. Kisat voivat samalla olla koko perheen yhteinen tempauspäivä, jolloin myös vanhemmat pääsevät osallistumaan hauskoihin rasteihin. Nalle-kisoihin voi olla pieni vapaaehtoinen pääsymaksu, joka tilitetään yhteisenä keräyksenä Kummien työhön.  

Saman alueen päiväkodit voivat järjestää yhteiset kisat tai jopa kummitila-konsertin. Suurempiin tapahtumiin Teemu-nallepukua voi lainata Kummeilta sähköpostitse jaana@kummit.fi

Liikuntayhteisöt ja -seurat 

Jokaisesta maalista tai otteluvoitosta yhteisö voisi lahjoittaa pienen summan rahaa Espoon kummitila-keräykseen. Voidaan järjestää oma urheilutapahtuma tai ottelu yhdessä koulujen kanssa. Urheilevia espoolaisia Kummeja mukaan Teemu-maskotin kanssa! 

Ottelun kahvion tai mokkapalojen tuotot voidaan lahjoittaa keräykseen.

Yritykset ja työporukat 

Innostaisiko tiimiänne puoli päivää lipaskeräystä esimerkiksi kauppakeskuksessa? Entä yhteinen puhelinkampanja kumppaniyrityksillenne tähän tapaan: “Lähdettekö kummitilaan kanssamme pienellä summalla?“. 

Löytyykö aktiivisia tiimin jäseniä, jotka haluaisivat järjestää kahvit tai aamiaisen, jonka vapaaehtoinen maksu kerättäisiin Espoon kummitila-keräykseen? 

Myös oman tapahtuman järjestäminen kummitilassa on hyvä idea! Silloin apunasi toimii tapahtumajärjestäjän opas.

Kulttuuritoimijat 

Konsertin tai muun tapahtuman lippujen hinnoista voidaan lahjoittaa pieni summa keräykseen. Tapahtumiin ja esityksiin voidaan kutsua potilasperheitä, esteettömyys huomioiden. 

Yksityishenkilöt 

Pienten potilaiden auttamisesta tulee hyvä mieli. Juuri sinä olet oikea henkilö käynnistämään keräyksen hyvän asian puolesta ja innostamaan kaveritkin mukaan! Esimerkiksi Facebookissa varainkeruutyökalu on näppärä työkalu merkkipäiväkeräyksen järjestämisessä. 

Voit myös järjestää jonkin oman hauskan varainkeruutapahtuman, esimerkiksi kirpputorin tai pullamyynnin työkavereille. Tuotot voidaan lahjoittaa pienten potilaiden hyväksi. Sinä päätät! 

Voit osallistua lahjoittamalla Mobilepayn kautta Kummien keräykseen numerolla 86066.

Lastenklinikoiden Kummien rahankeräyslupa RA/2020/1559. Voimassa 1.1.2021 alkaen koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.