Espoo panostaa tiedolla johtamiseen – Peter Ylén datakehittäjäksi kaupungille

1.9.2021 7.17
Hymyilevä mies seisoo kädet selän takana.
”Odotan innolla, että pääsen kaivautumaan ja keskittymään kompleksisiin haasteisiin kädet savessa”, Peter Ylén toteaa.

Espoon kaupunki panostaa jatkossa aiempaa vahvemmin data-analytiikkaan ja tiedolla johtamiseen. Työtä luotsaamaan kaupunki on palkannut Peter Ylénin, joka on työskennellyt VTT:n tutkijana lähes 20 vuotta. Syyskuun alussa Ylén aloittaa Espoon kaupungin konsernihallinnossa datan hyödyntämisen kehittämispäällikkönä.

VTT:ssä työskennellessään Peter Ylén on jo vuosien ajan toteuttanut Espoon kaupungin kanssa hankkeita muun muassa aluesuunnittelun, digitaalisten data-alustojen, työllistymisen ja tiedolla johtamisen aihepiireistä.  Yksi iso, parhaillaan käynnissä oleva tutkimushanke on data-analytiikkatutkimus Omnian maahanmuuttajien osaamiskeskuksen vaikuttavuudesta asiakkaiden työllistymiseen ja hyvinvointiin(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

”Odotan innolla, että pääsen kaivautumaan ja keskittymään kompleksisiin haasteisiin kädet savessa. On kuitenkin huomattavasti vaikeampaa päästä sinuksi datan ja organisaation kanssa ulkopuolisena”, Ylén toteaa.

”Peter Ylén on tärkeä vahvistus joukkueeseemme. Kun kaupungin ja sen kumppanien palvelut digitalisoituvat vauhdilla, datan hyödyntämisestä on muodostunut kriittinen tekijä. Espoo on jo ottanut edelläkävijäroolin esimerkiksi tekoälyn hyödyntämisessä ja kokonaisarkkitehtuurityössä – nyt haluamme vakiinnuttaa tiedon hyödyntämisen ja vaikuttavuuteen perustuvan johtamisen malleja”, sanoo hallinto- ja kehittämisjohtaja Markus Syrjänen.

Laaja-alaisia mahdollisuuksia tiedolla johtamiselle

Vuoden mittaisen tehtävänsä aikana Ylénin tavoitteena on luoda laaja-alaisia mahdollisuuksia tiedolla johtamiselle ja datan hyödyntämiselle sekä Espoon kaupungin eri organisaatiotasoilla että eri sidosryhmissä.

Tärkeimmiksi kehityskohteiksi Espoossa Ylén nimeää olemassa olevan datan paremman hyödyntämisen, eri datalähteiden yhdistämisen ja tiedon paremman käytön päätösten tukena.

Espoon suurimpia vahvuuksia puolestaan ovat hänen mukaansa voimakas tahtotila datan hyödyntämiseen ja useita pilottihankkeita, joiden pohjalle on hyvä rakentaa kehittyneitä ratkaisuja.

Lisätietoja medialle

  • Innovaatiotyö