Tapiolan luontokohteet

Luontotyyppinä suojeltu pähkinäpensaslehto sijaitsee Mankkaan Lukukalliossa Kehä II:n itäpuolella. 0,3 hehtaarin laajuisen lehdon löytää kulkemalla Uudenkylänmäen ja Lukutien välistä ulkoilupolkua. Pähkinäpensaiden lisäksi loivassa rinteessä kasvaa runsaasti kuusia ja eri lehtipuita, aluskasvillisuuden lajeja ovat mm. käenkaali ja mustikka.

Turvesuolla Sinimäentien eteläpuolella, golfkentän tuntumassa, sijaitsee Suomen ainoa tunnettu turvetorvijäkälän esiintymä. Turvetorvijäkälä on luonnonsuojelulailla erityisesti suojeltava laji. Sen lähes kahden hehtaarin laajuinen esiintymispaikka on rajattu Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöksellä 2004. Pieni osa esiintymästä on suojeltu luonnonmuistomerkkinä jo 1993. Golfkentän alueella on aiemmin toiminut Mankkaan kaatopaikka.

Turvesuon neva eli Muolaansuo on osa laajaa Mankkaan Turvesuota, josta suurin osa on ojitettu ja osa käytetty kaatopaikkana. Neva on säilynyt luonnontilaisena ja sen kasvillisuus on säilynyt hyvin ympäröivästä asutuksesta huolimatta. Se on parin hehtaarin kokoinen avoin suo, jossa on pieninä laikkuina useita suotyyppejä: erilaisia rämeitä, korpia ja nevoja. Suolla kasvaa useita huomionarvoisia suokasvilajeja. Pääkaupunkiseudulla harvinainen tupasluikka on suon valtakasveja.  

Luonnonmuistomerkkinä 1958 rauhoitettu Sakkolantien tammi kasvaa Kehä I:n tuntumassa Sakkolantien eteläpäässä. Komeaoksaisen puun ympärysmitta on yli 3 metriä ja latvuksen leveys peräti 25 metriä.

Laajalahden luoteispuolella sijaitseva Elfvikin vanha metsä täydentää Laajalahden luonnonsuojelualueen arvokasta luontokokonaisuutta.  Metsässä on monen ikäisiä puita, lehtipuiden osuus on suuri. Lahopuuta on paikoin runsaasti ja sitä muodostuu koko ajan. Noin 20 hehtaarin laajuisessa Elfvikin metsässä on paljon metsäpolkuja. Elfvikin metsästä tuli luonnonsuojelualue toukokuussa 2021.

Laajalahden luonnonsuojelualue on perustettu 1979 ja sitä on laajennettu vuosina 1989, 1993 ja 1997. Nykyään tämä noin 190 hehtaarin alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Laajalahti on linnustoltaan kansainvälisesti arvokas, matala, avara ja ruovikkoinen merenlahti. Rajaukseen kuuluu varsinaisen ruovikkoalueen lisäksi rantaniittyä, entistä peltoa, pensaikkoa ja rantametsää mantereen puolelta sekä vesialuetta osin Helsingin rajalle saakka. Noin 2/3 suojelualueen pinta-alasta on avovettä, jonka syvyys on 0,5–2 metriä. Laajalahti on muuttoaikoina yksi etelärannikon parhaita vesilintujen ja kahlaajien levähdyspaikkoja. Lahden länsireunan jopa nelimetrinen ruovikko tarjoaa suojaa vesilintujen ohella myös mm. rantakanoille, kuten luhtahuitille. Viime vuosina lah­della on pesinyt noin 300 paria vesilintuja. Tavallisimmat lajit ovat sinisorsa, haapana ja silkkiuikku. Kaikkiaan suojelualueella on tavattu lähemmäs 300 lintulajia ja näistä vajaa sata pesivänä.

Laajalahden ruovikot ovat merkittäviä ahvenen ja kuhan poikastuotannon kannalta. Myös monet nisäkkäät viihtyvät alueella. Suojelualueen metsät ovat pääosin joko lehtoja tai luhtaisia lehtimetsiä. Lajistoltaan edustavin lehto on Villa Elfvikin itäpuolella sijaitseva puronvarsilehto, jossa kasvaa muun muassa kevätlinnunsilmää ja humalaa. Merkittäviä elinympäristöjä ovat myös alueen tervaleppävaltaiset metsäluhdat. Villa Elfvikin ympäristössä on myös vanhaa puistomaista metsää, josta osa kuuluu suojelualueeseen. Venevajan viereisestä kuusivaltaisesta lehtometsästä on kehittymässä lahottajasienten ja monien hyönteisten suosima aarnimetsä. Laajalahti on hyvin suosittu luontoretkien kohde, jolla on myös runsaasti opetus- ja tutkimusarvoa. Erityisesti lintujen rengastus on ollut aktiivista kymmeniä vuosia.

Laajalahden rantaniityt ovat perinneympäristöjä. Villa Elfvikin eteläpuolisten niittyjen ja Otaniemen puoleisten niittyjen pinta-ala on yhteensä vähän yli 30 hehtaaria. Ne ovat nykyään kesäaikaan karjan laidunnusalueita. Osa rantaniityistä on entistä peltoa, mutta mm. laidunnuksen ansiosta ne ovat kehittyneet niittymäisemmiksi ja toisaalta lähellä rantaa ruovikko on vähentynyt. Eniten laiduntaminen on hyödyttänyt kahlaajia; esimerkiksi töyhtöhyyppä ja punajalkaviklo pesivät taas Laajalahdella. Puustoiset kohdat ovat vastaavasti kehittyneet hakamaisiksi. Alueen pohjoisosassa olevaa entistä peltoa on niitetty vuosittain Espoon viherpalveluiden ja Villa Elfvikin järjestämissä talkoissa. Paikoin niityillä on ketomaisia kohtia, joissa kasvaa mm. keltamataraa ja mäkikauraa.

Laajalahden luonnonsuojelualueen laidalla sijaitseva Villa Elfvikin luontotalo toimii kaupungin ympäristövalistuskeskuksena. Luontotalon pihasta lähtee 700 metrin mittainen Luonnon helmassa -luontopolku, jonka varrella on lintutorni, eväspöytiä sekä tietoa alueen luonnosta ja historiasta. Polun voi kiertää lumettomaan aikaan myös pyörätuolilla ja lastenrattaiden kanssa. Lintutornin alaosaan pääsee pyörätuolilla. Luontotalolta lähtee muitakin lyhyitä luontopolkuja lähiympäristöön. Niihin liittyvää materiaalia voi lainata luontotalosta. Osa luontopoluista on suunniteltu lapsille. Lisätietoja ja luontopolkujen materiaalit Villa Elfvikin sivuilta.

Laajalahden luontopolku Villa Elfvikistä Otaniemeen kulkee aluksi leveää polkua pitkin, sitten ruovikon laitaa pitkospuilla ja eteläosastaan Rantaraittia pitkin. Matkaa kertyy noin kolme kilometriä, polku päättyy Konemiehentie 2:n tuntumaan. Reitin varrella on kaksi laidunaluetta, rantametsää ja ruovikkoa. Kesäisin voi nähdä karjaa laiduntamassa rantaniityillä. Touko-kesäkuussa voi kuulla taidokkaiden yölaulajalintujen, kuten kerttusten ja satakielen konsertointia. Polun eteläpäässä Otaniemessä on Maarin lintutorni, josta pääsee tarkkailemaan Laajalahden vesilinnustoa mukavasti myötävalossa. Myös polun keskivaiheille, ruovikon reunan tuntumaan on rakennettu lintulava. Lisätietoja: luontoon.fi/laajalahti(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Luonnonmuistomerkkinä 1980 rauhoitettu kuusi kasvaa Tapiolassa kerrostalon pihalla osoitteessa Kontiontie 7. Lähemmäs 25 metriä korkea puu muistuttaa kapeaa lapinkuusta, sillä sen keskiosan oksat ovat rungonmyötäisiä.

Otsolahden Itärannan eteläisimpien talojen ja rannan välissä on basalttista rantakalliota. Kallion pinnassa näkyy erityisen hyvin jäätikön liikesuunta tiheänä viirukkeisuutena. Rantakalliot Länsiväylän lähellä ovat graniittia. Rantakallioille kulkee polku Itärannan päässä olevalta pysäköintialueelta.