Saariston luontokohteet

Gåsgrund on ulkoilualuetta, ja sinne kulkee kesäisin yhteysalus. Saaren koillisrannalla on suojasatama, jossa on yleisessä käytössä olevia venepaikkoja.

Luontotyyppinä suojellun merenrantaniityn pinta-ala on 0,2 hehtaaria. Se sijaitsee saaren pohjoisella länsirannalla. Merenrantaniityt ovat avoimia ja matalakasvuisia, joille on luonteenomaista kasvillisuuden vyöhykkeisyys ja vaihtelevuus. Niityt ovat lähes puuttomia ja pensaattomia, kasvillisuus on heinä- ja ruohovaltaista. Tyypillinen ja monipuolinen kasvilajisto käsittää mm. rönsyröllin, meriluikan ja ketohanhikin.

Vuorijonopoimutuksen yhteydessä kallioperän tasomaiset rakenteet puristuivat ja taipuivat kaareviksi poimurakenteiksi. Saaren länsirannalta lähellä vesirajaa löytyy poimuttumisesta kertova kallioperän rakenne eli poimu. Kallion pinnassa on myös paljon jäätikön uurtamisjälkiä.

Alle 100 metriä poimun eteläpuolella sijaitsee pienehköistä kivistä koostuva lyhyehkö rantavalli. Maankohoamisen vuoksi se on rantaviivan yläpuolella.

Isoon Lehtisaareen ei ole yhteysalusliikennettä eikä siellä ole yleisessä käytössä olevia laitureita.

Saaren sisäosissa on vanhaa metsää, jotka ovat sekä reheviä käenkaali-mustikkatyypin kankaita että karumpia kalliometsiä. Paikoin alaueella on myös suuria siirtolohkareita.

Ison Lehtisaaren keskiosassa sijaitseva pirunpelto on laaja ja näyttävä pienkivikko. Sen reunoilla kasvaa saaristolle tyypillisiä kuusia, joiden alaoksat kasvavat pitkin maan pintaa. Rinteessä pirunpellon alapuolella on nuorempi muinaisranta, joka koostuu suuremmista kivistä.

Rapakivi sijaitsee Ison Lehtisaaren koillisrannalla Pieneen Lehtisaareen menevän sillan lähellä. Yli kaksi metriä korkea lohkare on vesirajan tuntumassa.

Ison ja Pienen Lehtisaaren välissä aiemmin sijainnut leveä salmi on maankohoamisen vaikutuksesta sulkeutunut lähes kokonaan merenlahdeksi. Lehtisaarten flada edustaa tyypillistä maatuvaa merenlahtea ruovikkoineen ja tervaleppävyöhykkeineen. Kohde on paikallisesti arvokas sekä geologisesti että ekologisesti. Flada näkyy hyvin Isoa ja Pientä Lehtisaarta yhdistävältä sillalta.

Pentalan saari sijaitsee Suvisaariston lounaispuolella lähellä Kirkkonummen rajaa. 130 hehtaarin kokoinen saari on Espoon suurimpia saaria, jonka erikoisuutena on Espoon eteläisin järvi pienine saarineen. Rannoilla on runsaasti loma-asuntoja, mutta sisäosat ovat pääosin luonnonsuojelualuetta. Vähäiset polut kulkevat koillisesta etelään. Saaren koillisrannalla sijaitseva Espoon kaupunginmuseon Saaristomuseo Pentala muodostuu hyvin säilyneestä, valtakunnallisesti merkittävästä kalastaja- ja huvilamiljööstä. Museo avattiin vuonna 2018, jolloin myös yhteysalus aloitti liikennöinnin saareen. Kesäisin Pentalassa toimii ravintola. 

Saaren kaakkoisrannalla on Espoon saariston hienoin luonnontilainen hiekkaranta, Diksand, joka on osa Pentalan luonnonsuojelualuetta. Siellä kasvaa edustavaa hiekkarannan kasvillisuutta, mm. suola-arhoa ja merisinappia.

Luontotyyppinä suojeltu 0,14 hehtaarin laajuinen Diksandin hiekkaranta, Pentalanjärven puronvarsikorpi sekä sianpuolukkaa ja poronjäkälää kasvava ranta-alue hiekkarannan itäpuolella muodostavat yhdessä maakunnallisesti arvokkaan, mutta huonosti kulutusta kestävän luontokokonaisuuden. Luonnontilaiset hiekkarannat ja myös matalakasvuiset merenrantaniityt ovat viime vuosikymmeninä huomattavasti vähentyneet muun muassa Itämeren rehevöitymisen ja rantojen rakentamisen vuoksi.

Pentalan perinneympäristö on muisto vanhasta kalastajakylästä, josta löytyy entisiä peltoja, pihapuutarhoja, niittyjä sekä vanhalle navetalle johtava koivukuja. Pentalan entiset pellot kuuluvat pääosin valtakunnallisesti merkittäviin kulttuurihistoriallisiin ympäristöihin (ns. VAT-kohde). Viljelykäytöstä poistetut pellot ovat osin metsittyneet, mutta maisemallisesti ja historiallisesti arvokas alue on säilyttämisen arvoinen.

Pentalanjärven lounaisosan rannoilla on umpeenkasvanutta suota, joka koostuu erilaisista, pääasiassa ruovikkoisista luhdista ja saravaltaisista nevoista. Alueella on myös harvinaisempaa lettomaista nevaa. Rantanevan sammallajisto on monipuolista ja joukossa on monia harvinaisuuksia.

Noin neljän hehtaarin kokoinen Pentalanjärvi on Espoon eteläisin järvi, ja siinä on saari. Eli saari, joka on järvessä, joka on saaressa, joka on meressä. Järven yleisilme on luonnontilainen ja erämainen, ja sitä ympäröiviltä kallioilta avautuu hienoja näkymiä.  Järveä reunustavat metsät kuuluvat suurelta osin luonnonsuojelualueeseen. Pentalanjärven saari on myös osa luonnonsuojelualuetta.

Pentalan metsäalueen luonnonsuojelualue on kooltaan 51 hehtaaria ja sijaitsee saaren keskiosassa. Saaren vanhat ja monipuoliset metsät ovat säilyneet hyvin luonnontilaisina. Siellä on kauniita korkeita kallioita kulumattomine poronjäkälämattoineen, kilpikaarnaisine männiköineen ja kelopuineen. Kallioiden välisissä rinteissä ja notkelmissa on erityyppisiä kangasmetsiä ja soistumia, joissa kasvaa muun muassa vehkaa ja raatetta. Lahopuuta on paikoin myös runsaasti. Pentalan eläimistö on runsas.  Linnuista on havaittu mm. pyy, harmaahaikara, uuttukyyhky ja harmaapäätikka.

Museoalueelta lähtevä Pentalan luontopolku on noin kahden kilometrin pituinen. Paikoin leveäkin reitti kulkee vaihtelevien metsämaisemien halki kohti Diksandin upeaa rantaa, jossa käännytään takaisin. Polun lounaispäässä reitti kulkee Pentalan luonnonsuojelualueella. Luontopolku on merkitty keltaisella värillä ja paikoin on opasteita. Kosteissa paikoissa on pitkospuita.

Ängesvikenin flada on merenlahti, joka on kuroutumassa irti merestä maankohoamisen vuoksi. Fladaksi kutsutaan merenlahden pohjukkaa, jonka yhdistää enää vain kapea salmi muuhun vesialueeseen. Alue käsittää rantaniityn korkeine ruovikkoineen sekä edustavaa tervaleppä- ja saniaiskorpea. Kasvilajistossa on mm. ruohokanukkaa ja mustakonnanmarjaa. Kahden hehtaarin laajuinen maakunnallisesti arvokas flada sijaitsee saaren kaakkoisosassa noin 200 metriä Diksandin hiekkarannan lounaispuolella.

Rövaren on ulkoilualuetta, jonne kulkee kesäisin yhteysalus. Saaressa ei ole yleisessä käytössä olevia laitureita. Rantakallioissa on jonkin verran kiinnityslenkkejä veneitä varten.

Saaren koillisrannalla on useita hiidenkirnumaisia syvänteitä, jotka ovat saattaneet syntyä jäätikköjokivirrassa tai aallokossa pyörineiden kivien hiertäessä kalliota. Suurimmat kirnualkiot ovat matalia, pitkänomaisia, ja niiden pituus on yli metrin.

Edustavat peräkkäiset rantavallit sijaitsevat Rövarenin kaakkoisrannalla. Maan kohotessa rantavoimien kasaamat kivet jäävät kuivalle maalle, ja niiden alapuolelle syntyy vähitellen uusi valli. Suurimmat kivet ovat ylimmissä valleissa. Ylimmän rantavallin päällä on kuusia, joiden alaoksat kasvavat pitkin kivikon pintaa.

Näkyvällä paikalla saaren itäisellä rannalla sijaitsee noin kaksi metriä korkea rapakivilohkare. Kiven ympäristössä on komeaa kalliorantaa pienine jyrkänteineen, poukamineen ja kirnualkioineen.

Suvisaaristossa sijaitseva Stora Herrö on noin 44 hehtaarin laajuinen ulkoilusaari, jonka lounaisosa kuuluu Kirkkonummen kuntaan. Rannat ovat enimmäkseen kallioisia, mutta itäpuolelta löytyy myös matalia, hiekkaisia lahdelmia rantaniittyineen. Espooseen kuuluvan alueen lounaisosassa on luonnonsuojelualue. Rannoilla on runsaasti loma-asuntoja, mutta koillisniemi on kaikille avointa ulkoilualuetta. Ulkoilualueella on telttailumahdollisuus, keittokatos polttopuineen ja wc sekä vuokrasauna yhdistyksille ja yrityksille. Saaren koillishuipulla on näköalatorni, josta avautuvat hienot näkymät. Kesäisin saareen kulkee yhteysalus.

Stora Herrön metsäalueen luonnonsuojelualue sijaitsee saaren lounaisosassa Herrövikenin ja Södervikenin välissä. Runsaan kahdeksan hehtaarin kokoisella suojelualueella on koskemattomana säilynyttä, harvinaisen luonnontilaista vanhaa metsää mustikkapaikkoineen. Alueen keskiosissa on kulumatonta ja vaihtelevaa kalliomaastoa saaristolle tyypillisine käkkyrämäntyineen, ranta-alueilla kasvaa myös kuusia.