Leppävaaran luontokohteet

Noin 20 metriä korkea ja ympärysmitaltaan lähes 4,5-metrinen Edelfeltin huvilan tammi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä 1986. Komeaoksaisen puun latvuksen leveys on noin 20 metriä. Tammen iäksi on arvioitu vähintään 300 vuotta, se on yksi Espoon vanhimpia puita. Tammi kasvaa Villa Ekan pihapiirissä Lansantie 8:ssa. Tämä Eliel Saarisen Albert Edelfeltille suunnittelema huvila on saanut nimensä kyseisestä pihatammesta.

Kolme tammea on mahdollisesti kasvanut tyvestä yhteen. Ekbackan tammen korkeus on noin 25 metriä, ympärysmitta puolen metrin korkeudelta mitattuna lähes 7,5 metriä. Tyven läheltä mitattuna tämä on Espoon paksuin puu, ja yksi Suomen paksuimpia monirunkoisia tammia. Ikää 1956 luonnonmuistomerkkinä rauhoitetulla puulla on arvioitu olevan noin 300 vuotta. Se kasvaa Kuninkaisissa Vanha-Karabacka -tien länsipuolella. Yksityisalueella oleva puu on kärsinyt taannoisesta tulipalosta, mm. oksia on jouduttu sahaamaan.

Espoon ja Helsingin rajalla sijaitsee lintualueena tunnettu paikallisesti arvokas Iso Huopalahti, jonka pohjukassa on 1970-luvun lopussa suljettu kaatopaikka. Lahden länsiosa on laajan ruovikon peitossa. Koko alueen tärkeimmät paikat linnustollisesti ovat Helsingin puolella: Mätäojan varsi, entisen kaatopaikan itäpuoliset lehtimetsät ja pensaikot sekä lahden itäinen ranta eteläisiltä osiltaan. Metsissä pesii mm. uhanalainen pikkutikka, pensaikoissa luhtakerttunen ja pikkulepinkäinen.

Kohteen linnustollinen arvo on heikentynyt 1980-luvun jälkeen, ja sen merkitys onkin suurempi lehtimetsä- ja pensaikkolinnuston kuin kosteikkolinnuston osalta. Kuitenkin muuttoaikoina lahdella viivähtää runsaasti vesilintuja ja kahlaajia. Varsinkin yölaulajakohteena Iso Huopalahti on käymisen arvoinen, monet kerttuset ja satakielet laulavat siellä touko-kesäkuussa runsain määrin. Alueella on mm. hevosten ulkoilutusrata ja frisbeegolfrata. Lahden pohjoispuolella on Vermon ravirata.

Kaivoskallio, joka tunnetaan myös nimellä Gruvberget, sijaitsee Leppävaaran urheilupuistossa, stadionin länsipuolella. Kalliolla on louhittu 1800-luvulla, minkä seurauksena alueella näkyy jälkiä, mm. kaivoskuilu.

Kaivoskallio on paikallisesti arvokas luontokohde. Kallion rinteillä ja tyvessä kasvaa mm. jaloja lehtipuita ja haapoja, arvokkaita lehtokasveja sekä keto- ja kulttuurikasveja. Kallion komeilla jyrkillä seinämillä kasvaa runsaasti erilaisia sammalia.

Valtakunnallisesti arvokkaaseen Lintuvaara–Monikko -kallioalueeseen kuuluvalle Kaivoskalliolle pääsee helposti pieniä polkuja pitkin kohdetta ympäröiviltä ulkoiluteiltä. Laelta näkee jalkapallokentän ja peltojen yli Turuntielle, josta kallio erottuu myös hyvin.

Rastaalanmetsän alueella kulkeva Karakallion luontopolku on uusi tulokas ja Espoon ensimmäinen koulun luontopolku. Polun pituus on noin 1,2 km ja se on merkitty keltaisin maalimerkein. Luontopolku kiertää alueen merkittävät luontokohteet, myös luontotyyppinä suojellun Karakallion pähkinäpensaslehdon (8.2). Polun varrella on seitsemän rastipistettä, joissa voi tutustua myös oppilastöihin QR-koodien kautta. Luontopolku elää ja muokkaantuu vuodenaikojen ja oppilaiden kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Luontopolku ei ole esteetön, mutta osa polusta seuraa helppokulkuista ulkoilutietä. Luontopolulle pääsee Rastaalantieltä tai Karakalliontieltä lähteviltä ulkoiluteiltä

Kuusi- ja haapavaltaisessa Karakallion pähkinäpensaslehdossa on rehevää ja monipuolista kasvillisuutta. Vajaan hehtaarin laajuisella suojellulla luontotyypillä kasvaa pähkinäpensaan ohella mm. näsiää, koiranheittä, useita saniaislajeja, sinivuokkoa ja lehto-orvokkia. Pähkinäpensaslehto kuuluu yli 20 hehtaarin laajuiseen paikallisesti arvokkaaseen Karakallion lehtokorpeen, joka on lehtokasvillisuudeltaan rikas enimmäkseen kuusivaltainen alue. Karakallion luontopolku poikkeaa lehtoon kahdesti. Ulkoiluteitä ja polkuja risteilee alueella runsaasti.

Noin 10 aarin laajuinen Kilon niittylaikku on avoin niittymäinen perinneympäristö, jossa kasvaa muun muassa ketoneilikkaa. Leppävaaran urheilupuiston ja Turuntien välisellä loivalla Kilonkrouvinmäellä sijaitseva alue rajoittuu eteläpuolella pyörätiehen ja pohjoispuolelta harvahkoon metsään.

Kilon tammet on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä 1956, tuolta ajalta on peräisin myös puuryhmän nimi. Tammia on 11, ikää niillä on jopa 250 vuotta. Korkeimmat puut ovat noin 25-metrisiä, ja rungon ympärysmitta on enimmillään lähes 3,5 metriä. Tammet sijaitsevat Karakallion lounaisosassa, Turuntien pohjoispuolella kevyen liikenteen väylän molemmilla puolilla.

Turuntien länsipuolelta kohti Kilon kartanoa suuntautuvassa, Suomen komeimpiin lukeutuvassa elinvoimaisessa tammikujanteessa on noin 20 iältään 200–250-vuotiasta tammea. Suurimpien puiden ympärysmitta on yli neljä metriä, ja latvuksen leveys enimmillään 25 metriä. Kujanteessa kasvaa myös joitakin vaahteroita sekä paikoin melko tiheässä nuoria lehtipuita, mm. haapoja, tuomia ja tammia. Alueelta on löydetty vanhojen tammien lähistöllä viihtyvää uhanalaista koppelokääpää. Tammikujanteen itäreuna rajoittuu Turuntien lounaispuolella kulkevaan kevyen liikenteen tiehen ja sen vieressä virtaavaan Monikonpuroon, joka on paikallisesti huomattava ja kalalajistoltaan monipuolinen pienvesi Leppävaaran alueella.

Viisi pientä hiidenkirnua sijaitsee Leppävaarassa Sävelpuistossa, Sävelpolun luoteispuolella Ruutikadun ja Armas Launiksen kadun välissä. Osittain kasvillisuuden peitossa olevat kirnut löytyvät aidan vierestä kalliolta, jonka kivilaji on gabro.

Lintuvaarantien tammi kasvaa Sinitiaisentien varrella lähellä Lintuvaarantien risteystä. Luonnonmuistomerkkinä 1986 rauhoitetun puun ympärysmitta on noin 2,5 metriä.

Monikonpuro virtaa runsaan kuuden kilometrin matkan Espoon ja Vantaan rajan tuntumasta, Lintuvaaran ja Hämevaaran alueilta Monikon metsän ja arvokkaan Lintuvaara–Monikko -kallioalueen halki. Matkallaan se sivuaa Leppävaaran urheilupuistoa ja Sellon kauppakeskusta ja laskee Perkkaan jälkeen Vermon eteläpuolella Iso Huopalahteen. Enimmillään uoman leveys on noin kaksi metriä. Sellon ympäristössä ja Vermon alueella puron reittiä on muutettu ja se kulkee mm. kanavarakennelmissa ja tekokoskissa.

Monikonpuro on tärkeä virtavesi Espoossa; maisema-arvojen lisäksi huomattavaa on varsin monipuolinen ja runsas kalakanta puron kokoon nähden, mm. meritaimen nousee puroon. Lisäksi siellä asustaa mm. merkittäviä vesiperhoslajeja. Talvisin puron varrella saattaa nähdä myös saukon jälkiä tai jopa itse eläimen.

Luonnonsuojelualue sijaitsee Leppävaaran urheilupuiston pohjoispuolella, ja käsittää noin 700 metriä pitkän, luonnontilaisen osan Monikonpuron laaksosta, jossa Monikonpuro virtaa arvokkaan Lintuvaara– Monikko -kallioalueen välitse. Purolaakso on paikoin jyrkkäpiirteinen. Suojelualueen koko on lähes viisi hehtaaria.

Alueen kasvillisuus on monikerroksista kuusivaltaista, lehtomaista sekametsää sekä rehevää lehtoa. Lahopuuta ja erilaisia kääpiä esiintyy monin paikoin hyvin runsaasti, ja alueella on myös useita kolopuita ja vanhoja lehtipuita. Monikonpurolaakson arvoa lisää sen ollessa tärkeä ekologinen yhteys, jota voivat käyttää niin uhanalainen taimen kuin maalla kulkevat eläimet.

Puustellinmäessä Hannu Olavinpojan tien pohjoispuolella sijaitsee lähes luonnontilainen purolaakso. Siellä kasvaa neljä merkittävän suurta saarnea, joista paksuimman ympärysmitta on lähes neljä metriä. Lisäksi viides saarni on katkennut tuoden oman ekologisen lisänsä saarnilahopuulla eläville eliöille. Purolaaksossa kasvaa lisäksi erityisen komeita tervaleppiä ja alue on linnuille arvokas. Siellä voi havaita mm. sirittäjän ja pikkutikan. Puron yli kulkee kevyen liikenteen silta.

Luonnonmuistomerkkinä 1986 rauhoitettu siirtolohkare on läpimitaltaan noin neljä metriä, ja sen korkeus on noin kolme metriä. Kivi sijaitsee Rastaalan yläkoulun välittömässä läheisyydessä, koulun pohjoispuolella, tien vieressä.

Vuonna 1978 luonnonmuistomerkkinä rauhoitetun Vallikallion tammen iäksi on arvioitu 200–250 vuotta. Vallikatu 1:n kohdalla sijaitsevan puun ympärysmitta on reilusti yli kolme metriä ja korkeus noin 25 metriä. Tammi on kyljestänyt eli kasvattanut kuoren puun sisällä olevan sementtipaikkauksen päälle.

Leppävaaran Veräjäkallio on muodostunut granodioriitista, joka on parhaiten nähtävissä alarinteillä. Laelta on hyvä näköala koulujen yli kohti Leppävaaran keskustaa. Kallio sijaitsee Leppävaaran kirkon tontilla Veräjäpellonkadun pohjoispuolella.