Kauklahden luontokohteet

Kvarnträskin luonnonsuojelualue sijaitsee Mynttilän pohjoispuolella Forsbackan kylässä, Forsbackantien itäpuolella. Noin 10 hehtaarin laajuiseen alueeseen kuuluu umpeen kasvavan järven ranta-alueet Dämmanille asti. Maisemallisesti kauniilla alueella on monipuolista ja vaateliastakin kasvilajistoa. Muuttoaikoina järvi on paikallisesti merkittävä vesilinnuille. Alueelle pääsee etelästä, Kauklahdesta Mynttiläntietä ja pohjoisesta, Nupurista Myllärintietä pitkin. 

Espoonkartanon Järvikylässä, Lapinkyläntien eteläpuolella lähellä Kirkkonummen rajaa, sijaitsevan Hällkärrin luonnonsuojelualueen pinta-ala on kuusi hehtaaria. Alueelle on luonteenomaista rehevä kasvillisuus, mm. saniaisia on puronvarren läheisyydessä paikoin runsaasti.

Mynttilässä, Kehä III:n lähellä sijaitseva Mynttilänkosken jokilaakson runsaan neljän hehtaarin luonnonsuojelualue on osa Gumbölenjoen arvokasta virtavesialuetta. Jokivarressa on luonnontilaisia lehtometsiä, ja se toimii monien lajien ekologisena käytävänä ja muodostaa suojelukokonaisuuden Gumbölenjoen vaahterametsikön kanssa. Lahopuiden runsaus tarjoaa elinolot useille kääpälajeille. Jokilaakso on myös lepakoiden saalistusaluetta. Kasvillisuus on rehevää ja monet vaateliaat kosteiden lehtojen lajit, kuten lehtotähtimö ja lehtopalsami viihtyvät alueella.

Gumbölenjoen vaahterametsikkö

Gumbölenjoen jyrkässä rinteessä sijaitseva noin neljän hehtaarin laajuinen vaahterametsikkö on suojeltu luontotyyppinä. Se kattaa suuren osan Gumbölenjoen eteläisestä lehtoalueesta. Joen rantametsän puusto on monilajista, ja lahopuuta on runsaasti. Lehdossa kasvaa noin 350 vaahteraa, joukossa on myös noin 10 uhanalaista vuorijalavaa ja muutama tammi. Joen töyräillä kasvaa paljon saniaisia ja ylempänä rinteillä mm. käenkaalta ja kieloa.

Gumbölenjoen juoluat eli makkarajärvet

Maisemallisesti hienon alueen läpi virtaava Gumbölenjoki mutkittelee, ja siihen on syntynyt meandereita ja useita hyvin muodostuneita juoluoita (makkarajärviä). Parhaiten erottuvat ne juoluat, joiden uomassa on edelleen vettä tai liejua.

Gumbölenjoen koski

Juoluoiden pohjoispuolella on espoolaisittain komea ja jyrkkäreunainen koski. Koskimaisia osuuksia on myös etelämpänä vaahterametsikön alueella.

Mankinjoen ja Kuninkaankartanon pientaloalueen välissä sijaitseva Kauklahden kallionaluskedon luonnonsuojelualue on osa August Ramsayn puistoa. Erittäin merkittäväksi perinneympäristöksi luokitellun runsaan hehtaarin laajuisen kedon kasvilajisto on monipuolinen. Useat lajit ovat huomionarvoisia, mm. mäkikaura ja ketoneilikka. Alue on myös monien perhoslajien mieleen. Kohde on osa maisemallisesti hienoa kallioaluetta.

Kauklahden neva sijaitsee Kauklahdessa ulkoilupolun varrella, Palolammen pohjoispuolella. Paikallisesti arvokkaan alueen pinta-ala on noin neljä hehtaaria, josta suurin osa on puutonta luhtanevaa. Nevan ympärillä on erilaisia korpityyppejä ja kangasmetsiä. Suon eteläpuolinen Palolampi on paikoin kallio- ja paikoin suorantainen lampi, joka yhdessä nevan ja ympäröivien metsien kanssa muodostaa tärkeän luontoalueen lähellä Kauklahden keskustaa.

Kuusi tammea, jotka kasvavat Kauklahdessa Erik Bassen tien eteläpuolella kerrostalojen lähellä, on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä 1984. Suurimpien puiden iäksi on arvioitu 200-250 vuotta. Paksuimman puun ympärysmitta on metrin korkeudelta mitattuna noin neljä metriä, ja korkeimmat puut ovat lähes 25-metrisiä.

Vanttilan Vantinmäessä sijaitseva niitty on vanha lammaslaidun, josta suurin osa on ollut peltona.  Hehtaarin laajuisen perinneympäristön kasvillisuus on rehevöitynyttä; tavallisia lajeja ovat mm. juolavehnä ja voikukka. Kuusia ja muuta puustoa on levittäytynyt viime vuosina alueelle. Huomionarvoisia lajeja Vanttilan niityllä ovat mm. keltamatara ja saarni. Niitty näkyy ja sieltä näkee kauas peltoalueiden yli Espoonjoen laakson toiselle puolelle.

Espoon suurin virtavesi, Espoonjoki, virtaa melko voimakkaasti Kauklahdessa yli 100 metrin matkalla. Kosken näkee hyvin kevyen liikenteen silloilta Kauklahdenväylän molemmin puolin kuin myös tien alittavalta kävelytieltä. Noin seitsemän kilometrin pituinen Espoonjoki alkaa, kun Glimsinjoki ja Glomsinjoki yhtyvät Kirkkojärven pohjoispuolella. Joki laskee Espoonlahteen Kurttilassa. Veden ollessa korkealla joki soveltuu myös melomiseen.

Huomattava osa Länsiväylän pohjoispuolisesta Espoonlahden perukasta on Espoonlahden–Saunalahden Natura-aluetta, josta yli puolet ulottuu Kirkkonummen puolelle. Lähes koko Espoon puoleinen Natura-alue on Espoonlahden suojelualuetta. Sen pinta-ala on runsaat 200 hehtaaria, ja siihen kuuluu Fiskarsinmäen lehto- ja niittyaluetta, rantaruovikkoa sekä yksityisomistuksessa olevaa ranta- ja vesialuetta.

Fiskarsinmäki on valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluva paikoin kivikkoinenkin lehtomäki, jolla kasvaa jaloja lehtipuita, mm. runsaasti metsälehmuksia sekä jonkin verran vuorijalavia. Erityisen komea mäki on keväisin, jolloin sen valtaavat kukkaloistollaan pystykiurunkannukset, kelta-, valko- ja sinivuokot, mukulaleinikit, lehtosinijuuret, imikät, isokäenrieskat ja lehtokielot. Alueella on myös mm. hyvin harvinaisia hyönteis- ja sammallajeja. Alueella kulkee keltaisella värillä merkitty rengasreitti. Reitin pituus on 1,2 kilometriä, ja siltä voi pistäytyä eteläosassa sijaitsevaan lintutorniin, josta näkee laajalti Espoonlahdelle. Valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan kuuluva Espoonlahti on tärkeä vesi- ja kosteikkolintujen pesimäalue sekä muutonaikainen levähdyspaikka. Saunalahti on yksi harvoista meriuposkuoriaisen tunnetuista esiintymispaikoista maailmassa. Saunalahden vesialue on rauhoitettu meriuposkuoriaisen elinympäristöksi. Lisätietoa: luontoon.fi/espoonlahti.

Fiskarsinmäen kupeessa, luonnonsuojelualueen pohjoisosassa on yhdeksän hehtaarin kokoinen perinneympäristö, Espoonlahden rantaniitty. Siihen kuuluu avointa entistä peltoa ja puustoista, laidunnuksen vuoksi hakamaiseksi kehittynyttä metsää. Rantaniitty ja osa ruovikosta on otettu uudelleen laidunnukseen 1995. Laiduntajina ovat olleet naudat ja paikoin myös lampaat. Laidunnus on ehkäissyt ruovikon leviämistä.

Kurttilassa sijaitsevalla Musslaxbergenillä, Kurtinniityntien pohjoisosan länsipuolella on pienehköllä alueella erilaisia geologisia kohteita. Musslaxbergenin länsirinteeltä näkee hyvin Espoonlahden pohjukkaan.

Neljä hiidenkirnua on muodostunut toispuoleisesti jyrkänteeseen Musslaxbergenin lounaisosassa. Pellon reunaan on matkaa noin 15 metriä. Suurimman kirnun halkaisija on noin 1,5 metriä. Hiidenkirnut ovat sammaloituneita. Musslaxbergenin etelärinteellä on kaksi kulmikasta rapakivisiirtolohkaretta, jotka ovat noin kaksi metriä korkeita. Kurtinniityntielle viettävässä Itärinteessä on Litorinamerivaiheen muinaisranta, joka on yli 100 metriä pitkä ja muutaman metrin levyinen. Muinaisranta ei ole erityisen näkyvä, mutta aivan sen vieressä  kulkee samansuuntainen polku.

Luontotyyppinä suojellun Tillinmäen jalopuumetsikön pinta-ala on noin puoli hehtaaria. Se sijaitsee Tillinmäen asuinalueen ja Kauklahdenväylän välissä lounaaseen viettävän jyrkänteen alaisessa rinnelehdossa. Alueella kasvaa kymmeniä hyväkuntoisia metsälehmuksia, muuten puusto on sekametsää. Tuomi ja kielo ovat yleisiä. Jalopuumetsikön koillispuolella on laaja Harmaakallion metsä.

Saunalahdessa kohoavan Kummelivuoren (Kummelberget) laella sijaitsee muinaishauta, ja sieltä voi nähdä Espoonlahdelle. Ympäristöään korkeammalle ulottuvan graniittikallion lohkosuunnat ovat aiheuttaneet rinteiden rikkonaisuutta. Luoteisrinteet ovat kuitenkin jäätikön pyöristämiä.

Rapautumaonkalo sijaitsee Saunalahdessa, Vanhan Saunalahdentien länsipuolella Bastvikin kartanosta pohjoiseen. Se on ulkoilureitin välittömässä läheisyydessä, kalliopaljastuman länsiosassa.

Rapautumaonkalo muistuttaa hiidenkirnua, mutta on syntynyt eri tavalla. Se on rapautunut kallioperään viimeistä jääkautta edeltäneellä, preglasiaalisella ajalla. Tuolloin ilmasto on ollut lämmintä ja kosteaa, ja kemiallinen rapautuminen on ollut tehokasta.

Onkalo on lähes pyöreä, noin metrin levyinen ja noin kaksi metriä syvä. Kohde on valtakunnallisesti merkittävä, vastaavia on Suomessa vain muutama. Rapautumaonkalolla on tutkimus- ja opetuskohteena tärkeä asema.