Kysymyksiä ja vastauksia asioinnin muutoksesta 2022–23

Päivitetty 28.3.2022

Miten Espoo tarjoaa jatkossa asiointipalveluja? Miten toiminta muuttuu?

Palvelemme jatkossa kolmella tapaa:

Espoossa toimii jatkossa kolme nykyisenkaltaista asiointipistettä: Matinkylässä, Leppävaarassa ja Kalajärvellä. Näin asiointipiste on käytettävissä sekä metro- että junaradan varrella ja raiteiden ulottumattomissa Kalajärvellä. Asiointipisteet toimivat nykyiseen tapaan eli tarjoavat neuvontaa ja digitukea sekä erilaisia kassa- ja myyntipalveluja (esimerkiksi kaupungin laskujen maksut, lähiliikenteen lipun myynti).

Alueille, joilta nykyisenkaltainen asiointipiste sulkeutuu, avataan suppeamman palveluvalikoiman Espoo-info-neuvontapiste, josta saa neuvontaa julkisten palveluiden ja yhteistyökumppaneiden (HSL, Kela, Visit Espoo) palveluiden käytöstä ja opastusta sähköiseen asiointiin. Lisäksi näillä alueilla alkaa vähitellen liikkuva neuvontapalvelu, jossa palveluneuvojat menevät digituesta ja palveluneuvonnasta hyötyvien kohderyhmien luokse, esimerkiksi seniorien palvelukeskuksiin.

Voit asioida myös verkossa:(ulkoinen linkki) puhelimitse, sähköpostitse tai chatin ja videochatin sekä sosiaalisen median kautta.

Miksi tällainen muutos tehdään ja millä aikataululla?

Muutoksen taustalla on sekä asioinnin liiketoimintamallin muutos, että taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelma. Muutos on välttämätön myös palvelujen digitalisoitumisen myötä, sillä ne muuttavat asiointipalvelujen tarvetta.

Digituesta ja yleistasoisesta palveluneuvonnasta hyötyvät kohderyhmät halutaan tavoittaa nykyistä paremmin. Tämän vuoksi toimintamalliksi on valittu ns. Liikkuva asiointipalvelu, jonka ytimessä ovat digituki ja yleistasoinen neuvonta ja ohjaus julkisten palveluiden käytössä.

Espoonlahden asiointipiste palvelee koko palveluvalikoimallaan 11.3. asti. Tämän jälkeen kassapalvelut päättyvät Espoonlahdessa. Asiointipisteen palveluneuvojat tarjoavat neuvontaa ja digitukea vanhassa paikassa vielä 14.–25.3. Espoo-info avataan huhtikuun alkupuolella kauppakeskus Lippulaivaan, kirjaston viereen.   

Espoon keskuksessa nykyinen asiointipiste suljetaan kesän 2022 aikana ja Espoo-info avataan kauppakeskus Entressen tiloissa toimivan kaupungin kirjaamon yhteyteen loppukesästä 2022.

Tapiolassa muutos tapahtuu loppusyksystä ja kerromme siitä myöhemmin tarkemmin.

Kaikissa pisteissä liikkuvaan työhön siirrytään porrastetusti huomioiden alueen erilaiset tarpeet ja toiveet. 

Miksi meidän alueeltamme viedään yksi lähipalvelu? Ei liikkuva palvelu voi sitä korvata.

Ennakoimme, että asiointipisteidemme kävijämäärät vähenevät aiemmista vuosista. Koronaepidemia vauhditti muutosta ja toi samalla esille asiakasryhmiä, jotka tarvitsevat tukea opetellessaan hyödyntämään sähköisenä tarjottuja palveluja.

Siksi panostamme resursseja liikkuvaan palveluun, joka menee eniten tukea tarvitsevien asiakkaiden luokse esimerkiksi seniorien palvelukeskuksiin. Neuvontapalveluja ja tukea asiointiin on saatavissa myös etänä: puhelimitse, sähköpostitse tai chatin ja videochatin välityksellä.

Asiointipisteidemme laajasta tarjonnasta useat asiat hoituvat jo itsepalveluna − esimerkiksi kaupungin ja Kelan sähköiset palvelut, HSL-lippujen lataus ja tapahtumalippujen hankinta. Espoon kaupungin ja yhteistyökumppaneidemmepalveluiden neuvontaa saat myös esimerkiksi puhelimitse ja chatin kautta.

Monet asiakkaamme ovat siirtyneet käyttämään sähköisiä palveluja, ja vastaamme toiveisiin kehittämällä niitä yhä sujuvammaksi. Kuitenkaan kaikki eivät vielä osaa hoitaa asioitaan verkossa, joten panostamme sähköisen asioinnin tukemiseen eli digitukeen. Näin haluamme varmistaa, että espoolaisten arki sujuu.

Jatkossa asiointipisteemme sijaitsevat paikoissa, joihin suljettavien pisteiden alueilta (Espoonlahdesta, Espoon keskuksesta ja Tapiolasta) on hyvät yhteydet ja matka kohtuullinen. Lisäksi joitakin asiointipisteiden tarjoamista palveluista saa myös muilta toimijoilta. Esimerkiksi HSL:n lippuasioissa palvelevat monet kaupalliset toimijat. Kaupungin uinti- ja kuntosalilippuja puolestaan voi ostaa ja ladata myös uimahalliemme kassoilla.

Miksi säilytätte asiointipisteen syrjäisellä Kalajärvellä? Eikö asiakkaita riittäisi enemmän kasvavissa kaupunkikeskuksissa, Espoonlahdessa, Tapiolassa ja Espoon keskuksessa?

Kalajärven asiointipisteemme säilyttämistä puoltaa sijainti heikompien julkisten liikenneyhteyksien alueella sekä edulliset kustannukset kaupungin omissa tiloissa, pienellä henkilöstöresurssilla. Kalajärvi palvelee lisäksi laajaa aluetta, kehittyvää Pohjois-Espoota. Arvioimme Kalajärven asiointipisteen tilannetta uudestaan Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmakauden päättyessä, jos kaupungin taloudellinen tilanne niin vaatii.

Säilytämme asiointipisteen molempien ratojen varrella: metroradan varrella Matinkylässä ja rantaradan varrella Leppävaarassa. Nämä ovat radanvarsien vilkkaimpia ja laajaa aluetta palvelevia, helposti saavutettavia pisteitä. Tapiolasta ja lähivuosina myös Espoonlahdesta pääsee metrolla Matinkylään ja Espoon keskuksesta taas junalla Leppävaaraan.

Lisäksi Espoonlahteen avataan huhtikuussa 2022 ja Espoon keskukseen kesällä 2022 myös kiinteät Espoo-infot, joissa saa neuvontaa kaupungin ja yhteistyökumppaneiden (HSL, Kela, Visit Espoo) palveluiden käyttöön ja opastusta sähköiseen asiointiin. Tapiolassa yhteistyömme kirjaston kanssa tiivistyy.

Asiointipisteissä on myös maksuttomia tietokoneita, ilmainen langaton verkko ja tulostimia kuntalaisten verkkoasiointia varten. Minulla ei ole varaa hankkia omaa konetta eikä internetyhteyttä. Missä voin jatkossa hoitaa nettiasiani?

Espoon kirjastoissa on jatkossakin useita asiakaskoneita, tulostimia ja kaupungin ilmainen langaton verkko.

Lisäksi asiakaskoneet, langaton verkko ja tulostimet säilyvät kaikissa kiinteissä asiointipisteissämme Matinkylässä, Leppävaarassa ja Kalajärvellä.

Asiakaskone tulee käyttöön myös Espoonlahteen ja Espoon keskukseen avattaviin Espoo-infoihin, joista saa neuvontaa ja digitukea,  mutta valitettavasti tulostaminen ei Espoo-infoissa ole mahdollista.

Missä voin jatkossa ladata HSL:n matkakorttini, kun lähistölläni sijaitseva asiointipiste lakkautetaan? En halua käyttää mobiilisovellusta, vaan nimenomaan perinteistä matkakorttia.

Voit ladata HSL-matkakorttisi HSL:n automaateilla, joita on muun muassa juna- ja metroasemilla, tai alueen muissa latauspisteissä, kuten R-kioskeilla, sekä netin kautta. Lähimpien myynti- ja palvelupisteiden sijainnin löydät HSL:n verkkosivuilta(ulkoinen linkki).

HSL:n mukaan myös yksittäisen matkan voi tulevaisuudessa maksaa pankki- tai luottokortilla kulkuneuvossa. Tämä on tulossa mahdolliseksi vuoden 2023 aikana.  

HSL-matkakortin lataaminen R-kioskilla maksaa, kun taas asiointipisteessä se onnistuu ilmaiseksi. Miksi kaupunki pakottaa minut maksamaan tästä?

Lataamisen maksullisuudesta eri latauspaikoissa kannattaa antaa palautetta suoraan HSL:lle ja kyseiselle palveluntarjoajalle (tässä tapauksessa R-kioskille). Me Espoon kaupungilla olemme linjanneet, ettemme veloita palvelusta, mutta jokainen HSL:n kumppani päättää tästä itse, emmekä voi ottaa kantaa muiden tapaan toimia.

HSL:n automaateilla sekä netissä(ulkoinen linkki) voit ladata matkakorttisi joka tapauksessa ilmaiseksi.

Myös HSL:n mobiilisovellus on maksuton. Mobiilisovelluksessa voit käyttää myös työsuhde-etua (Eazybreak ja ePassi) lipun latauksen maksamiseen. Opastamme mielellämme asiointipisteissä ja Espoo-infoissa sovelluksen käytössä ja nettilataamisessa.

Mikäli haluat käyttää työsuhde-etua HSL-kortin lataamiseen ilman palvelumaksuja, voit asioida asiointipisteissä, jotka löytyvät Leppävaarasta, Matinkylästä ja Kalajärveltä. Jos mietit mikä olisi sinulle paras vaihtoehto, voit olla meihin yhteydessä sähköisesti tai puhelimitse, ja ratkaistaan asia yhdessä. Katso tarkemmat yhteystiedot täältä(ulkoinen linkki).

Mistä voin jatkossa ostaa Espoon kaupungin kuntosalien kausituotteita ja asiakastiliini liitettävän rannekkeen?

Kuntosalin kausituotteita (1kk/ 6kk/ 12kk) voit ostaa Espoon kaupungin asiointipisteistä sekä Espoonlahden, Leppävaaran ja Keski-Espoon uimahalleilta. Tämän lisäksi voit ostaa normaalihintaisia kausituotteita kaupungin verkkokaupasta (ulkoinen linkki)(ulkoinen linkki), mikäli sinulla on jo olemassa oleva asiakastili, johon on liitetty sähköpostiosoitteesi. Asiakastilin voit käydä perustamassa uimahallin asiakaspalvelussa tai kaupungin asiointipisteellä. Asiakastiliisi yhdistetään asiakastiliä perustettaessa ranneke, joka on yhteydessä asiakastililläsi oleviin tuotteisiin. Alennushintaisia tuotteita myymme ainoastaan kaupungin asiointipisteissä ja uimahallien asiakaspalvelussa.

Uuden rannekkeen kadonneen, vahingoittuneen tai vioittuneen tilalle voit hankkia kaupungin asiointipisteestä tai Espoon kaupungin uimahallien asiakaspalvelusta.

Minne voin jatkossa toimittaa paperisia asiakirjoja esimerkiksi kaupungille tai Kelalle?

Voit toimittaa asiakirjoja jäljelle jääviin asiointipisteisiin sekä Espoonlahden ja Espoon keskuksen uusiin Espoo-infoihin. Alueilla liikkuva neuvontapalvelu ei voi ottaa turvallisuussyistä postia vastaan.

Kelan postia voit jättää myös Kelan toimipisteiden läheisyydessä oleviin Kelan omiin palautuslaatikoihin.

Lisäksi voit lähettää asiakirjoja normaalisti postitse suoraan vastaanottajalle.

Liikkuva neuvontapalvelumme ei ota asiakirjoja vastaan turvallisuussyistä.

Mitä digituki tarkoittaa? Mistä sitä saa, kun alueelta lähtee asiointipiste?

Digituella tarkoitetaan apua ja tukea, jota voit saada erilaisten laitteiden, kuten älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen, tai sähköisten palveluiden käyttämiseen ja verkon välityksellä asioimiseen.

Digituki voi olla

  • lähitukea, esimerkiksi asiointipisteissä tai Espoo-infoissa joko työntekijän tai vertaisopastajan tarjoamana
  • etätukea, esimerkiksi chatin, puhelimen tai videoyhteyden välityksellä
  • koulutusta, esimerkiksi verkkokoulutuksia, työväenopiston kursseja ja videoita.

Digituen palvelut kuuluvat kaikille kuntalaisille. Kehitämme palveluja jatkuvasti, jotta kaikilla olisi mahdollisuus käyttää niitä.

Espoossa saat digitukea usealta eri toimijalta. Espoon kaupunki tarjoaa digitukea asiointipisteissä, Espoon-infoissa sekä kirjastoissa. Muita digituen tarjoajia Espoossa ovat eri järjestöt sekä työväenopisto Omnia. Digitukea antavat myös useat vapaaehtoisyhdistykset ja vertaisopastajat. Lisäksi kukin viranomainen auttaa sinua omien verkkopalveluidensa käytössä ja osalla kaupallisia toimijoita on myös omaa digitukea.

Espoo-infot keskittyvät erityisesti digitukeen palveluneuvonnan ohella.

Mistä voin jatkossa hankkia lippuja tapahtumiin?

Voit ostaa lippuja kaupallisilta jälleenmyyjiltä alueella tai netissä. Lisäksi niitä myydään Leppävaaran, Matinkylän ja Kalajärven asiointipisteellä. Espoo-infot ja asiointipisteet neuvovat mielellään verkko-ostosten tekemisessä.

Missä voin jatkossa maksaa kaupungin laskuja? Missä siis toimii jatkossa kaupungin kassa?

Kassapalvelut säilyvät Matinkylän, Leppävaaran ja Kalajärven asiointipisteissä.