Postipuun koulu
Postipuun koulu on yhtenäinen peruskoulu Leppävaaran alueella. Koulumme toiminnassa painottuvat hyvä perusopetus, suvaitsevuus ja monikulttuurisuus.

Meidän koulu
Postipuun koulu on yhtenäinen peruskoulu Leppävaaran alueella. Koulussa toimivat suomenkieliset alakoululuokat, valmistavan opetuksen luokka ja 7 erityisluokkaa. Oppilaita on noin 440 ja koulun toiminnassa painottuvat hyvä perusopetus, suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys.
A2-kieleksi oppilas voi valita saksan tai ranskan.
Koulutulokkaiden tutustuminen Postipuun kouluun kevät 2026
Tervetuloa tutustumaan tulevaan kouluusi tiistaina 12.5.2026 klo 8.00-9.00!
Tutustumispäivä alkaa ja päättyy Postipuun koulun pihan lipputangolla.
Vanhemmille on oma infotilaisuus koulun ruokalassa samaan aikaan.
Työ ja loma-ajat
Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Ladattavat tiedostot
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Ladattavat tiedostot
Ladattavat tiedostot
Ladattavat tiedostot
Opiskeluhuolto
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada opetusryhmässä tai oppilaskohtaisesti. Lue lisää erilaisista tukimuodoista perusopetuksen sivuilta.
Lisätietoa opiskeluhuollon palveluista löydät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Koulukohtainen suunnitelma kiusaamisen ehkäisyyn ja tukemiseen kiusaamistilanteissa
Iltapäivätoiminta
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua ryhmämuotoista toimintaa, jossa 15 lapsen ryhmää ohjaa yksi aikuinen. Lue lisää iltapäivätoimintaan hakemisesta kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Wilma
Verkkopalvelu Wilma(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) on keskeinen kodin ja koulun viestinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa.
Vanhempainyhdistykset ja luokkatoimikunnat
Vanhempainyhdistysten ja luokkatoimikuntien toiminta edistää huoltajien yhteistyötä ja antaa tilaisuuksia toinen toisiinsa tutustumiseen. Yhteistyön tuloksina on monissa kouluissa järjestetty erilaisia teemapäiviä, tapahtumia, esityksiä ja talkoita. Huoltajia kannustetaan osallistumaan ja kehittämään koulun toimintakulttuuria.
Johtokunta
Espoon kouluissa on joko koulukohtaiset tai useamman koulun yhteiset johtokunnat. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkouluissa ja yhtenäisissä peruskouluissa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Artti Pallaskaski
Hanna Toiviainen
Heli Pykälä
Lauri Kukkonen
Maria Westerlund, pj.
Petra Isaksson
Roni-Pekka Lampinen
Johtokunnan pöytäkirjat
Liitteet
Ladattavat tiedostot
Katuosoite
Ruutikuja 2(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
02650 Espoo
Postiosoite
PL 3109
02070 Espoon kaupunki
Rehtori
Kasperi Viitanen +358 40 6368884 kasperi.viitanen@espoo.fi
Virka-apulaisrehtori
Hanna Suokko +358 40 6344748 hanna.suokko@espoo.fi
Sijaisten ja harjoittelijoiden yhteyshenkilö koululla on virka-apulaisrehtori.
Erityisluokat
+358 43 8266012
Päivähoidon ja koulukuljetusten vastuuohjaaja
Johanna Aarrekorpi johanna.aarrekorpi@opetus.espoo.fi
Koulusihteeri
Roni-Pekka Lampinen +358 40 6365211 roni-pekka.lampinen@espoo.fi
Kouluterveydenhoitaja
Virpi Virsu +358 40 6466433(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) virpi.virsu@luvn.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan), lunna.fi
Postipuun koululla ma-pe
Koulukuraattori
Kati Pihlaja +358 50 5941018(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kati.pihlaja@luvn.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan), lunna.fi
Postipuun koululla ti, to ja pe
Koulupsykologi
Katri Pohjakallio +358 40 5877915(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) katri.pohjakallio@luvn.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Paikalla ti, ke to
Mikäli oppilaitoksen psykologi on tilapäisesti poissa töistä, voit olla yhteydessä keskitettyyn psykologipalveluun. Oppilaitoksen psykologi ilmoittaa tilapäisestä poissaolostaan puhelimen vastaajan poissaoloviestillä ja sähköpostin poissaoloviestillä. Keskitetyn psykologipalvelun yhteystiedot löydät täältä: Opiskeluhuollon palvelut | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Ruokapalveluesimies
koulukeittio.postipuu@espoocatering.fi
Iltapäivätoiminta
Sportti iltapäiväkerhot p. +358 40 1410462
Vastuuohjaaja Kim Wollsten
Opettajat
Yhteydenotot opettajille ensisijaisesti Wilman kautta.
Opettajien sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi
1A Johanna Perus
1B Riku Tuominen
1C Lotta Tuominen
2A Meri Laukkanen
2B Tuija Kylliäinen
2C Julia Linnala
3A Taina Mattila
3B Elina Ehanti
3C Maija Kovanen
4A Rami Järvenpää
4B Paula Puupponen
4C Eveliina Niikko
5A Ulla Karvonen
5B Sirja Iisakka
5C Nelli Kiviluoma
6A Hanna Taivainen
6B Veera Huhtala
6C Leena Heikkilä
Laaja-alaiset erityisopettajat
Luokat 1-3 Pirjo Tornberg +358 40 6394807
Luokat 4-6 Moona Tuominen +358 46 8772345
Aineen- ja resurssiopettajat
Kiisu Tuomi, suomi toisena kielenä
Aurora Raumolin
Matti Määttänen
Marjukka Joensuu
Arja Blanco, saksa
Daria Rytkönen, ranska
Abdussalaam Kilpinen, Minea Laiho ja Shaimaa Abdelaal, islam
Tia Tajakka, ortodoksinen uskonto
Valmistavien luokkien opetus +358 40 4853958
3-6 Salla Mäkinen
Erityisluokanopettajat:
KT 1 Kiti Tynkkynen +358 40 6394809
HT 1-5 Hanna Toiviainen +358 40 6394816
JL 3-6 Jasmin Lastunen +358 40 6394805
MK 4-9 Medhin Kebede +358 40 6394806
KA 5-6 Kirsi Airola +358 40 6394817
PV 7-9 Pia Vierikko +358 40 6554936
HB 8-9 Heidi Behm +358 40 6394813
Dalen Sok-Tuominen vann.sok-tuominen@opetus.espoo.fi
Maija Ahtiluoto +358 40 6394811
Marjo Maskonen
Petra Hiltunen
Koulunkäynninohjaajat
Aarrekorpi Johanna
Ahvenainen Matti
Alnomani Noor
Aswad Arwa
Bird Henna
Hallikas Hilla
Hellman Hanna
Holopainen Markus
Jäntti Taru
Kauppinen Kaisa
Korhonen Mia
Kutllovci Albulena
Louhio Jaana
Manninen Annika
Miettunen Liisa
Mähönen Mari
Mäkinen Johanna
Packalén Tina
Pikk Piret
Pitkänen Eva
Slotte Niklas
Urumova Silviya
Wang Lini
Yavuz Fulyia
Reitti pääsisäänkäynnille
- Ulkona on yksi esteetön autopaikka. Matka autopaikalta sisäänkäynnille on yli 10 metriä. Pysäköintiruutu on alle 3,6 metriä leveä.
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä sisäänkäynnistä. Sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
- Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
Sisätilat
- Toimipisteessä on 2 kerrosta.
- Tilassa on hissi. Hissin ovi avautuu käsin helposti. Pyörätuoli mahtuu hissiin. Hissin kerrosnumeroita voi tunnustella sormilla. (Esteettömän hissin vähimmäismitat ovat leveys 1,1 m ja syvyys 1,4 m.)
- Tilassa on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
- Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
- Toimipisteessä on esteetön wc kerroksessa 1.
Yhteystiedot
Postipuun koulu
Ruutikuja 2,
02650 Espoo
+358 40 636 8884
Postiosoite:
PL 3109, 02070 ESPOON KAUPUNKI
Yhteyshenkilöt
Rehtori Kasperi Viitanen
+358 40 636 8884
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Virka-apulaisrehtori
Hanna Suokko
+358 40 634 4748
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Koulusihteeri Roni-Pekka Lampinen
+358 40 636 5211
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Erityisluokkien päivähoidon vastaava
Johanna Aarrekorpi
+358 43 826 6012
etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi
Opettajienhuone +358 40 634 4721
Koivu (siirtokoulu)
+358 40 585 3791
Vaahtera (pikkukoulu)
+358 40 634 4720
Pihlaja (koulumökki)
+358 40 655 4936
Erityisluokat +358 43 826 6012
Kiinteistönhuolto: Espoon kaupunki Tilapalvelut
Palveluesimies
+358 43 824 5219