Martinkallion koulu
Yhtenäiskoulu Espoonlahden alueella Nöykkiössä. Martinkallion koulussa opiskelee noin 500 oppilasta luokilla 1–9.
Meidän koulu
Martinkallion koulu on yhtenäinen peruskoulu, joka tarjoaa oppilaalle turvallisen koulupolun ensimmäisestä yhdeksänteen luokkaan.
Annamme kestävän kehityksen näkyä arkipäivän toiminnassa. Haluamme kehittää oppilaan tunnesuhdetta luontoon ja sen kautta halua suojella luontoa. Koulumme toiminta pohjaa elämää ja oppimista edistäviin arvoihin. Näitä ovat mm. elämän kunnioitus, rehellisyys, suvaitsevaisuus, kestävä kehitys, vastuuntuntoisuus ja tavoitteellisuus.
Opetuksella rakennamme pohjaa elinikäiselle oppimiselle edistämällä oppilaan suotuisia kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Oppilasta ohjataan hyviin käytöstapoihin sekä huomioimaan se, miten hänen toimintansa vaikuttaa häneen itseensä ja ympäristöönsä. Pidämme tärkeinä yhteistyötaitoja, yhteisöllisyyttä ja yhteisöön sitoutumista sekä itsetunnon ja itsetuntemuksen kehittymistä. Pyrimme antamaan kouluyhteisön jäsenille vaikuttamismahdollisuuksia heitä itseään koskeviin asioihin.
Eestinmetsän päiväkoti järjestää koulumme tiloissa esiopetusta ja siihen liittyvää varhaiskasvatusta.
Lukuvuosi 2023-2024 alkaa torstaina 10.8.2023
Ensimmäisen viikon koulupäivien aikataulut:
Torstai 10.8.2023
- 1. luokat 9.15 – 12.15
- 2. – 6. luokat 9.00 – 12.15
- 7. – 9. luokat 9.00 – 13.15
Perjantai 11.8.2023
- 1. – 6. luokat 9.00 – 12.15
- 7. – 9. luokat 9.00 – 13.15
- luokkien oppilaat kokoontuvat klo 9.15 koulun sisäpihalle, josta heidät haetaan luokkiin.
7. luokkien oppilaat kokoontuvat klo 9 koulun F-oven edustalle, josta heidät haetaan.
Muut koulun uudet oppilaat saavat apua oikean luokan löytämiseksi huomioliiveihin pukeutuneilta aikuisilta.
Tervetuloa aloittamaan uusi lukuvuosi!
Työ- ja loma-ajat
Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Ladattavat tiedostot
Opetettavat kielet
3. luokka A1- kieli on englanti
4. luokka valinnaiseksi A2- kieleksi voi valita ranskan tai ruotsin
6. luokka B1- kielenä on ruotsi
Opiskeluhuolto
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada oppilaanohjauksen, tukiopetuksen, osa-aikaisen erityisopetuksen, oppilashuollon palvelujen, tulkitsemis- ja avustajapalvelujen sekä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen avulla. Kaupungin sivuilta löydät lisätietoa erilaisista tukimuodoista.
Lisätietoa opiskeluhuollon palveluista löydät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Iltapäivätoiminta
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua ryhmämuotoista toimintaa, jossa 15 lapsen ryhmää ohjaa yksi aikuinen. Iltapäivätoimintaa järjestetään pääsääntöisesti oppilaalle osoitetussa koulussa.
Iltapäivätoimintaan voivat hakea 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaat sekä muilla luokka-asteilla olevat erityisen tuen oppilaat. Toimintaan haetaan sähköisellä hakulomakkeella Wilman kautta. Iltapäivätoiminnan lisäksi monissa kouluissa toimii koulun omia maksuttomia kerhoja ja muiden yhteistyötahojen järjestämää harrastustoimintaa. Alueilla on myös asukaspuistotarjontaa.
Koulun iltapäivätoiminnan yhteystiedot
Beanet oy
Espoon hauskat Iltapäiväkerhot Lotta Rauhala +358 50 4326630 lotta@hilperot.fi
Palveluntuottaja Pauliina Wiskari pauliina@hilperot.fi
Lue lisää iltapäivätoimintaan hakemisesta kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Wilma
Verkkopalvelu Wilma(ulkoinen linkki) on keskeinen kodin ja koulun viestinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa.
Vanhempainyhdistykset ja luokkatoimikunnat
Vanhempainyhdistysten ja luokkatoimikuntien toiminta edistää huoltajien yhteistyötä ja antaa tilaisuuksia toinen toisiinsa tutustumiseen. Yhteistyön tuloksina on monissa kouluissa järjestetty erilaisia teemapäiviä, tapahtumia, esityksiä ja talkoita. Huoltajia kannustetaan osallistumaan ja kehittämään koulun toimintakulttuuria.
Espoossa toimii myös kaupunkitason vanhempainyhdistys: KoKoEspoo ry(ulkoinen linkki) on kodin ja koulun yhteistyöfoorumi. Yhdistys toimii vanhempainyhdistysten ja vanhempien vaikuttamis- ja tietokanavana.
Johtokunta
Espoon kouluissa on joko koulukohtaiset tai useamman koulun yhteiset johtokunnat. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkouluissa ja yhtenäisissä peruskouluissa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan nyt kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Martinkallion koulu lukuvuosiopas 2022-2023.pdf..Martinkallion koulu lukuvuosiopas 2022-2023.pdf.
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja Martinkallion koulun johtokunta 29.3.23.pdf.Pöytäkirja Martinkallion koulun johtokunta 29.3.23.pdf
- Lataa tiedosto: Pöytäkirja Martinkallion koulun johtokunta 29.5.23 - Kopio.pdf..Pöytäkirja Martinkallion koulun johtokunta 29.5.23 - Kopio.pdf.
Käyntiosoite
Martinkallio 2, 02300 Espoo
Postiosoite
PL 3428, 02070 Espoon kaupunki
Rehtori
Simo Juntunen, +358 50 4052755
simo.juntunen@espoo.fi
Kanslia
puhelin +358 40 1985113
Kanslia avoinna arkisin klo 9-15
Koulusihteeri
Apulaisrehtorit
Sami Saukkoriipi
sami.saukkoriipi@opetus.espoo.fi +358 50 3448039
Matti Viinikka
matti.viinikka@opetus.espoo.fi +358 40 6366012
Oppilaanohjaaja
Tiina Hyttinen, +358 40 6343521, tiina2.hyttinen@espoo.fi
Johtokunnan puheenjohtaja
Erika Tikka, erika.tikka@mail.com
Vahtimestari
Tiina Vartiainen +358 46 8772927, tiina.vartiainen@espoo.fi
Ilta-ja viikonloppuvalvoja
Laitosmies
Mika Hintsanen +358 50 56366688
Ruokapalveluesimies
Satu Kaitosalmi +358 46 8771176, satu.j.kaitosalmi@espoocatering.fi
Esiopetus
Martinkallion koululla järjestetään Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen koordinoimaa esiopetusta. Tällä hetkellä tiloissa toimii kaksi erillistä ryhmää; Mustikat ja Puolukat.
Mustikat +358 40 1939212
Puolukat +358 43 8258942
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Outi Salmi, +358 40 6343491, outi.salmi@espoo.fi
Opiskeluhuolto
Terveydenhoitaja
Teija Seppänen +358 46 8773539, teija.seppanen@luvn.fi
Tavattavissa koululla: maanantai - perjantai
Kuraattori
Hannele Kuokkanen, +358 50 5641842, hannele.kuokkanen@luvn.fi
Tavattavissa koululla: tiistai – keskiviikko
Psykologi
Kirsi Hannukkala, +358 50 3722789
Tavattavissa koululla: tiistai - keskiviikko
Opettajat
Opettajat tavoittaa henkilökunnan huoneesta puhelinnumerosta +358 9 81646611.
Opettajien sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi
1a Mervi Tiitta
1b Eveliina Ylikotila
2a Teea Tuominen
2b Kaisa Pehkonen
3a Pirjo Hulmi
3b Johanna Arminen
4a Anna Mäkelä
4b Annika Tahkokallio
5a Juuso Leskinen
5b Kiira Piirainen (Oskari Yli-Penttilä 01.09.-31.11.2023)
6a Merja Sovala
6b Tuulia Kanerva
6c Matti Viinikka +358 43 8267195
7a Paavo Selänne
7b Risto Koponen
7c Antti Nissinen
8a Eija Paunola
8b Kaisa van den Berg
8c Riina Nyholm
9a Mervi Lundberg
9b Tommi Lindholm
9c Kaisa Selänne
Biologia Mervi Lundberg
Elämänkatsomustieto Mika Poikela, Sami Saukkoriipi, Mikko Ylimannila
Englanti Mikko Ylimannila, Riina Nyholm
Erityisopetus Terhi Aitta, Hanna Sutela, Veli-Pekka Tiensuu, Sami Saukkoriipi
Espanja Riina Nyholm
Fysiikka Risto Koponen
Historia Mika Poikela
Kemia Eija Paunola
Kotitalous Simo Juntunen, Minna Kokkonen
Kuvataide Marja Haahti
Liikunta Anna Mäkelä, Juuso Leksinen,Kaisa Selänne, Matti Viinikka
Maantieto Mervi Lundberg , Mika Poikela
Matematiikka Antti Nissinen, Risto Koponen
Musiikki Johanna Ojanperä
Ruotsi Liisa Hasanen, Tommi Lindholm, Riina Nyholm
Suomen kieli ja kirjallisuus Kaisa van den Berg, Tommi Lindholm
Suomi toisena kielenä Kaisa van den Berg, Kaisa-leena Hiltunen
Tekninen käsityö Paavo Selänne
Tekstiilityö Katja Ruohomaa
Terveystieto Minna Kokkonen, Kaisa Selänne
Uskonto Henri Hirvonen
Yhteiskuntaoppi Mika Poikela
Koulunkäynninohjaajat
Koulunkäynninohjaajat tavoittaa henkilökunnan huoneesta puhelinnumerosta +358 9 81646611 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi
Abdullahi Abdi
Heidi Kemppainen
Päivi Moisiomäki