Karamzinin koulu
Karamzinin koulu on Keski-Espoon alueella Järvenperässä sijaitseva alakoulu.
Meidän koulu
Karamzinin koulussa opiskelee noin 400 oppilasta. Koulu tarjoaa yleisopetusta vuosiluokilla 1-6 sekä esiluokalla.
Koulumme tavoitteena on antaa oppilaille hyvät perustiedot ja opiskelutaidot. Kasvatamme lapsia toisten huomioonottamiseen ja kunnioittamiseen. Teemme ennaltaehkäisevää työtä koulukiusaamista vastaan KiVa-toiminnan avulla. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimintaan ja vastuunottoon Liikkuva koulu -ohjelman, oppilaskunta-, ympäristöraati- ja kummioppilastoiminnan sekä muiden vastuutehtävien avulla.
Koulussa opetetaan kaikille A1-kielenä englantia sekä valinnaisina A2-kielinä ruotsia, saksaa ja kiinaa. Koulussa järjestetään perusopetuksen iltapäivätoimintaa sekä esioppilaiden päivähoitoa.
Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Ladattavat tiedostot
Opetussuunnitelma
Koulussamme opetus ja kasvatus pohjautuvat opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmamme kertoo, miten opetus koulussamme järjestetään sekä mitä ja miten opiskellaan. Opetussuunnitelma määrittelee oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Karamzinin koulun opetussuunnitelma löytyy ePerusteet -alustalta tästä linkistä(ulkoinen linkki).
Opetussuunnitelman liitteet
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun opiskeluhuoltosuunnitelma 2021-2025.Karamzinin koulun opiskeluhuoltosuunnitelma 2021-2025
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2019-2021.Karamzinin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2019-2021
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2022-2025.pdf.Karamzinin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2022-2025.pdf
Opetettavat kielet
A1-kielet: englanti
A2-kielet: ruotsi, saksa, kiina
B1-kielet: ruotsi
Karamzinin koulun lukuvuosiopas
Ladattavat tiedostot
Opiskeluhuolto
Oppilas saa koulussa tukea hyvinvointiin ja oppimiseen. Tukea voi saada oppilaanohjauksen, tukiopetuksen, osa-aikaisen erityisopetuksen, oppilashuollon palvelujen, tulkitsemis- ja avustajapalvelujen sekä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen avulla. Kaupungin sivuilta löydät lisätietoa erilaisista tukimuodoista.
Lisätietoa opiskeluhuollon palveluista löydät kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Koulukohtainen suunnitelma kiusaamisen ehkäisyyn ja tukemiseen kiusaamistilanteissa
Iltapäivätoiminta
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua ryhmämuotoista toimintaa, jossa 15 lapsen ryhmää ohjaa yksi aikuinen. Lue lisää iltapäivätoimintaan hakemisesta kaupungin yhteisiltä sivuilta.
Karamzinin koulun iltapäivätoiminta
Toimintaa järjestää Karamzinin koulun tiloissa Tmi Pikkutiikerit.
Yhteystiedot
Toiminnanjohtaja Sari Tirronen, p. +358 50 4082934
pikkutiikerit.pomo@gmail.com
Kerhotoiminta
Koulun kerhotoiminta on koulun toimintaa, josta vastaa koulun rehtori. Koulun oman kerhotoiminnan kerhot ovat oppilaille maksuttomia ja vapaaehtoisia.
Oppilailla on koulupäivän, perusopetuksen iltapäivätoiminnan ja koulun kerhojen ajan voimassa sama vakuutus. Koulu tiedottaa Wilmassa koulun omasta kerhotoiminnasta.
Karamzinin koulun kerhotoiminta 2021-2022
Orkesteri
Keskiviikkoisin klo 14-15
Ilmoittaudu mukaan tästä https://estrada.eepos.fi/#/forms/27(ulkoinen linkki)
Tule orkesteriin, jos olet jo soittanut jotain soitinta tai haluat oppia soittamaan.
Tunneilla soitetaan yhdessä ja se on aina mukavaa!
Opettajana toimii Antti Kolehmainen.
Lisätietoja voit kysyä: toimisto@estrada.fi(ulkoinen linkki)
Bändi
Keskiviikkoisin klo 15-16.
Ilmoittaudu mukaan tästä https://estrada.eepos.fi/#/forms/27(ulkoinen linkki)
Tule bändiin, jos olet jo soittanut bändisoittimia(kitara, basso, koskettimet, rummut) tai haluat oppia soittamaan niitä. Myös laulajia toivotaan mukaan bändiin!
Opettajana toimii Antti Kolehmainen.
Lisätietoja voit kysyä: toimisto@estrada.fi(ulkoinen linkki)
Koodauksen alkeet 2.-luokkalaisille (syksy –21)
Kerhossa tutustutaan koodauksen maailmaan leikkien, piirtäen ja pelaten. Kokoonnumme viisi kertaa seuraavasti: ke 6.10., ke 13.10., ke 20.10., ke 27.10. ja ke 3.11.
Milloin? Keskiviikkoisin klo 13.15-14.15
Missä? Marikan luokassa 200 (6A-luokka)
Mukaan mahtuu 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tervetuloa mukaan tutustumaan koodauksen maailmaan!
Terkuin, Marika Rodgerson
Ilmoittautuminen sähköpostitse: marika.rodgerson@opetus.espoo.fi
Saksan kerho 2-3
Hallo alle Schüler und Schülerinnen!
Saksan kielen kerhossa opiskellaan saksan kielen alkeita ja tutustutaan saksankielisten maiden kulttuuriin laulujen, leikkien, pelien ja videoiden avulla sekä makuja maistellen.
Kerhoon ovat tervetulleita 2. ja 3.-luokkalaiset. Kerhoja järjestetään syysloman jälkeen (2-luokkalaiset) ja kevätlukukaudella (3-luokkalaiset), todennäköisesti keskiviikko- tai/ja torstai-iltapäivisin, riippuen luokkien lukujärjestyksestä. Yksi kerhojakso on noin kuusi kertaa. Yhden kerhokerran kesto on 60 minuuttia.
Tarkempi ajankohta ja ilmoittautumisohjeet ilmoitetaan myöhemmin Wilman kautta. Kerhoon mahtuu 12 ensin ilmoittautunutta.
Herzlich willkommen und bis dann!
Terveisin, Tiina Virta
Muu kerho ja harrastustoiminta koulun tiloissa
Erilaisilla yhteistyötahoilla on mahdollisuus järjestää kerhoja ja muuta harrastustoimintaa koulun tiloissa. Toiminta on järjestäjästä riippuen maksutonta tai maksullista. Vastuu koulun tiloissa tapahtuvasta muusta harrastustoiminnasta on toiminnan järjestäjällä.
Yhdessä huoltajien kanssa tuemme oppilaiden kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Kodin ja koulun yhteistyö on arvostavaa, monipuolista ja aktiivista kasvatuskumppanuutta, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.
Wilma
Verkkopalvelu Wilma(ulkoinen linkki) on keskeinen kodin ja koulun viestinnän väline. Saat Wilmassa viestejä ja tiedotteita lapsesi koulusta. Voit lähettää viestejä, seurata lapsesi oppimista tai selvittää poissaoloja Wilmassa
Vanhempainyhdistykset ja luokkatoimikunnat
Vanhempainyhdistysten ja luokkatoimikuntien toiminta edistää huoltajien yhteistyötä ja antaa tilaisuuksia toinen toisiinsa tutustumiseen. Yhteistyön tuloksina on monissa kouluissa järjestetty erilaisia teemapäiviä, tapahtumia, esityksiä ja talkoita. Huoltajia kannustetaan osallistumaan ja kehittämään koulun toimintakulttuuria.
Espoossa toimii myös kaupunkitason vanhempainyhdistys: KoKoEspoo ry (ulkoinen linkki)on kodin ja koulun yhteistyöfoorumi. Yhdistys toimii vanhempainyhdistysten ja vanhempien vaikuttamis- ja tietokanavana.
Karamzinin koti ja koulu
KARAMZININ KOTI JA KOULU on perustettu vuonna 1994 tukemaan koteja ja koulua niiden pyrkimyksessä luoda lapsillemme hyvä oppimis- ja kasvuympäristö sekä edistämään heidän monipuolista ja turvallista kehitystään.
KK jakaa stipendejä ja hymypatsaita, järjestää tapahtumia urheilupäivistä ja kirpputoreista oopperailtoihin ja tekee monenlaista muuta.
Toimintaa koordinoi hallitus puheenjohtajan johdolla. Hallituksen jäsenet ovat lähinnä koululaisten vanhempia. Kaikkiin kokouksiin ja muihin tapahtumiin ovat ihan kaikki tervetulleita! Ilman aktivisia vanhempia ei toiminta ole mahdollista. TERVETULOA tutustumaan koulumaailmaan hieman eri perspektiivistä!
Karamzinin koti ja koulu yhdistyksen nettisivut(ulkoinen linkki)
Johtokunta
Espoon kouluissa on joko koulukohtaiset tai useamman koulun yhteiset johtokunnat. Johtokunnan tehtävissä korostuvat koulun tukeminen sekä hyvän yhteistyön ja turvallisen opiskeluympäristön ylläpitäminen. Johtokunta hyväksyy mm. koulun opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman. Johtokunnassa on mukana oppilaiden vanhempia ja koulun henkilökunnan edustajia. Yläkouluissa ja yhtenäisissä peruskouluissa johtokuntatyöhön osallistuu myös oppilaiden edustajia. Johtokunta valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta kuvataan tarkemmin Espoon kaupungin hallintosäännössä.
Johtokunnan jäsenet 2021-2023
Lepikkö Tapio, puheenjohtaja
Kaajas Saara, varapuheenjohtaja
Bergström Joonas, jäsen
Tenetz Samira, jäsen
Hyyryläinen Samuli, opettajakunnan edustaja
Myllylä Minna, opettajakunnan edustaja
Hörkkö Jouni, esittelijä ja sihteeri
Johtokunnan jäsenet 2017-2021
Lindfors Minna, puheenjohtaja
Lampola Tiia
Noponen Jyrki
Takalo Vesa-Pekka
Hyyryläinen Samuli, opettajakunnan edustaja
Myllylä Minna, opettajakunnan edustaja
Hörkkö Jouni, esittelijä ja sihteeri
Johtokunnan pöytäkirjat
2/2023
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023 pöytäkirja .pdf.Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023 pöytäkirja .pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 1, lukuvuosisuunnitelma ja -arviointi 2022-2023 suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikkö.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 1, lukuvuosisuunnitelma ja -arviointi 2022-2023 suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikkö.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 2, suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 2, suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 3 6A-luokan (2023-2024) leirikouluselvitys johtokunnalle.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 3 6A-luokan (2023-2024) leirikouluselvitys johtokunnalle.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 4 , 6B (2023-2024) selvitys johtokunnalle 5B syksy 2023.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 4 , 6B (2023-2024) selvitys johtokunnalle 5B syksy 2023.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 5, 6C (2023-2024) selvitys johtokunnalle.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 29.5.2023, 2-2023, Liite 5, 6C (2023-2024) selvitys johtokunnalle.pdf
1/2023
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 6.3.2023, 1-2023 pöytäkirja.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 6.3.2023, 1-2023 pöytäkirja.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 6.3.2023, 1-2023 Liite 1, Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2022-2025.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 6.3.2023, 1-2023 Liite 1, Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2022-2025.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 6.3.2023, 1-2023 Liite 2 Erasmus matka Göteborgin ohjelma.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 6.3.2023, 1-2023 Liite 2 Erasmus matka Göteborgin ohjelma.pdf
3/2022
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 pöytäkirja.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 pöytäkirja.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 1, LVS 22-23.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 1, LVS 22-23.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liitteen 1 liite, Ohjaussuunnitelma vuosiluokat 1_9.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liitteen 1 liite, Ohjaussuunnitelma vuosiluokat 1_9.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 2, Selvitys Karamzinin koulun johtokunnalle leirikoulu 6A.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 2, Selvitys Karamzinin koulun johtokunnalle leirikoulu 6A.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 2, 6A leirikoulun ohjelma.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 2, 6A leirikoulun ohjelma.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 2, 6A leirikoulun säännöt.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 28.9.2022, 3-2022 Liite 2, 6A leirikoulun säännöt.pdf
2/2022
Ladattavat tiedostot
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulun johtokunta 17.5.2022, 2-2022 pöytäkirja.pdf.Karamzinin koulun johtokunta 17.5.2022, 2-2022 pöytäkirja.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 1 LUKUVUOSISUUNNITELMA JA -ARVIOINTI 2021-2022, SUPE, KARAMZININ KOULU.pdf.Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 1 LUKUVUOSISUUNNITELMA JA -ARVIOINTI 2021-2022, SUPE, KARAMZININ KOULU.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 2 TA-YV-SUUNNITELMAN 2019-2022 loppuarviointi sekä viimeisen lukuvuoden osuuden arviointi.pdf.Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 2 TA-YV-SUUNNITELMAN 2019-2022 loppuarviointi sekä viimeisen lukuvuoden osuuden arviointi.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 3, LEIRIKOULUSELVITYS JOHTOKUNNALLE 6A 2022.pdf.Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 3, LEIRIKOULUSELVITYS JOHTOKUNNALLE 6A 2022.pdf
- Lataa tiedosto: Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 4 LEIRIKOULUSELVITYS JOHTOKUNNALLE 6B 2022.pdf.Karamzinin koulu johtokunta 17.5.2022, 2-2022 Liite 4 LEIRIKOULUSELVITYS JOHTOKUNNALLE 6B 2022.pdf
1/2022
Ladattavat tiedostot
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@espoo.fi.
Rehtori
Jouni Hörkkö, p. +358 50 3543566
Apulaisrehtori
Samuli Hyyryläinen, p. +358 40 6368715
Koulusihteeri
Tiina Stenvall, p. +358 40 6394330 (vapaalla 12.11.2023 saakka)
Sijaisena Anastasia Tkatsjova p. +358 40 6343623
Opettajainhuone 1-2lk.
Opettajainhuone 3-6lk.
Opettajat
Opettajien sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi.
1A Reetta Lindfors
1B Katariina Pigg
2A Marika Heinonen
2B Marja Niinikoski
2C Maarit Tolkki-Mäenpää
3A Petra Piipponen
3B Minna Myllylä
4A Kirsi Päivärinta
4B Reeta Laurila
4C Virpi Mäkiniemi
4D Vilma Kaunisvaara
5A Pekka Kuivalainen
5B Samuli Hyyryläinen
5C Mikko Hetemaa
5D Nina Lehto
6A Heidi Sehm
6B Hannu Pesso
6C Kristiina Ojala
6D Nina Lehto
Petra Mikkola, englanti
Nina Mattila, tekstiilityö
Tiina Virta, englanti, saksa, ruotsi
Jari Ketola, ortodoksinen uskonto
Isra Lehtinen, islamin uskonto
Renata Wrobel-Eskelinen, katolinen uskonto
Erityisopettajat
Tarja Heiskanen, p. +358 40 6365192
Anne Penttinen, p. +358 40 6368422
Minna Riikonen, p. +358 40 5090833
Koulunkäynninohjaajat
Emilia Harju-Virta
Sari Holtari
Natalia Kuleva
Hakima Nmissi
Petra Salkovuo
Terveydenhoitaja
Pirja Suominen, p. +358 50 3072446
etunimi.sukunimi@luvn.fi
Terveydenhoitajan avovastaanotto:
tiistaisin ja torstaisin klo 9.45-10.15
torstaisin ja perjantaisin klo 12.00-12.30
Koulukuraattori
Eija Sinkkonen, p. +358 50 3042219
etunimi.sukunimi@luvn.fi
Ruokapalveluesihenkilö
Eila Saarenpää, p. +358 40 5542465
Vahtimestari
Kivi Koskenala, p. +358 40 5070828 (ti ja to)
Kiinteistönhoito Palmia
Juuso Kaleva, kiinteistönhoitaja
p. +358 40 1682502
Suomenkielinen varhaiskasvatus - Esikoulu
Esikoululaisten hoidon puhelin:
p. +358 43 8269349
Varhaiskasvatuksen opettajat
Anna Takala
Riitta Lankinen
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Sari Kosonen
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Karamzinin koulun iltapäivätoiminta
Toiminnanjohtaja Sari Tirronen
p. +358 50 4082934
pikkutiikerit.pomo (at) gmail.com