Saunalahden koulu

Saunalahden koulu on noin 800 oppilaan yhtenäinen peruskoulu.

Meidän koulu

Saunalahden yhtenäinen peruskoulu aloitti toimintansa 1.8.2012. Koulu on kasvanut vähitellen, vuosiluokka kerrallaan. Tänä lukuvuonna Saunalahden koulussa opiskelee 820 oppilasta vuosiluokilla 1.-9. Koulussa on tilat myös nuorisotoimelle ja kirjastolle. 

Saunalahden yhtenäiskoulu on kaikille avoin lähikoulu. Painotamme jokaisen vahvuuksia ja pyrimme ylläpitämään oppimisen iloa. Koulussamme lapsi ja nuori on kaiken toimintamme keskiössä. Saunalahden koulussa painotetaan myös kestävää kehitystä Vihreä Lippu -kouluna sekä taito- ja taideaineita osana erilaisia oppimisprosesseja. Nämä asiat on huomioitu erityisesti tilojen suunnittelussa.

Koulussa toteutetaan tiimiopettajuutta sekä monimuotoista samanaikaisopettajuutta. Aikuisyhteisömme muodostaa yhdessä oppilaiden kanssa aktiivisesti toimivan ja jatkuvasti uutta oppivan asiantuntijayhteisön. Osaamisen monipuolinen jakaminen on yksi yhteisöllisyyden kehittämisen kulmakivistä. Koulussamme kaikille oppilaille laaditaan kehittelemämme henkilökohtainen oppimissuunnitelma, jolla varmistetaan kunkin oppilaan mahdollisuudet yltää omaan parhaimpaansa.

Alkuopetuksessa toteutetaan vuosiluokkiin sitomatonta opetusta. Personoidun oppimisen merkittävimpänä yhteistyökumppanina toimivat lapsen huoltajat ja hyvänä lisänä myös erityisopettajat; kasvatuskumppanuuden hyvässä hengessä.

Saunalahden koulu on mukana kolmen vuoden pituisessa Widespread School -projektissa, joka on Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittama hanke.

Koulumme arkea ja juhlaa voi seurata Instagramissa käyttäjänimellä saunalahden_koulu.

Kuva: Taru Turpeinen

Espoonlahti