Sirkustemppuja ja luovaa ilmaisua

Miltä tuntuisi kokeilla ilma-akrobatiaa tai sirkusparkouria? Tai heittäytyä rooliin? Sirkus- ja teatterikoulu Eskossa pääset kokeilemaan ja kenties löytämään uuden harrastuksen.
”Espoon Sirkus- ja teatterikoulu Esko on esittävän taiteen koulu, joka tarjoaa taiteen perusopetusta. Meillä kaikenikäiset voivat harrastaa sirkusta, teatteria ja sirkusteatteria”, kertoo rehtori Terhi Perälä.
Eskolla on toimintaa 16 paikassa eri puolilla Espoota ja opiskelijoita on tällä hetkellä 550.
Harrasteryhmiä on päiväkoti-ikäisille, koululaisille, nuorille, perheille, aikuisille ja senioreille.
”Yhdelle opetustunnille saa tulla ilmaiseksi tutustumaan lajiin, ja jos se tuntuu omalta, pääsee ryhmiin mukaan pitkin vuotta niin kauan, kuin niissä on tilaa.”
Sirkus- ja teatteriharrastuksen parissa vahvistuvat motoriset taidot, kehon hallinta ja keskittyminen.
”Ryhmässä yhdessä toimiessa kehittyvät myös kolme v:tä, eli välittäminen, vastuu ja vuorovaikutustaidot, samoin kuin oma ajattelu ja sosiaaliset taidot”, Perälä kertoo monipuolisten taitojen karttumisesta.
Lisää tietoa harrasteryhmistä: esko.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Tutustu Eskoon Espoo-päivänä
Espoon sirkus- ja teatterikoulu järjestää Espoo-päivän kunniaksi sirkustyöpajoja ja sirkuksen keikkaryhmän esityksiä Kivenlahdessa. Leppävaarassa Eskon oppilaat viihdyttävät Espoo-päivän tivolivieraita.
Lue lisää Eskon Espoo-päivän tapahtumista(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).
Teksti: Minna Saano
Juttu on alun perin julkaistu Espoo-lehdessä 1/2026. Lue Espoo-lehden muita juttuja.
Espoo-päivä on kaikkien espoolaisten yhteinen juhlapäivä, jota vietetään vuosittain elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tutustu Espoo-päivän tapahtumiin: www.espoopaiva.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)