Sunan koulun peruskorjaus ja laajennus valmistui
Sunan koulun (os. Solisevantie 10) peruskorjaus- ja laajennushanke on valmistunut. Uudistunut koulurakennus tarjoaa energiatehokkaat tilat noin 480 alakoululaiselle. Koulutyö alkaa tiloissa 13.8. uuden lukuvuoden alkaessa.
Hankkeen myötä Sunan koulusta muodostui kolmisarjainen alakoulu, jossa toimii 18 perusopetusryhmän lisäksi kolme pienryhmää oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeisiin. Laajennus parantaa merkittävästi alueen koulupaikkatilannetta.
Peruskorjauksessa vanhat tilat purettiin kantavaan runkoon asti ja päivitettiin samalla vastaamaan nykyajan opetuksen tarpeita. Koulun laajennusosaan toteutettiin uusia, muuntojoustavia oppimisympäristöjä sekä liikuntatiloja. Rakennuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota terveellisyyteen ja rakentamisen laatuun, ja kosteudenhallinnassa on noudatettu Kuivaketju10-menettelyä.
Myös koulun ulkoalueet uudistettiin kokonaisuudessaan. Piha-alue on nyt selkeästi jäsennelty leikkipihaksi, liikuntakentäksi sekä erillisiksi saatto-, pysäköinti- ja huoltoliikennealueiksi. Suunnittelussa on korostettu turvallisuutta, esteettömyyttä ja helppoa valvottavuutta Espoon ohjeistusten mukaisesti.
Hankkeessa on huomioitu energiatehokkuus ja kestävä kehitys: rakennuksen ratkaisut vastaavat uusimpia energiamääräyksiä ja lähes nollaenergiarakentamisen periaatteita. Koulu lämpenee maalämmöllä ja sähköä tuotetaan laajennusosan katolla sijaitsevalla aurinkovoimalalla.
”Kouluhanke saatiin hienosti maaliin, ja siitä kiitos kuuluu mainiolle projektinjohtourakoitsijallemme. Lopputuloksena saimme koulutyöhön hienosti soveltuvan ja rakennushistoriaa kunnioittavan nykyaikaisen ja energiatehokkaan rakennuksen,” Espoon Tilapalvelut-liikelaitoksen rakennuttamispäällikkö Reijo Yrjölä sanoo.
Rakennushankkeen pääsuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama oy ja urakoitsijana on toiminut Jatke Toimitilat oy. Kokonaiskustannukset ovat noin 24 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Markus Salin, hankepäällikkö, markus.salin@espoo.fi, Tilapalvelut-liikelaitos