Finnoon Meritie valmistuu syyskuun loppuun mennessä

Meritien 1,5 vuoden mittainen rakennusurakka lähestyy loppuaan. Ajoneuvoliikenne on jo palannut kiertoreitiltä Meritielle. Lisäksi sillan alle on rakentunut lyhyt pätkä Espoon baanaa eli länsi-itä suuntaista kävelyn ja pyöräilyn yhteyttä Lapiarinpolulta Ridarinreitille. Enää ei metrolle tarvitse kiertää Syvänsalmenmetsän eteläpuolelta. Työmaalla käy vielä vilske, jotta valmista saadaan syyskuun loppuun mennessä.
Meritien uusien bussipysäkkien viimeistely on parhaillaan käynnissä. Vielä jonkin aikaa pysäkit ovat väliaikaisilla paikoilla lähellä entistä jätevedenpuhdistamoa. Syvänsalmenkadun alkupään muutoksia on päästy rakentamaan, kun kiertotiejärjestelyt on purettu. Myös Meritienaukion katos ja portaat alkavat hahmottua. Ylätason aukion kautta aukeaa lokakuussa uusi yhteys metrolle ja alatasolle rakentuu polkupyörien liityntäpysäköintipaikkoja.
Kaupunkipuro Djupsundsbäcken pääsee jatkossa virtaamaan avouomassa Meritien ali. Siitä uusi uoma jatkuu Ridarinreitin eteläpuolella kohti uutta rumpua Finnovikenin kosteikon etelälaidalla. Näillä toimenpiteillä on pyritty ehkäisemään Djupsundsbäckenin tulvia.
Laatua ja designia asukkaiden iloksi
Meritien infraurakan suunnitteluratkaisuissa on ollut vahva panostus Finnoon tavaramerkkeihin, joita ovat laatu ja design. Kaiteissa, katoksissa, kivetyksissä ja jopa sillan pilareissa on huomioitu, että ne ovat päivittäin satoja kertoja ihmisten silmissä ja toivottavasti toteuttavat tavoitettamme tuoda jokapäiväistä mielihyvää alueen asukkaille toimivuudesta tinkimättä.
- Myös toteutuksen laatu on vastannut vaatimuksia, kiitos siitä Louhintahiekalle ja muille urakoitsijoille, toteaa alueen projektijohtaja Kimmo Leivo.
Meritien avajaiset 1.10.2026 klo 17
Tervetuloa viettämään Meritien avajaisia torstaina 1.10.2026 klo 17 alkaen. Toivomme mukaan harrastus-, kulttuuri- ja urheiluseuroja esittelemään toimintaanne tai järjestämään ohjelmaa pop up -hengessä. Ilmoittaudu mukaan tämän linkin(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kautta viimeistään 20.9.2026. Tapahtuman tarkempi ohjelma julkaistaan lähempänä ajankohtaa.