Kaupungin johtoryhmä tutustuu eri yksiköiden töihin keväällä

Kaupungin johtoryhmän jäsenet tutustuvat maalis–huhtikuussa päivän muiden toimialojen yksiköiden arkeen. Viime viikolla kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Merja Narvo-Akkola puki aamusta päälleen poikkeuksellisesti huomioliivin ja lähti kaupunkiympäristön toimialan tonttiyksikön maankäyttöasiantuntijan Tommi Henrikssonin ja maankäyttöneuvottelijan Matias Rajalan kanssa maastokatselmuksille Suvisaariston ja Soukanniemen lähistölle.
”Katselmoimme alueille kaavoitettuja tontteja ja keskustelimme samalla Matiaksen ja Tommin töistä. Opin uutta muun muassa maankäyttösopimuksista, joista Tommi neuvottelee maanomistajien kanssa”, Merja kertoo.
Toimialoilla paljon yhtymäkohtia
Tonttiyksikkö vastaa maanomistajatehtävistä sekä huolehtii kaupungin maaomaisuuden kehittämisestä. Kaupunki hankkii, myy ja vuokraa maata moniin eri käyttötarkoituksiin.
”Havaitsimme, että kaupunkiympäristön sekä kasvun ja oppimisen toimialalla on paljon yhtymäkohtia esimerkiksi kaavoituksen ja investointipäätösten tekemisessä. Tarvitsemme esimerkiksi kaupunkiympäristön asiantuntijoiden tietoja, kun teemme päätöksiä uusista kouluista tai päiväkodeista”, Merja sanoo.
Merjan päivä kaupunkiympäristön toimialalla jatkui asuntoyksikköön ja Espoon Asunnoille, jossa hän pääsi asumisasioiden asiantuntijan Miika Mehtosen kanssa tekemään asukasvalintojen pistotarkastusta sekä tutustumaan, miten asukasvalintoja tehdään ja valvotaan Espoossa.
”Meillä syntyi Miikan kanssa hedelmällistä keskustelua asukasvalintojen lisäksi muun muassa segregaatiosta ja sen torjunnasta”, Merja toteaa.
Espoon asuntoyksikkö vastaa kunnan asuntotuotannon seurannasta ja asuntorakentamisen ohjauksesta. Lisäksi asuntoyksikkö osallistuu vanhojen asuinalueiden kehittämiseen, valvoo valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalintoja sekä vastaa asumisneuvontapalveluista.
Hieno työpäivä
Sekä Merja että ”perehdyttäjät” kokivat päivän onnistuneeksi.
”Usein päiväni koostuvat moneen eri aiheeseen liittyvistä kokouksista. Oli virkistävää olla päivä oppijana ja keskittyä vain siihen. Mukavaa oli päästä myös ulos maastoon. Sain hyvät ohjeet etukäteen ja tunsin jo ennen varsinaista päivää itseni todella tervetulleeksi. Keskustelu Miikan, Tommin ja Matiaksen kanssa oli avointa, välitöntä ja vastavuoroista”, Merja kiittelee.
”Päivän aikana avautui uusia näkökulmia siihen, miten paljon Espoossa tehdään kuntalaisten eteen erilaista työtä. Olen kuullut päivän aiheista yleisemmällä tasolla, mutta nyt moni seikka konkretisoitui uudella tavalla käytännössä. Mukavaa oli tavata myös uusia työkavereita. Pitäisi tehdä vastaavia tutustumisia useamminkin eri puolille kaupungin organisaatiota”, hän jatkaa.
Myös Matiaksen, Tommin ja Miikan kokemukset olivat varsin positiivisia.
”Tämän kokoisessa kaupungissa on niin paljon työntekijöitä ja eri yksiköitä, että tekisi varmasti hyvää tehdä enemmänkin vastaavia vierailuja ja tutustua eri toimialoihin ja yksiköihin. Tämä auttaisi varmasti hahmottamaan Espoon kokonaisuutta paremmin”, Matias ja Tommi miettivät.
”Itsekin opin päivän aikana lisää Tommilta maankäyttösopimuksista ja toki kokonaan uusia asioita Merjan työstä. Mielenkiintoista oli myös huomata, miten meidän yksikkömme ja Merjan työtehtävät voivat vaikuttaa toisiinsa”, Matias kertoo.
”Oli mielenkiintoista kuulla kasvun ja oppisen toimialasta, Merjan omasta työhistoriasta sekä hänen kokemuksistaan ja ajatuksistaan Espoon kaupungin työntekijänä”, Miika sanoo.
”Oli hieno päivä ja se meni supernopeasti. Aika rientää, kun on hauskaa!” Tommi kiteyttää.
Tavoitteena lisätä organisaation oppimista
Kaupunginjohtaja Kai Mykkäsen mukaan tutustumispäivän tavoitteena on lisätä kaupungin johtoryhmän ymmärrystä kaupungin eri yksiköiden tekemästä käytännön työstä espoolaisten arjessa.
”Espoon arvoihin kuuluu, että olemme uteliaita oppimaan ja teemme yhdessä. Haluamme toimia arvojemme mukaisesti ja tutustua syvällisemmin myös omaan organisaatioomme. Kukin meistä johtoryhmän jäsenestä tuntee parhaiten omalle työpöydälle kuuluvat asiat ja omien toimialojemme työn, mutta muilla toimialoilla tehty työ voi olla vieraampaa. Tästä syystä esimerkiksi moni yhteistyömahdollisuus voi jäädä näkemättä. Itse tutustun huhtikuussa maahanmuuttajaäitien kielikurssin järjestämiseen”, hän kertoo.
Tutustumispäivien jälkeen henkilöstöyksikkö kerää palautetta kokemuksista niiltä työpaikoilta, joissa johto on ollut sekä harjoitteluun osallistuneilta johtajilta.
”Palautteiden ja keskustelujen jälkeen pohdimme, voisiko ns. Johto kentällä -päivän toteuttaa uudelleen ja laajemmin tulevaisuudessa. Tavoitteena on selvittää, tukeeko tällainen konsepti organisaation oppimista”, sanoo henkilöstöjohtaja Jutta Takala, joka tutustuu maaliskuussa Mainingin koulun resurssiopettajan työhön.