Espoo etsii toteuttajaa Lommilassa sijaitsevalle liiketontille

Espoon kaupunki hakee toimijaa toteuttamaan Lommilassa sijaitsevalle liiketontille ja sen suojeltuihin rakennuksiin asemakaavan mukaista toimintaa. Tontille on myös mahdollista rakentaa uudisrakennus.
Kohde sijaitsee liikenteellisesti keskeisellä paikalla Kehä III:n ja Turunväylän kupeessa. Tontin osoite on Nedre Gloms 2. Viereisellä tontilla sijaitsee Motonetin tavaratalo.
Tontin pinta-ala on noin 3 000 neliömetriä ja tontilla on rakennusoikeutta 450 kerrosneliömetriä uudisrakennukselle.
Tontille haettiin toimijaa viime vuonna avoimella haulla, mutta haku ei tuottanut tulosta. Nyt kyseessä on jatkuva haku, jossa kaupunki käsittelee hakemuksia saapumisjärjestyksessä. Haku päättyy soveltuvan hankkeen löytyessä, kuitenkin aikaisintaan 30.9.2026.
Tontilla sijaitsee kaksi suojeltua rakennusta
Tontilla sijaitsee kaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta asemakaavalla suojeltua rakennusta. Rakennusten nykyinen käyttötarkoitus on talousrakennus eikä niitä ole mahdollista käyttää asumiseen. Rakennuksista suurempi, Nedre Glomsin vanha päärakennus, on yksi Espoon harvoista säilyneistä 1700-luvun alkupuolella rakennetuista rakennuksista. Toinen tontilla sijaitseva rakennus on 1800-luvulta. Rakennukset ovat erittäin huonossa kunnossa.
Vähimmäisvaatimuksena haussa on 170 kerrosneliömetrin kokoisen Nedre Glomsin entisen päärakennuksen kunnostaminen käyttökuntoon ja 50 kerrosneliömetrin kokoisen rakennuksen ulkokuoren korjaaminen. Lisäksi hakemuksessa tulee esittää toimintaa Nedre Glomsin vanhaan päärakennukseen.
Hakemuksia arvioitaessa kaupunki arvostaa hankkeita, jotka hyödyntävät mahdollisimman paljon tontilla sijaitsevia suojeltuja rakennuksia.
Liiketontti vuokrataan varauksen saajalle. Tontti on mahdollista lunastaa vuokrakauden aikana, kun tontille suunniteltava uudisrakennushanke ja suojeltujen rakennusten korjaus- ja muutostyöt ovat valmistuneet.
Varauksen saajasta päättää kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto.