Espoo hakee ostajaa vanhan Kungsgårdsskolanin rakennuksille Kurttilassa

Espoon kaupunki etsii avoimella haulla ostajaa, joka kunnostaisi kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset ja järjestäisi niihin toimintaa. Kohde sijaitsee noin 700 metrin päässä Kauklahden juna-asemasta ja tietä pitkin matkaa Kauklahdenväylälle on noin 550 metriä.
Tontti sijaitsee osoitteessa Hans Westerlundin tie 7. Tontilla on asemakaavalla suojeltu entinen koulurakennus sekä koulun ruokalana toiminut talousrakennus. Tontin pinta-ala on noin 4 100 neliömetriä ja asemakaavan mukainen rakennusoikeus on 1 200 kerrosneliömetriä.
Kyseessä on jatkuva haku, jossa kaupunki käsittelee hakemuksia saapumisjärjestyksessä. Hakemusten arvioinnissa painotetaan rakennuksiin laadittuja suunnitelmia ja niiden soveltuvuutta tiloihin.
Haku päättyy soveltuvan hankkeen löytyessä, kuitenkin aikaisintaan 31.8.2026. Kohteesta järjestettiin viime vuonna haku, mutta hakemuksia ei tuolloin tullut.
Samalla voi hakea viereistä pääosin rakentamatonta tonttia
Koulurakennus on valmistunut vuonna 1910 ja sitä on laajennettu 1980-luvulla. Talousrakennus on valmistunut vuonna 1911 ja se on muutettu koulun ruokalaksi vuonna 1953. Koulutoiminta kiinteistöllä on päättynyt kesällä 2022, ja siitä lähtien rakennukset ovat olleet tyhjillään.
Koulurakennuksen pinta-ala on 1 030 kerrosneliömetriä ja talousrakennuksen 107 kerrosneliömetriä. Rakennukset vaativat peruskorjausta sekä muutostöitä tulevaa käyttötarkoitusta varten.
Samalla hakemuksella on mahdollista hakea myös viereistä tonttia, jolla sijaitsee koulurakennuksen jätekatos. Tontti on jätekatosta lukuun ottamatta rakentamaton ja sen pinta-ala on noin 7 200 neliömetriä ja rakennusoikeutta on 900 kerrosneliömetriä.
Voimassa olevassa asemakaavassa kiinteistö on osoitettu palvelurakennusten korttelialueeksi. Alueella on kuitenkin valmistelussa asemakaavamuutos ja hankkeen on mahdollista liittyä kaavamuutoshankkeeseen.
Mikäli hanke ei vaadi kaavamuutosta tai poikkeamislupaa, kaupunki esittää suoraan maapohjan vuokraamista ja rakennusten myymistä hankkeelle.
Lopullisen päätöksen rakennusten myymisestä, maapohjan vuokraamisesta ja tarvittaessa suunnitteluvarauksen myöntämisestä tekee kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto.