Kestävän kehityksen työ yhdistää Espoota ja Shanghaita

Espoo ja Shanghai allekirjoittivat uuden yhteistyösopimuksen 14.10.2024 osana Hanasaaressa järjestettyä kestävän kehityksen foorumia. Tämänhetkinen yhteistyö painottuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen.
Yhteistyö kiinalaiskaupungin kanssa ei ole kehittynyt hetkessä. Ensimmäinen ystävyyskaupunkisopimus Espoon ja Shanghain välille solmittiin vuonna 1998. Tämänhetkisessä yhteistyössä painottuvat kestävän kehityksen ja ilmastotyön rinnalla opetuksen teemat.
"YK:n kestävän kehityksen agenda ohjaa Espoon ja Shanghain yhteistyötä. Sen tavoitteet ovat erinomainen työkalu kestävän kehityksen edistämiseen ja vuoropuheluun eri maiden ja toimijoiden välillä. Tarvitsemme paikallista, kansallista ja kansanvälistä yhteistyötä onnistuaksemme," kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä totesi foorumissa.
Kaksi vihreää kaupunkia yhteistyössä
Espoossa olemme tottuneet siihen, että luonto on lähellä. Myös Shanghain kaupunkikuva on vihreä, vaikka kyse on 24 miljoonan asukkaan kaupungista. Shanghai on maailman viidenneksi merkittävin talous.
Shanghai on sitoutunut parantamaan elämänlaatua kestävän kaupunkisuunnittelun ja ympäristötavoitteiden avulla erityisesti lapsiystävällisen kaupungin kehittämisessä. Foorumissa esille nousi myös Shanghain "15 minuutin kaupunki" -tavoite, jossa arjen palvelut ovat lähellä. Myös Espoossa tavoittelemme sujuvaa arkea kehittäessämme viittä kaupunkikeskustamme.
Espoossa kestävä kehitys on integroitu kaikkiin oppiaineisiin ja koulutyöhön aina varhaiskasvatuksesta lukioon asti. Espoo on aktiivinen jäsen UNESCO Global Network of Learning Cities -verkostossa. Tämä globaali yhteistyö, jota vetävät Shanghai ja Hampuri, mahdollistaa parhaiden käytäntöjen jakamisen ja uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen kestävän kehityksen haasteisiin.
Vähähiilisyyden iso rooli
Sekä Espoossa että Shanghaissa ilmastotyö on osa laajempaa kokonaisuutta saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDG).
Olemme Espoossa sitoutuneet olemaan edelläkävijä YK Agenda 2030 työssä ja raportoimaan siitä vuonna 2025. Myös Kiina on siirtymässä kohti vähähiilistä taloutta. Maan tavoitteena on hillitä huippupäästöjä vuoteen 2030 mennessä ja saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2060 mennessä.
Espoossa tähtäämme hiilineutraaliuuteen nopeammin, jo vuoteen 2030 mennessä. Haluamme vähentää alueen päästöt 80 prosenttiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Jäljelle jäävä 20 prosenttia voidaan sitoa hiilinieluihin tai kompensoida muilla keinoilla. Toukokuussa 2024 hyväksytty Hiilineutraali Espoo 2030 -tiekartta osoittaa, että hiilineutraaliustavoite on mahdollista saavuttaa. Edellyttäen, että teemme yhteistyötä.
Shanghai on yksi maailman suurimmista ja nopeimmin kehittyvistä kaupungeista, mutta siitä on tullut myös merkittävä toimija kestävän kehityksen alalla. Shanghain panostukset joukkoliikenneinfraan, vihreään energiaan ja kiertotalouteen tekevät siitä esikuvan monille muille metropoleille.
”Ilmastonmuutos on koko ihmiskuntaa yhdistävä haaste, johon on kehitettävä ratkaisuja yhteistyöllä. Shanghai on arvokas kumppani Espoolle, kun jaamme parhaat käytäntömme ja työskentelemme yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Espoon ilmastotyössä tärkeässä roolissa on kädenjälkiajattelu, eli meillä kehitetyillä ratkaisuilla voi olla suuri rooli globaalisti kasvihuonepäästöjen vähentämisessä”, Espoon kansainvälisten asioiden päällikkö Milla Ovaska kiteyttää foorumin annin.
Lisätiedot
Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö, Espoon kaupunki, p. +358 43 8244911, milla.ovaska@espoo.fi