Vieraslajeja kartoitetaan ja torjutaan mobiilipelin avulla

26.4.2023 7.06Päivitetty: 1.6.2023 12.35
Lupiininkukkia.
Moottoriteiden varsia koristava lupiini on kaunis, mutta kuitenkin haitallinen vieraslaji.Kuva: Jouko Rikkinen

Tienaa taskurahaa merkitsemällä löytämiäsi lupiiniesiintymiä Crowdsorsa-mobiilipelialustalle. Voit jatkaa työtä torjumalla sekä löytämiäsi lupiinikohteita että jo kartoitettuja jättipalsamiesiintymiä. Alkukesän tärkeässä työssä yhdistyvät sekä huvi että hyöty.

Espoon vieraslajikasvien kartoitus käynnistyy toukokuun loppupuolella. Tuolloin kasvit alkavat kukkia ja ovat helposti tunnistettavissa. Tehtävä on avoin kaikille niin yksityisille kuin yhdistyksille. Se vaatii ainoastaan Crowdsorsa-mobiilipelin lataamisen omaan älypuhelimeen.

Euron palkkio havaintoa kohden

Kustakin vieraslajihavainnosta maksetaan pelaajalle yhden euron palkkio. Kartoituksessa ovat mukana vain laajemmat kaupungin alueella sijaitsevat kohteet. Ne selviävät Crowdsorsa-sovelluksesta.

- Pelaajat osallistuvat tehtävään videokuvaamalla havaitsemiaan vieraslajiesiintymiä. Pelkän lajin ja sijainnin lisäksi saamme selville myös ongelman laajuuden, sillä esiintymän ympäri kävelevän pelaajan gps-koordinaateista piirtyy kartalle alue, josta voimme määrittää sen tarkan pinta-alan, kertoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.

Joukkoistetun vieraslajikartoituksen jälkeen käynnistämme löydettyjen lupiiniesiintymien sekä jo tiedossa olevien jättipalsamien kitkennän. Kyseessä on Espoon ensimmäinen kokeilu osallistaa kuntalaisia Crowdsorsa-mobiilipelillä.

Tarkkoja silmiä ja ahkeria käsipareja tarvitaan

Espoon vieraslajien torjuntaan tarvitaan monta käsiparia. Useat vapaaehtoiset ovat tehneet torjuntaa jo monena vuonna.

Jättipalsami voi muodostaa laajoja yhden lajin kasvustoja, jotka vievät tilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta heikentäen kasvilajiston monimuotoisuutta. Metsään levitessään se voi vaikeuttaa metsänuudistamista tukahduttamalla puiden taimia.Kuva: Aino Peltola

- Oma henkilökuntamme torjuu haastavampia vieraslajeja kuten kurtturuusua, jättiputkia sekä muita vieraslajeja. Lupiini on levinnyt kauniista tienvarsikukkijasta muuta niittykasvillisuutta tukahduttavaksi vieraslajiksi. Jättipalsami puolestaan peittää jo isoja kosteampia purojen ja ojien reunoja. Haluamme kokeilla erilaisia talkoomuotoja ja erilaisia tapoja koota tietoa ympäristöstä. Crowdsorsan toimintamalli kiinnosti, joten toivottavasti espoolaiset tarttuvat haasteeseen yhteisen monimuotoisen luonnon hyväksi, toteaa kaupungin vihertuotantopäällikkö Anne Mannermaa.

Pilottina Crowdsorsan mobiilipeli

Luonnon monimuotoisuutta uhkaavaa vieraslajiongelmaa ratkaistaan nyt ensimmäistä kertaa maailmassa mobiilipelillä joukkoistamalla. Menetelmä on tänä kesänä käytössä jopa 14 kunnassa ympäri Suomea.

Crowdsorsa(ulkoinen linkki) on tamperelainen startup-yritys, jonka Suomessa suosituksi tullut konsepti on otettu käyttöön myös Ruotsissa, Virossa ja Englannissa. Mobiilipeli on kehitetty kustannustehokkaaseen kuva- ja videodatan joukkoistettuun keräämiseen.

Pelin avulla on kerätty dataa ennätyksellistä vauhtia jo muun muassa kaduista, pyöräteistä, kaivonkansista ja lätäköistä.

 

Yhteystiedot:

Anne Mannermaa
Vihertuotantopäällikkö, Espoon kaupunki
+358 50 5285928
anne.m.mannermaa@espoo.fi

Toni Paju
Toimitusjohtaja, Crowdsorsa
+358 50 3226263
toni.paju@crowdsorsa.com

  • Luonto
Koko Espoo