Espoo ottaa käyttöön uusia toimia sähkön säästämiseksi

29.11.2022 7.25Päivitetty: 8.3.2024 6.06

Sähkön hinnan kallistuessa ja mahdollisen sähköpulan uhatessa Espoon kaupunki varautuu käynnistämään vaikuttavia toimia sähkön kulutuksen pienentämiseksi. Espoo osallistuu sähkönsäästötalkoisiin erilaisin toimin ja kannustaa samalla espoolaisia säästämään sähköä.

Espoon kaupungin kaikista toimialoista koostuvan energiavarautumisryhmän tavoitteena syksyn aikana on ollut tarkastella energiansäästötoimia kaupunkiorganisaation eri näkökulmista. Valituilla säästötoimilla tavoitellaan sähkön riittävyyden varmistamista kuntalaisille ja kaupungin eri toiminnoille. Toimilla pyritään myös karsimaan sähkön kulutushuippuja ja hillitsemään energiakustannusten kasvua.

Espoo säästää konkreettisilla energiateoilla

Espoon kaupunginhallitus on käsitellyt energiavarautumisryhmän ehdotuksen seuraavista energiansäästötoimista:

  • Kaupungin käyttämissä toimitiloissa sisälämpötilaa lasketaan noin +20,5 asteeseen. Lämpötilaa ei lasketa esimerkiksi vanhus- tai vammaispalveluiden ympärivuorokautisen toiminnan rakennuksissa eikä päiväkodeissa.
  • Ilmanvaihtoa säädetään käyttöaikojen mukaan sisäilmaolosuhteita heikentämättä. Ilmanvaihdon muutoksia ei tehdä vanhus- tai vammaispalveluiden ympärivuorokautisen toiminnan rakennuksissa, uimahalleissa eikä kohteissa, joissa on todettu akuutteja ongelmia sisäilmaolosuhteissa.
  • Kaupungin käyttämien toimitilojen julkisivuvalaistukset sammutetaan kokonaan ja pihavalot sammutetaan yöksi.
  • Katuvalojen led-valaisimiin ohjelmoidaan yöhimmennys kaikkialle, missä se on teknisesti mahdollista.
  • Tekonurmien lämmitysaikoja sekä tekojääkenttien jäädytyskautta lyhennetään talvella.
  • Hiihtolatuja lumetetaan välttämällä energian kysyntäpiikkejä.
  • Uimahallien saunatilojen lämmitystä säädellään.

Espoossa on säästetty energiaa jo vuosien ajan



Nyt päätettyjen säästötoimien lisäksi Espoossa on tehty jo useiden vuosien ajan erilaisia toimia muun muassa toimitilojen energiakustannusten alentamiseksi Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) mukaisesti. Espoo on sitoutunut KETS:n myötä säästötavoitteisiin, jotka vähentävät toimitilojen kokonaisenergiankulutusta 7,5 % vuoden 2015 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Espoossa tämä tarkoittaa 19 611 MWh:n energiamäärää.

Energiasäästötoimet ovat kohdistuneet myös muun muassa kaupungin toimitilojen ja katuvalaistuksen nykyaikaistamiseen, ja vanhoja valaisimia onkin jo muutaman vuoden ajan vaihdettu uusiin led-polttimoihin ja -valaisimiin. Toimitilojen valaistuksessa kulutusmuutosta on saatu aikaiseksi noin -4 %.



Espoo viestii energia-asioista verkkosivuillaan



Suorien energiansäästötoimien lisäksi Espoo osallistuu valtakunnalliseen Astetta alemmas -kampanjaan sekä pyrkii aktivoimaan kuntalaisia ja henkilöstöään energian säästämiseksi niin työpaikalla kuin vapaa-ajallakin. Samalla kaupunki varautuu tulevan talvikauden ajan mahdollisiin häiriöihin energiantuotannossa ja -jakelussa.

Ajantasaista tietoa energiansäästötoimenpiteistä ja -mahdollisuuksista löytyy kaupungin verkkosivuilta osoitteesta: espoo.fi/energia.

  • Energia